Pääkirjoitukset
Keskustelua Natosta ja Suomen mahdollisesta Nato-jäsenyydestä
on käyty kesänkin aikana. Virikkeinä ovat olleet alkukesän
puoluekokoukset, keskustan kokouspäätökseen kirjattu kanta
kansanäänestyksestä sekä hallitus- ja oppositiopuolueista
koostuvan turvallisuuspoliittisen työryhmän nimeäminen.
Keskustelussa on Nato-henkisten taholta toisteltu vanhoja fraaseja muun
muassa Naton kehittymisestä eurooppalaisen turvallisuuspolitiikan keskiöksi,
Venäjän lähentymisestä Natoon ja Suomen jäämisestä
laajentuvan Naton ulkopuolella vaille vaikutusmahdollisuuksia. Uusina painotuksina
on tuotu esiin lähinnä Naton rooli vastapainona USA:lle sekä
kansanäänestyksen välttämättömyys tai kelpaamattomuus
Suomen mahdollisesta jäsenyydestä päätettäessä.
Ensin mainitulle painotukselle on Nato-jäsenyyden kannattajien näkökulmasta
aivan selvä taktinen syy: Naton johtava valtio USA harjoittaa yhä
aggressiivisempaa sotapolitiikkaa, rikkoo yhä räikeämmin
kansainvälisiä sopimuksia ja käyttäytymisnormeja ja
suhtautuu muuhun maailmaan, myös liittolaisiinsa, yhä piittaamattomammin.
USA on myös aloittanut uuden vaarallisen ydinasevarustelun kierteen
ja julistanut doktriinikseen ydinaseiden ensi-iskun. USA:n politiikka saa
kavahtamaan Natoa nekin, jotka eivät aiemmin ole tulleet ajatelleeksi,
että Nato on USA:n johtama ydinasesotilasliitto.
Siksi Nato-jäsenyyden kannattajat ovat samalla sekä pyrkineet
kaunistelemaan USA:n politiikkaa että luomaan mielikuvaa Natosta eurooppalaisena
vastapainona USA:lle. Tässä tarkoituksessa USA:lle on jopa vähän
ärhennelty. Kuvaava oli muun muassa Eero Silvastin kirjoitus (HS 26.7.):
"Kylmän sodan jäänteenä Nato on edelleen Yhdysvaltain
käskyvallassa. Kun Eurooppa kehittyy yhteiskunnaksi, kun sillä
on oma tahto ja oma identiteetti, miten se voisi sallia että jenkkien
pitkä käsi Naton välityksellä aina vain määrää
meidän eurooppalaista olemassaoloamme? On siis pyrittävä
siirtämään Naton päätöksenteon painopiste
Eurooppaan ja saman tien rauhanomaisempiin tavoitteisiin."
Silvastin ajatuksenjuoksu olisi suorastaan lapsellisen harhainen, jos
hän todella itse siihen uskoisi. Oleellisin muutos viimeisen vuosikymmenen
aikanahan on se, että määrääväksi tekijäksi
maailmassa ja myös Euroopassa ja Naton suhteen on tullut USA:n hegemonia,
ehdoton sotilaallinen ylivalta ja unilateralismi. Tämä on puolestaan
saattanut "liittolaisuuteen" USA:n kanssa sidotun Euroopan ennennäkemättömään
vaaraan. Nato ei ole vaaraa torjumassa vaan osaltaan aiheuttamassa. Puhe
Euroopan omasta tahdosta ja Naton päätöksenteon painopisteen
siirtämisestä Eurooppaan on näissä oloissa hirveää
soopaa. Eikä eurooppalaisen Nato-eliitin keskuudessa ole näköpiirissä
sellaisia voimia, jotka edes yrittäisivät ottaa etäisyyttä
USA:han; suunta on ollut päinvastainen.
Tavallaan Olli Kivinen (HS 30.5.) tuli muussa tarkoituksessa vahvistaneeksi
USA:n ja Euroopan/Naton hengenvaarallisen kytkyn todetessaan: "Puheet
Yhdysvaltain harkitsemasta Naton ja Euroopan 'hylkäämisestä'
ovat harhaisia, vaikka Yhdysvaltain oikeistossa onkin Eurooppa-yhteistyötä
vähättelevää väkeä. Yhdysvallat ei ole Euroopassa
ja Natossa vain merentakaisten ihmisten sinisten silmien takia, vaan vaalimassa
supervalta-etujaan."
Keskustelun toisena painotuksena on, kuten sanottu, ollut kysymys mahdollisesta
Suomen Nato-kansanäänestyksestä. Olli Kivinen aloitti sen
otsikolla "Vaarallinen ajatus" (HS 20.6.) heti keskustan puoluekokouksen
jälkeen.
Kivinen leimasi kansanäänestyksen "heikkojen" poliitikkojen
yritykseksi välttää poliittisen vastuun kantaminen. Hänen
mukaansa "kansanäänestys turvallisuuspolitiikasta on harkitsematon,
tyhmä ja vaarallinen tie useasta syystä".
Vaarantäyteisin termein Kivinen mystifioi turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan
asiaksi, jota ei voi hoitaa kansanäänestyksillä. Jos päättäjät
päätyisivät hakemaan Nato-jäsenyyttä parempana
vaihtoehtona ja turvallisuudenpolitiikan havaitun vajeen perusteella, ja
kansanäänestys sanoisikin ei, niin Kivisen mukaan "valtakunta
putoaisi tyhjän päälle, valtiojohdon huonommaksi laskeman
ja sitä kautta uskottavuutensa menettäneen vaihtoehdon varaan".
Eli näin muka sotilaallisen liittoutumattomuuden ja uskottavan puolustuksen
politiikka murennettaisiin omin käsin. Samalla menisi mahdollisuus
vaikuttaa jäsenenä Naton eli , Kivisen korukielellä, "Euroopan
suuren turvallisuuskeskuksen kehitykseen".
Toiseksi Kivinen teki turvallisuuspolitiikasta salatiedettä, jonka
päätöksenteon perusteita "ei voi julkisesti esittää"
vaan jotka on "pidettävä luottamuksellisina". Kivinen
liioitteli tahallaan kansanedustajien saatavilla olevia "salaisuuksia"
päästäkseen todistelemaan, että kansanedustajille "luottamukselliset
perusasiat voi ja täytyy esittää", mutta ei kansalaisille.
Ongelmana Kivinen näki senkin, että "kansanedustajien mahdollisuus
taivutella äänestäjiä kansanäänestystilanteessa
on rajallinen, koska he eivät voi paljastaa kaikkia tiedossaan olevia
asioita". Siksi tietävät kansanedustajat on pantava painamaan
nappia ja salaisuuksista tietämätön kansa on pidettävä
poissa äänestyskopeista. Kansanvaltaa halveksiva Kivinen ei pitänyt
mahdollisena, että kansa saisi kansanäänestystä edeltävän
kampanjan aikana riittävästi tietoa osatakseen äänestää
oikein.
Kolmantena perusteluna kansanäänestyksen torjumiseen Kivinen
esitti juhlallisesti sen, että "turvallisuuspolitiikassa täytyy
osoittaa mahdollisimman suurta yksimielisyyttä, koska maan asema on
sitä vahvempi, mitä yksimielisempi sen kansa on". Yksimielisyyden
vaikutelma syntyy Kivisen mukaan nähtävästi siten, että
eduskunta juntataan ryhmäkurilla tietyn ratkaisun kannalle ja kansa
pysyy "yksimielisesti" syrjässä.
Neljäs Kivisen perustelu kansanäänestystä vastaan
oli tietysti se, että kansa saattaisi äänestää
"väärin".
Kivinen sai käydyssä lehdistökeskustelussa muutamia myötäilijöitä.
Kuolematon oli Ilta-Sanomien pääkirjoituksen (2.7.) ihmettely,
että kun Suomen tähänastinenkaan turvallisuuspoliittinen
linja ei perustu kansanäänestyksen tulokseen, niin miksi tämän
linjan muuttaminen pitäisi ratkaista kansanäänestyksellä.
Mutta sensuurin läpäisivät myös monet kansanäänestystä
puoltavat kirjoitukset.
Runsas viikko Kivisen kolumnin jälkeen julkaistiin mielipidekysely,
jonka mukaan Nato jäsenyyttä vastusti 66 prosenttia ja kansanäänestystä
kannatti peräti 81 prosenttia kansalaisista. (ES)