Oikeutta turvapaikanhakijoille

07.04.2017 - 10:45

Turvapaikanhakijoiden karkotukset ovat herättäneet voimakkaita protesteja eri puolilla maata. Helsingissä järjestettiin tiistaina mielenosoitus, jossa arvosteltiin Maahanmuuttoviraston linjauksia. Maahanmuuttoviraston mukaan esimerkiksi Afganistan ja Irak ovat turvallisia maita, joista tulevat turvapaikanhakijat voidaan palauttaa.

Viime vuonna 5 651 henkilöä haki Suomesta kansainvälistä suojelua. Turvapaikanhakijoiden määrä väheni siten selvästi verrattuna edellisvuoteen, jolloin turvapaikkaa haki 32 476 henkilöä. Viime vuoden suurimman hakijaryhmän muodostivat edelleen irakilaiset, seuraavana tulivat afganistanilaiset ja syyrialaiset.

Maahanmuuttovirasto teki viime vuonna ennätysmäärän eli 28 208 turvapaikkapäätöstä. Hakijoista 27 prosenttia sai myönteisen oleskelulupapäätöksen. Kielteisten päätösten osuus kaikista päätöksistä oli 51 prosenttia.

Häpeällinen tilanne

Helsingin mielenosoitukseen saapunut Mirjami Mykkänen pitää tilannetta häpeällisenä.

"Hallitus, Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat yhdessä tahraamassa meidän kaikkien suomalaisten kädet viattomien ihmisten vereen."

– Hallitus, Maahanmuuttovirasto ja poliisi ovat yhdessä tahraamassa meidän kaikkien suomalaisten kädet viattomien ihmisten vereen – ihmisten, jotka ovat tulleet tänne hakemaan turvapaikkaa, sanoo Mykkänen.

Hän on jo pidemmän aikaa seurannut maahanmuuttokeskustela ja huomannut, miten erityisesti muslimeja kohtaan esiintyy syyllistämistä. Retoriikka on Mykkäsen mielestä ollut kammottavaa, ja kielenkäyttö on perussuomalaisten kautta tuotu jopa eduskuntatasolle.

Mykkäsen mielestä Maahanmuuttoviraston viime vuonna tekemä uusi arvio Irakista ja Afganistanista turvallisina maina haiskahtaa halvalta kalastelulta perussuomalaisten suuntaan.

– Perussuomalaiset eivät voi ainakaan työväen politiikalla brassailla, joten tämä on ainoita henkireikiä mihin ladataan toiveita, varsinkin jos Jussi Halla-ahosta tulee puolueen puheenjohtaja.

Mykkänen kannattaa ruohonjuuritason kansalaistottelemattomuutta.

– Pitäisi enemmän painostaa päättäjiä ja saada media aktivoitumaan tiedottamisessa, toteaa Mykkänen.

Lisää karkotuksia luvassa

Suomessa on edelleen tuhansia kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita ihmisiä, jotka odottavat ratkaisua valituksesta. Nykyisellä politiikalla päätöksiä on tulossa lisää. Tämä tarkoittaa myös enemmän karkotuksia.

Tutkimusten mukaan yli kolmasosa turvapaikanhakijoista on ajatellut itsemurhaa. Kolme neljäsosaa kärsii ahdistus- ja masennusoireista. Kokemusten taustalla on epävarmuutta, traumaattisia kokemuksia ja rasismia

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.