Palestiina, EU ja Suomi

26.05.2006 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 21/2006.

Sekä palestiinalaisten presidentti Mahmud Abbas että Hamasin edustajat ovat tehneet Euroopan unionille selväksi, että sen toiminta avun epäämisessä palestiinalaisilta on erityisen julma tapa tukea sortoa.


Toki kolmella EU:n johtavalla jäsenvaltiolla, Ranskalla, Britannialla ja Saksalla on pitkät ja häpeälliset perinteet edellytysten luomisessa sille, että Palestiina miehitettiin, palestiinalaisten maat ryöstettiin ja heidät alistettiin vihollistensa armoille. Avun epääminen on vain viimeisin häpeä ja osoittaa, ettei mitään ole opittu. Yhdysvaltain ja Israelin sionistihallinnon tahto on tärkeämpi kuin oikeudenmukaisuus ja rauha.


Muut EU:n jäsenmaat ovat säälittäviä tekosyitä esittäen tai kovan painostuksen alaisina hyväksyneet palestiinalaisten avun leikkaamisen. Kuitenkin tämä apu on vain pientä korvausta Euroopan ja nykyisten EU:n jäsenmaiden palestiinalaisille aiheuttamasta vahingosta.


EU-maiden hallitusten kollektiivinen häpeä nousee nyt siitä, että ne ovat nielleet tai teeskennelleet nielleensä totena ja vaihtoehdottomana Palestiinan tilannetta koskevan valheellisen propagandan ja tuhoisan toimintalinjan.


Hamasin jo kauan ennen palestiinalaisten vaaleja julistama yksipuolinen tulitauko sivuutetaan kuin se olisi pelkkää ilmaa. Tilanne lukkiutetaan ja palestiinalaisia rangaistaan vaatimalla Hamasia julistamaan, että sionisteilla on oikeus ryöstää palestiinalaisalueiden rippeetkin. Sitähän merkitsee Hamasille esitetty vaatimus tunnustaa vieraita alueita vastoin YK:n päätöslauselmia miehittävän ja lisäalueita hamuavan hahmottoman valtion "oikeus olla olemassa".


YK on myös asettanut ehdoksi Israelin olemassaolon oikeuden tunnustamiselle sen, että Israel hyväksyy palestiinalaispakolaisten paluun. Israelin on myös turvattava omille palestiinalaisasukkailleen tasavertaiset oikeudet. Israel ei tee kumpaakaan, mutta EU vaatii Hamasia tunnustamaan Israelin olemassaolon oikeuden.


Kuka on syyllinen? No uhripa tietenkin. Tätä mieltä ovat palestiinalaisia "väärin äänestämisestä" rankaisevat USA, Israel ja EU – ja Suomi.


On meidän kaikkien häpeä, että niin monet meistä Euroopassa antavat hallitustemme jatkaa tätä tuhoisaa politiikkaa vaatimatta siihen tehokkaammin muutosta.


Suomessa tuhoisasta politiikasta ja palestiinalaisten avun epäämisestä ei ole juuri edes keskusteltu, niin vieraille herroille uskollisia, kovakorvaisia, turtuneita, tietämättömiä ja toisten kärsimyksistä piittaamattomia me olemme. Rauhan- ja solidaarisuusliikkeessä aikoinaan mukana olleiden johtajiemme näyttäessä mallia.


Tarpeetonta sanoakaan, että samanlainen ja vielä häpeällisempi hiljaisuus maassamme vallitsee – heikkoja protesteja lukuun ottamatta – esimerkiksi USA:n Irakissa suorittaman kansanmurhan ja Iranin vastaisen hyökkäysuhan suhteen.


Meidän kaikkien velvollisuus on ennen kaikkea luoda painetta oman maamme ulkopoliittisen linjan itsenäistämiseksi ja tervehdyttämiseksi. Eivätkä siinä ole eri asioita kysymykset EU:sta ja Natosta ja toisaalta kysymykset Palestiinasta, Irakista ja Iranista. On vaadittava Suomea irti EU:n, Naton ja USA:n talutusnuorasta. Tämä on keskeistä myös valmistauduttaessa Suomen EU-puheenjohtajakauteen.



(ES)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli