Pitkän päivän matka yöhön

Simon Axler on kuusikymppinen näyttelijä, joka on menettänyt kipinänsä, kykynsä ja itseluottamuksensa. Vaimo on lähtenyt, yleisö kaikonnut eikä managerikaan ole saanut miestä formuun. Hän on todellakin kadottanut taikansa ja sisäinen luomisen vimma on enää muisto vain. Axler ei ollut aiemmin koskaan epäonnistunut näyttelijäntyössään, vaan oli vuosikymmenet ollut vahva ja menestyksekäs, eräs Yhdysvaltain suurimpia klassisen teatterin tähtiä. Fallstaff, Peer Gynt ja Vanja-eno, niillä hän oli luonut menestyksensä.

Sitten yhtäkkiä hän ei enää pystynyt näyttelemään. Kennedy Centerin Prospero ja Macbeth epäonnistuivat surkeasti. Näyttelijäntyöstä tuli illasta iltaan jatkuva bluffi ja Axler alkoi pelätä jokaista esitystään aamusta iltaan.

Philip Roth kuvaa uusimmassa suomennetussa romaanissaan Nöyryytys näyttelijän matkaa pitkän päivän yöhön riisuen kaikki naamiot, joihin niin teatterin kuin elämänkin näyttämöillä on turvauduttu. Lahjakkuus, rakkaus, seksi, toivo, elinvoima, maine... Mitä lopulta jää jäljelle kun naamiot kolahtavat estradille? Entä voisiko tätä kaiken riisuvaa hetkeä, kuolemaan laskeutumista mitenkään lykätä? Mitä merkitsevät Prosperon viime sanat juhlat ovat päättyneet.

Simon Axlerista on tullut mies jolta on riistetty minuus, kyvyt ja paikka maailmassa, hän on mies joka on pelkkä puutteidensa inventaari. Axler yrittää ratkaista ongelmaansa monin tavoin, hän osallistuu taideterapiaan ja menee psykiatriselle klinikalle, jossa luvassa on kristillistä kärsimystä ja paranoidista kallonporausta. Psykiatrin vastaanotolla keskustelun aiheet ovat ne perinteiset näyttämöltäkin tutut; itsesääli, petos, epäoikeudenmukaisuus, julmuus, kosto, mustasukkaisuus, kilpailun halu, menestys, häpeä ja suru. Olisiko kuitenkin niin, että mikään joka ei ole pysyvää ei myöskään katoa pysyvästi. Entä millä voisi korvata oman vajavaisuutensa ja kyvyttömyytensä? Rakkaudella, seksillä ja pornollako? 

Axler linnoittautuu asuntoonsa New Yorkissa, hänen mielensä valtaavat karut itsemurha-ajatukset. Miten monet näytelmien hahmoista ovatkaan päätyneet suisiidiin; Hedda Gabler, kauppamatkustaja Willy Loman, Othello ja monet muut. Axler muistaa myös Tšehovin näytelmän Lokki, jossa hän itse teki komean läpimurron Konstantin Gavrilovitšina. Pahus soikoon myös Konstantin taisi päätyä itsemurhaan. Haluaisiko Simon Axler todellakin olla oman elämänsä Konstantin?

Sehän tiedetään, että paras seksi saattaa saada toivottomimmatkin ukonrahjukset ainakin hetkeksi nousemaan kuolleista. Niinpä kun Simon Axlerin ovella seisoo eräänä päivänä häntä parikymmentä vuotta nuorempi Pegeen Stapleford, saa Axler idean. Pegeen on lesbo joka varsin pian saa muuttaa Axlerin kanssa samaan huusholliin seksileluineen kaikkineen. Axler ryhtyy taas näyttelemään, tällä kertaa elämän näyttämöllä. Hän alkaa harrastaa seksiä toden teolla. Näin siitäkin huolimatta, että Pegeen sattuu olemaan Axlerin näyttelijätuttujen lapsi. Pegeen on olemukseltaan eloisa, luja, hyväkuntoinen, täynnä tarmoa, eikä aikaakaan, kun Axler lakkaa tuntemasta, että on yksin maailmassa vailla kykyjään.

Axler alkaa käyttää taloudellista voimaansa, sillä rahaa hänellä on, muuttaakseen Pegeenin lesbosta heteroksi. Hän ostaa sumeilematta Pegeenille vaatteita ja koruja, joita tällä ei koskaan aikaisemmin ole ollut mahdollista hankkia. Onnistuuko harmaan pantterin, Simon Axlerin pakkomielle? Voiko seksuaalisella hyväksikäytöllä ja alistamisella saada korvatuksi kaiken sen mikä on jo menetetty? Pysyisikö kannettu vesi kaivossa, jäisikö Pegeen harmaan pantterinsa luokse ja pysyisikö hän heterona? jos koskaan sellaiseksi ehtii muuttuakaan.

Tässä vaiheessa on syytä tarkastella Nöyryytyksen saamaa erikoistakin huomiota; Brittiläisellä Literary Review-lehdellä on nimittäin ollut vuosittain tapana järjestää kilpailu vuoden huonoimmasta (mauttomimmasta) seksikuvauksesta. Vuonna 2009 ehdolla tuon tittelin saajaksi oli myös Philip Roth Nöyryytys-romaanillaan ja sen sisältämällä alisteisella naiskuvalla pyllyseksikuvauksineen. Kuriositeetin vuoksi kannattaa mainita, että muita ehdokkaita olivat muun muassa Amos Oz, Nick Cave ja Jonathan Littell, joista jälkimmäinen ”voitti” tittelin.

Brittilehden huomion ja tuomion voinee kumminkin jättää omaan arvoonsa, sillä siksi täysipainoinen romaani Nöyryytys on. Lukija kyllä tietää kumpaa siinä nöyryytetään. Ja että kyse on miehisistä seksiparodioista. Pegeen pyyhkii Axlerilla lattiaa  ja vähät välittää tämän orastavista tunteista. Axlerin elämä on päätöksessä vaikka sitä kuinka yrittäisi elvyttää vihreine strap-oneineen.

Nöyryytys kuuluu Rothin tuotannossa yhtenä itsenäisenä osana kvartettiin, jonka muut osat ovat Jokamies (2007, Everyman 2006), Tuohtumus (2009, Indignation 2008) ja vielä suomentamaton Nemesis.

Lyhyestä mitastaan huolimatta Nöyryytys on ansioiltaan painava. Se on parodian ja komediankin keinoin kerrottu vakava tarina luopumisesta ja sen vaikeudesta. Teos on kuulas läpileikkaus elämästä ja sen tarkoituksesta. Ehdottomasti Rothin parhaimpia.

Philip Roth: Nöyryytys. Suomennos: Arto Schroderus. WSOY 2011, sivuja 146.