Pääkirjoitukset
Tarja Halosen ensimmäinen uudenvuodenpuhe tasavallan presidenttinä
vastasi pitkälle ennakko-odotuksia. Puheen sisällössä
korostuivat Halosen jo vaalikampanjassaan esillä pitämät
suvaitsevaisuuden, tasa-arvoisuuden ja oikeudenmukaisuuden teemat. Puheen
tyyli oli aikaisempiin verrattuna raikas, arkikielinen ja kansalaisten kanssa
samalle tasolle asettuva. (Puheen kansainvälinen osuus, muun muassa
"pakollinen" EU- ja Viro-euforia jääkööt tässä
kommentitta.)
Silti moni saattoi tuntea pienoista pettymystä. Ongelmahan ei ole
siinä, ettei suvaitsevaisuudesta, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta
olisi puhuttu eikä eriarvoisuutta vastustettu. Yleisellä tasolla
niistä on puhuttu paljon ja hartaasti, lähes inflatorisesti. Inflatorisuuden
vaikutelma on syntynytkin juuri yleisyydestä, konkretian ja osoitteen
puutteesta ja siitä, etteivät kauniita puheita ole seuranneet
vastaavat vaan päinvastaiset teot. Monille arjen ahdistamille on jäänyt
vaikutelma, että vallanpitäjät puhuvat lämpimikseen
eivätkä todella tarkoita mitä sanovat.
Ei mikään olisi estänyt tasavallan presidenttiä puuttumasta
konkreettisemmin eriarvoisuuden, suvaitsemattomuuden ja muiden vääryyksien
konkreettisiin syihin ja syyllisiin. Vaikkapa edes sillä konkretian
tasolla kuin piispat tekivät taannoisessa kirjeessään, joka
suuntautui varsin suoraan uusliberalistista politiikkaa ja rikkaiden ahneutta
vastaan.
Kuinka luontevaa olisikaan ollut, että Halonen esimerkiksi puhuessaan
työn epäoikeudenmukaisesta jakautumisesta olisi puuttunut työttömyyden
ja työuupumuksen syihin, työttömyysturvan häpeälliseen
tasoon ja keinoihin työn uudelleenjakamiseksi esimerkiksi työaikaa
lyhentämällä. Tai puhuessaan markkinatalouden ja globalisaation
synnyttämästä eriarvoisuudesta olisi sanonut vähän
enemmän kuin sen, että siihen on puututtava poliittisella tahdolla.
Tai puhuessaan sinänsä hyvin painavasti rasismista olisi viitannut
myös ilmiön sosiaalisiin juuriin.
Nyt presidentti jätti, kenties solidaarisuudesta hallitusta kohtaan
ja puheen institutionaalisen luonteen kahlitsemana, tilaisuuden osittain
käyttämättä. Toivottavasti konkreettisempaa puhetta
ei tarvitse odottaa vuotta. (ES)
Aamulehden Taloustutkimuksella teettämän mielipidekyselyn mukaan
kaikista suomalaisista 57 prosenttia hyväksyy tällä hetkellä
euroon siirtymisen. Vastustajiksi ilmoittautuu 40 prosenttia vastaajista.
Kun EU-jäsenyydestä syksyllä 1994 äänestettiin,
kansalle valehdeltiin, etteihän tässä nyt vielä päätetä
Emusta eikä oman markan hävittämisestä. Se on kaukainen
asia, josta päätetään myöhemmin.
Keväällä 1998 Suomi sitten liitettiin Emuun kansalta mitään
kysymättä ja selitettiin, että Emuhan ratkaistiin jo EU-kansanäänestyksessä.
Siitä lähtien markan häviäminen ja euroon siirtyminen
on ollut jokaiselle selvä asia. Sitä ei voi estää enää
mikään muu kuin EU:n ja euron joutuminen sekasortoon. Ja kukapa
nyt sellaista haluaisi.
Kun siis kansalaisilta kysytään tässä tilanteessa
suhtautumista euroon, se on vähän samaa kuin kysyttäisiin
mielipidettä siitä, että talvi seuraa syksyä ja yö
iltaa. Siinä ei mielipide mitään paina. Paras vain valmistautua
väistämättömään.
Kyselyn varsinainen yllätys onkin, että tässäkin
tilanteessa peräti 40 prosenttia kansalaisista yhä ilmoittaa vastustavansa
väistämätöntä euroa.
Ajatellaanpa hetken, että Suomi olisi Ruotsin tavoin edelleen Emun
ulkopuolella eikä siihen liittyisikään ilman uutta kansanäänestystä.
Ja että suomalaisilla olisi mielipidekyselyihin vastatessaan kaksi
todellista vaihtoehtoa: kyllä ja ei. Tanskalaisten "ei" Emulle
viime syksyn kansanäänestyksessä ja ruotsalaisten vahva Emu-vastaisuus
kaikissa viimeaikaisissa mielipidekyselyissä antavat osviittaa siitä,
mikä voisi olla suomalaistenkin tahdonilmaus, jos se vapaa olisi.
Nyt mielipidekyselyillä eurosta yritetään tehdä pilkkaa
suomalaisista. Mutta 40 prosenttia suomalaisista vastaa yhä päin
pilkantekijöiden naamaa "ei". (ES)
"Lamasta on toivuttu, mutta lamatalkoot eivät ole ohi",
sanoi pääministeri Paavo Lipponen (sd) Aamulehden ja Turun Sanomien
haastattelussa ja peräsi eduskunnalta ja puolueeltaan "vastuullista
talouspolitiikkaa".
Talkoiksi on totuttu nimittämään palkatonta vapaaehtoista
solidaarisuustyötä ja naapuriapua. Lipposelle "lamatalkoot"
ja niiden jatkuminen tarkoittavat sitä, että tavalliset ihmiset
pakotetaan edelleen -- ennennäkemättömän vaurauden oloissa
-- tekemään työtä ilman asianmukaista korvausta ja heiltä
imuroidaan edelleen kaikki liikenevät rahat rikkaiden laareihin. Yhdet
ja samat ihmiset osallistuvat jatkuviin "talkoisiin", toiset korjaavat
hyödyn. Homma vain naamioidaan muka yhteisiksi "talkoiksi".
Mitenkäs Koskelan Akseli sanoikaan: "Ne puhuu omista asioistansa
niin kun ne olisivat Suomen asioita. Meidän maanviljelyksemme ei kestä
sitä. Suomen talous ei ole niin vankalla pohjalla. Kansamme toimeentulo
ei salli työajan lyhentämistä. Teki niitten mieli mitä
hyvänsä niin se on maan etu, meidän yhteiskuntamme. Niitten
yhteiskunta tää onkin ja niitten Suomi tää onkin."
(ES)
Alkanut vuosi on Suomen kommunistiselle puolueelle erityisen tärkeä.
Syksyn kunnallisvaalit merkitsivät puolueelle osittaista poliittista
läpimurtoa. Vaaleissa esitettyjä tavoitteita ja vaalityön
kokemuksia on nyt hyödynnettävä poliittisessa toiminnassa
ja valmistauduttaessa toukokuussa pidettävään edustajakokoukseen.
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa SKP:n tehtävänä on esittää
maamme etujen mukainen haaste vallanpitäjille. Uusliberalismin jyräys,
vasemmiston pääosan aseistariisuutuminen porvariston edessä
ja antikommunismin uusi aalto asettavat myös kommunistien ideologiselle
työlle vaativia tehtäviä, joita puidaan ennen edustajakokousta
marxismi-seminaareissa ja aktiivikursseilla.
Yhteistyösuhteiden rakentaminen muiden muutosvoimien kanssa ja kommunistisen
nuorisoliiton hyvin alkaneen toiminnan voimistaminen ovat kommunisteille
tärkeitä tehtäviä.
SKP:n äänenkannattajalla Tiedonantajalla on tässä
kaikessa ja yleensäkin suomalaisessa mediakentässä ainutlaatuinen
paikka. Siksi työ Tiedonantajan tunnetuksitekemiseksi ja sen tilaajamäärän
laajentamiseksi on avainasemassa.
Tiedonantajasta pitää ja voidaan tehdä vasemmiston ykköslehti
Suomessa -- sellainen lehti, joka esittää vaihtoehdon vaihtoehdottomuudelle,
joka suuntaa muutostaistelua ja jota jokaisen etujensa puolesta taistelevan,
jokaisen maailman ja Suomen muuttamisesta kiinnostuneen on tärkeää
seurata.
Avainsanaksi alkaneena vuonna pitää nostaa itsetunto: kommunistien
vastuullinen tietoisuus puolueensa ja lehtensä korvaamattoman tärkeästä
paikasta taistelussa työtätekevien eduista, Suomen suunnasta,
suomalaisen vasemmiston kohtalosta -- osana taistelua, jota käydään
kaikkialla. (ES)