Säilöttyjä unelmia
Eräänä päivänä ohjaaja Katja Gauriloffin ja tuottaja Joonas Berghällin työpaikan lounaspöytään eksyi säilykepurkki. Jokaisesta supermarketista löytyvässä, alle euron hintaisessa purkissa oli raviolia, pieniä lihatäytteisiä pastataikinanyyttejä.
Työkaverukset alkoivat pohtia, miten oli mahdollista, että useita eri raaka-aineita sisältävä ruoka voi olla niin edullista. Mistä raaka-aineet ovat peräisin ja kuka ruokaa tekee?
Tämä yksinkertaiselta tuntuva kysymys poiki projektin, joka kesti neljä ja puoli vuotta. Tuloksena syntyi dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia. Siinä Gauriloff ja Berghäll jäljittävät mystisen raviolipurkin syntyhistoriaa. Matka vei tekijätiimin kaikkiaan kymmeneen eri maahan.
Raviolisäilykepurkin raaka-aineen ja lopputuotteen matka suomalaiseen ruokapöytään oli lopulta huikeat 30 000 kilometriä. Metallipurkin raaka-aine on peräisin Brasiliasta, pastataikinassa käytetty vehnä Ukrainasta, kananmunat Ranskasta, oliiviöljy Italiasta, tomaatit Portugalista, naudanliha Puolasta, sianliha kasvatettu Tanskassa, mistä siat on kuljetettu puolen Euroopan halki teurastettavaksi Romaniaan. Lopputuote jalostettiin Ranskassa, mistä valmiit raviolipurkit laivattiin Suomeen kaupan hyllylle. Ja tuotteen myyntihinta alle euron.
Ohjaaja Katja Gauriloff kertoi elokuvan ennakkonäytöksessä, että elokuvassa on kaksi tasoa.
Ensiksikin siinä kuvataan elintarviketuotantoa, joka on nykypäivänä uskomattoman pitkälle teollistunutta. Esimerkiksi ukrainalainen vehnämylly muistuttaa enemmän ydinvoimalaa kuin romanttista mielikuvaa maalaismyllystä. Ja vaikka elokuva ei pyrikään propagoimaan lihansyöntiä vastaan, näyttäytyy nautojen ja sikojen teurastaminen juuri niin vastenmieliseltä kuin se on. Ainakin itse aion jatkossa suosia kasvispainotteista ruokavaliota.
Toiseksi ääneen pääsevät elintarvikealan työläiset: niin tomaatinpoimijat kuin teurastajat. Mutta he eivät juurikaan puhu työstään vaan omasta elämästään, taustoistaan ja ennen kaikkea haaveistaan, jotka ovat eri maissa samankaltaiset. Kaikki haluavat tehdä työtä, jotta perheellä on pöydässä leipää. Jokainen haluaa lapsilleen paremmat tulevaisuuden eväät. Osa tarinoista on todella koskettavia. Ehkä riipaisevin on brasilialaisen naisen tarina. Jo ikääntyvä nainen työskentelee avolouhoksella, jossa hän noukkii liki paljain käsin malmipitoisia kiviä hengenvaarallisissa olosuhteissa. Isänsä pahoinpitelemä ja äitinsä hylkäämä nainen on synnyttänyt kaksitoista lasta, mutta joutunut toimeentulovaikeuksien vuoksi luopumaan valtaosasta. Traaginen ihmiskohtalo on räikeä esimerkki globaalista eriarvoisuudesta.
– Tieto lisää tuskaa, pohti ohjaaja Gauriloff tuntemuksiaan. Elokuvan kuvausten aikana hän kertoi huomanneensa, ettei orjatyö ole maailmasta minnekään hävinnyt vielä tänäkään päivänä.
Säilöttyjä unelmia liputtaa kotimaisen lähiruuan puolesta. Onkin absurdia, että kapitalismissa elintärkeä ruokakin on pelkkää tavaraa, jota kuljetetaan sinne tänne riippuen siitä, missä parhaiten pidetään tuotantokustannukset minimissä ja voitontavoittelu käynnissä. Dokumentissa liikutaan valtaosaltaan Euroopan unionin sisällä. Kaukomaista rahdatut eksoottiset raaka-aineet olisivat tietysti pidentäneet raviolipurkinkin matkaa. Kuinkahan monta kilometriä olisi mittariin tullut lisää, jos mausteet olisi otettu myös huomioon?
Eräs selkeä elintarviketeollisuuden ongelma on suuruuden ekonomia: isoa ja keskitettyä sen olla pitää. Kuitenkin paikallinen lähituotanto on sekä ekologista että usein myös eettisempää. Mitä lähempänä ruoka tuotetaan ja valmistetaan, sitä enemmän on meidän omissa käsissämme, miten tuotanto hoidetaan.
Ja sama logiikka pätee mielestäni myös esimerkiksi kuntapalveluissa. Onkin omituista, että nyt hallitus on hylkäämässä lähipalveluperiaatteen ja luomassa suurkuntia ja keskitettyjä palveluja.
Tuottaja Joonas Berghällin mukaan elokuva on herättänyt suurta kiinnostusta maailmalla. Yhteistyökumppaneihin lukeutuu muun muassa arabiankielinen Al Jazeera -kanava, joka tavoittaa 250 miljoonaa katsojaa.
Säilöttyjä unelmia nostaa esiin kysymyksiä, mutta ei tarjoa vastauksia. Niitä joudumme pähkäilemään itse. Dokumentti palauttaa karulla tavalla mieleen Juice Leskisen Sika-kappaleessa muotoileman totuuden: ihminen on sitä mitä hän syö.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.