Eduskuntavaalien tulos kuvaa hyvin Suomessa pitkään vallalla ollutta ”vuoroin vieraissa” -periaatetta, jossa hallitusvastuu vaihtuu oikeistolta demareille ja päinvastoin kaudesta toiseen. Poikkeuksen tähän muodostaa perussuomalaisten saama kannatus, jonka syitä on haettava useasta eri paikasta.
Potkuja jaellaan oli eläkeputkea olemassa tai ei
Hallituksen päätettäväksi on tulossa niin sanotun eläkeputken poistaminen. Eläkeputki tarkoittaa, että 60 vuotta täyttäneille voidaan maksaa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa vanhuuseläkkeelle siirtymiseen asti.
Työnantaja jakelee potkuja oli eläkeputkea olemassa tai ei.
Suomen kommunistisen puolueen Lapin piirin mielestä nyt tarvitaan oikeita työllisyystoimia.
– Eläkeputkesta luopuminen muka lisäisi työllisyyttä. Tätä perustelua on vaikea ymmärtää. Työnantajahan palkkaa työntekijöitä vain sen määrän, jonka hän katsoo tarvitsevansa. Jos työntekijää oikeasti tarvitaan, eläkeputkeen siirtyvän vanhan työntekijän tilalle palkataan uusi. Jos työnantajan mielestä työntekijöitä on vähennettävä, työnantaja jakelee potkuja oli eläkeputkea olemassa tai ei, Lapin piiristä sanotaan.
Lapissa työllistyminen vaikeaa
Eläkeputken poistaminen ei piirin mielestä lisää työllisyyttä, mutta heikentää olennaisesti vanhojen työntekijöiden asemaa.
– Työttömäksi joutunut yli 60-vuotias ei käytännössä enää saa uutta työtä, vaan putoaa pois ansiosidonnaiselta päivärahalta määräajan (yleensä 400 päivää) tultua täyteen. Erityisesti Lapissa työllistyminen on korkeintaan toiveajattelua.
SKP:n Lapin piirin mielestä työllisyyden parantamiseen on olemassa oikeitakin keinoja. Piiri esittääkin, että kuntiin ja muualle julkiselle sektorille täytyy lisätä työntekijöitä huonosti toimivien palveluiden parantamiseksi.
– Uusia työpaikkoja saataisiin myös siirtymällä kuuden tunnin työaikaan ansioita alentamatta. Lyhyemmän työajan kokeiluista on saatu hyviä kokemuksia sekä Suomesta että muualta maailmasta, Lapin kommunistit päättävät.
Kirjoittajan artikkelit
Vaalikeskustelussa ei ole tarpeeksi yhdistetty eri elämänalueiden parantamisen merkitystä myös ilmastolle. Esimerkiksi SKP:n vaatimus kuuden tunnin työpäivästä on samalla myös ilmastoteko.
Suomen kommunistisen puolueen ehdokkaista kolmasosa on alle 40-vuotiaita. Eduskunnan ulkopuolisista puolueista SKP asetti ehdokkaita eniten koko maassa.
- ‹ edellinen
- 91 / 97
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
In English below! Tiedonantaja-festivaali tulee taas! Tänä vuonna tätä yhteiskunnallisen muutoksen, aktivismin ja yhteistyön festaria vietetään Rauhanasemalla, Helsingin Pasilassa lauantaina ja sunnuntaina 11.–12. lokakuuta. Ohjelmaa järjestetään lauantaina 11. lokakuuta Rauhanaseman lisäksi myös Pasilan kirjaston auditoriossa.
Orpo-Purran hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät kipeimmin palvelualojen osa-aikatyötä tekeviin naisiin. Laboren uusi tutkimus paljastaa, että asumistuki ja työttömyysturva heikentyvät, toimeentulotuen tarve kasvaa ja arki muuttuu epävarmemmaksi. Johtava tutkija Milla Nyyssölä muistuttaa, että naiset kantavat suhteellisesti suurimman taakan. Tiedonantaja kysyy: kenelle hyvinvointivaltio enää on hyvinvointia?
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.