Päätä ja häntää

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: HÄNtÄPÄÄN Valvoja


 



Lehtitietojen mukaan Amerikan Yhdysvaltain hallitus on perustanut ns.

strategisen


harhautuksen toimiston

, jonka tehtävänä
on tarvittaessa syöttää medialle epätotuudellista ja
näin siis harhauttavaa tietoa.



Tämä on suuri järkytys kaikille meille, jotka olemme tottuneet
luottamaan siihen, että kaikki mikä lehdissä lukee, on totisinta
totta. Onhan jo iät ja ajat ollut olemassa sanonta, jonka mukaan "kyllä
sen täytyy totta olla, kun se tuohon lehteen on oikein präntätty!"



Mutta kuten olemme joutuneet oppimaan, ei Yhdysvaltain hallituksen tekemisille
kukaan täällä maan päällä mahda yhtään
mitään, joten on vain pakko sopeutua siihen, ja yritettävä
nähdä asian valoisatkin puolet.



Meille, jotka itsekin työskentelemme ns. tiedonvälityksen parissa,
tällainen suuren yleisön tietoinen harhauttaminen (suom.: "valehteleminen")
saattaisi itse asiassa olla suurikin helpotus. Ei tarvitse enää
nähdä vaivaa asioiden todenperäisyyden selvittämiseksi,
vaan voi kirjoittaa ihan mitä sylki aivoista suuhun tuo ja siitä
edelleen tippuu alas tietokoneen näppäimistölle.



Näin kylmiltään on ehkä kuitenkin syytä hiukan
harjoitella, kun ei ole entuudestaan tottunut tämmöiseen "strategiseen
harhautukseen".



Aloitetaan varovasti: - Viime kesänä sain virvelillä ainaskin
PUOLEN metrin pituisen hauen!



Hyvinhän se meni!



Seuraavaksi voi yrittää laskea jo vähän paksumpaa
luikuria: - OIKEASTI

Osama bin


Laden

on presidentti

George
W. Bushin

avioton poika, joka vain harrastaa sitä tavanomaista
isäkapinaa. Jori-pappa puolestaan haluaa Osamaa jahtaamalla OIKEASTI
löytää tämän äidin, entisen rakastettunsa,
joka oli saudiarabialainen haareminainen, johon Bush ihastui ollessaan CIA:n
päällikkönä takavuosina ja käydessään
saudihovissa neuvottelemassa Afghanistanin muslimikapinallisten varustamisesta
amerikkalaisilla

Stinger

-ohjuksilla, jotka maksettiin arabilaisilla
öljymiljardeilla. Osama kun on aina ollut semmoinen mammanpoika, että
on luultavasti vieläkin äitinsä helmoissa, niin jos Osama
löytyy, löytyvät myös äidin helmat, ja niiden yläpuolella
itse äiti - Bushin mielitietty.



Kaikkea se mies tekeekin yhden naisen vuoksi!



Nyt täytyy keskeyttää, koska tätä kirjoitettaessa
tulee radiosta juuri tieto, että USA:n hallitus on päättänyt
lakkauttaa kiistellyn "strategisen harhautuksen toimiston".



Ettei tuo tieto vain olisi "strategista harhautusta", ja toimisto
jatkaakin toimintaansa entistäkin tehostetummin!



Lopuksi historiallinen merkintä aikakirjoihin:



Tänään, perjantaina helmikuun 2. päivänä

Armon Vuonna

2002, eletään sitten ensimmäistä
päivää täysin markattoman pöydän ääressä.
Monellekaan tämä ei ole ongelma, sillä markkoja ei pöydässä
ole ollut pahemmalti tähänkään asti. Nyt on siis vain
yksi suunta - ylöspäin. Pitää jostakin saada kehitetyksi
niitä euroja...


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli