”Omavastuu heti pois asumismenoista!”

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin

Marjatta Vesterinen

toimii sosiaaliohjaajana Helsingin Alppiharjun
sosiaalipalvelutoimistossa ja

Hannu Karineva

sosiaalityöntekijänä
kaupungin läntisessä sosiaalikeskuksessa. He ovat molemmat jokapäiväisessä
työssään nähneet, miten toimeentuloturvan perusosan
ja asumistuen yhteensovitus rassaa sosiaalitoimen asiakkaita.

– Yhteensovitus ei selvästikään toimi käytännössä
niin kuin sen oli tarkoitus, vaan se vain alentaa edunsaajien tukitasoa.
Siksi seitsemän prosentin omavastuu asumiskustannuksista on hetimiten
poistettava, Vesterinen ja Karineva vaativat.

Marjatta Vesterinen ja Hannu Karineva eivät kuitenkaan ole vain
tyytyneet päivittelemään toimeentulotukiasiakkaittensa kovia
kohtaloita. Kumpikin on toiminut aktiivisesti lainmuutosta vaativassa kansalaisliikkeessä,
joka koostuu sekä kaupungin omista sosiaalityöntekijöistä,
mm. kirkon diakoniatyöntekijöistä että toimeentulotuen
saajista itsestään.

Totu-ryhmä aktiivisena

Helsingissä toimivan ns.

Totu-ryhmän

(Totu = toimeentulotuki)
puitteissa he ovat lain pian neljänä voimassaolovuotena eri lähetystöjen
kanssa käyneet lukuisia kertoja mm. eduskunnassa kansanedustajien puheilla
vaatimassa asumismenojen seitsemän prosentin omavastuuosuuden poistamista.

– Kyllähän sieltä on lämmintä kättä
tullut ja parhaimmassa tapauksessa sympatiaakin, mutta siihen se on sitten
jäänyt, Vesterinen ja Karineva tuskailevat.

Kyse lienee siitä, että kun hallitus on jotain kerran päättänyt,
ei yksittäisten hallituspuolueiden kansanedustajien parane enää
jälkikäteen alkaa rypistellä. Mikä päätetty
on, se päätettynä pysyy – kunnes syntyy tarpeeksi laaja kansalaisliike,
joka vaatii muutosta.

Marjatta Vesterinen kertoo esimerkin siitä, minkälaisiin kohtuuttomuuksiin
toimeentulotukiasiakkaiden asumismenojen omavastuu voi pahimmillaan johtaa.

– On eräs asiakas, joka on nyt käynyt kymmenen vuotta töissä,
ja sai kuin saikin kaupungin vuokra-asunnon. Töissä hän kävi
silloinkin, kun oli vielä asunnoton. Mutta nyt häntä uhkaa
asunnon menetys, kun hän ei selviä tästä seitsemän
prosentin omavastuusta. Ja huomatkaa, kyse on sentään kaupungin
omasta vuokra-asunnosta! Miten hän sitten selviäisi vapailla yksityisillä
vuokramarkkinoilla, Vesterinen ihmettelee.

Hänestä erityisesti tällaisessa tapauksessa olisi tärkeää,
ettei asunto menisi alta.

– Kun on kaupungin vuokra-asunnon saanut, sen turvaaminen loppuiäksi
pitäisi olla kaikkein tärkeintä, Vesterinen katsoo.

Mihin harkinnanvaraisuutta?

Sekä Vesterinen että Karineva pitävät ongelmana myös
sitä, että yksittäinen sosiaalityöntekijä laitetaan
paljon vartijaksi, kun hän joutuu käyttämään harkintavaltaansa
varsin erilaisissa tapauksissa.

– Ei saisi olla niin, että sosiaalityöntekijä joutuu turvautumaan
harkinnanvaraiseen toimeentulotukeen varmistaakseen, että joku ei joudu
kadulle koska ei selviydy tuosta seitsemän prosentin omavastuusta.
Harkinnanvarainen toimeentulotukihan on tarkoitettu muuhun kuin perus- eli
asumiskuluihin. On osoittautunut, että moni sosiaalityöntekijä
on hakeutunut muualle senkin takia, koska hänelle asetetut vaatimukset
ovat liian suuret, kun rahat eivät riitä, Karineva toteaa.

Karineva ja Vesterinen kummeksuvat, miten viranomaiset eivät ole
paremmin hoitaneet toimeentulotukilain muutoksen vaikutusten seurannan.

– Ei ole kunnon tilastoja siitä, miten paljon häätöjä
on tullut tämän takia. Eikä ole tutkittu sitäkään,
kuinka paljon hallinnollisia kustannuksia muutoksesta on koitunut, he sanovat.