Selontekokeskustelun erikoisuuksia

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Vanhasen hallituksen turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa kommentoidaan yksityiskohtaisesti toisaalla tässä numerossa. Tällä palstalla puututtakoon vain selontekoa koskevan keskustelun muutamiin erikoisuuksiin.

Ensimmäinen erikoisuus: Esimerkiksi Helsingin Sanomien keskiviikkoisessa pääkirjoituksessa kerrotaan, että selontekoon on kirjattu pitkä lista Suomen hyväksymistä EU:n tulevan perustuslain kohdista ja Suomen EU:ssa omaksumista velvoitteista ja tavoitteista, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa sen selonteon väitteen kanssa, että Suomi on edelleen sotilaallisesti liittoutumaton maa. ”Suomi ei missään todellisessa mielessä ole enää liittoutumaton valtio, ei myöskään sotilaallisesti liittoutumaton”, sanotaan pääkirjoituksessa.

Helsingin Sanomat onkin oikeassa siinä, että jos selontekoon ja EU:n perustuslakiin kirjattu pitkä lista tulee hyväksytyksi ja vahvistetuksi, Suomea on vaikea enää pitää sotilaallisesti liittoutumattomana. Liittoutumisella ja liittoutumattomuudella tarkoitetaan tarkkaan ottaen kuulumista tai kuulumattomuutta sotilaallisiin liittoihin. Perustuslain ja käytännön militarisoinnin myötä EU:sta tulee – ei pelkästään, mutta muun ohella – sotilaallinen liitto. Suomi sen jäsenenä on liittoutunut riippumatta siitä, mitä velvoitteita se itselleen käytännössä ottaa.

Mutta selontekoon kirjatut Suomen tavoitteet ja velvoitteethan ovat vain hallituksen aivoituksia, tosin osa niistä eduskunnan aiemmin siunaamia. Jos eduskunta ei niitä hyväksy, ne jäävätkin aivoituksiksi. Myöskään EU:n perustuslakia ei ole vielä hyväksytty eikä vahvistettu Suomessa eikä missään muuallakaan. Jos se hylätään parlamenteissa tai kansanäänestyksissä, ei ole olemassa myöskään sen EU:n militarisoimista koskevia kohtia. EU-maiden johtajien ”tästä on siis jo sovittu” -välipuheilta ja selonteon aivoituksilta putoaa ”laillinen” pohja pois. Muun muassa juuri sen vuoksihan Suomessakin pitää voimistaa vaatimusliikettä kansanäänestyksen järjestämiseksi, ja jos se saadaan, äänestää perustuslaki kumoon. Jo kuntavaaleissa voidaan rankaista Suomen liittoutumattomuuden hävittämiseen pyrkiviä.

Helsingin Sanomat siis huijaa, kun se esittää minkä tahansa paperille pannun jo hyväksyttynä ja olemassa olevana todellisuutena. Mutta jos hallituskin tekee niin ja silti uskottelee Suomen olevan liittoutumaton, sekin syyllistyy huijaukseen.

Toinen erikoisuus: Miksi Helsingin Sanomat, kokoomus ja muut oikeistolaiset Ranskan puolustusministerin ”vierasavulla” nyt hokevat avoimesti, että liittoutumattomuus on nykyään mitään tarkoittamaton, sisällyksetön ja tarpeeton fraasi, joka tulee hylätä? Vielä muutama vuosi sittenhän kansalaisia rauhoiteltiin, että EU:n ”kriisinhallinta” ja Suomen osallistuminen siihen eivät uhkaa Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta.

Syy on selvästikin se, että kun EU:n militarisoimisessa kiinteässä yhteydessä Natoon on siirrytty uuteen vaiheeseen, myös vyörytyksessä Suomen viemiseksi Naton jäsenyyteen on pantu uusi vaihde päälle. Kun kerran liittoutumattomuus on jo EU:n militarisoinnin ja Suomen siihen osallistumisen myötä menettänyt merkityksensä, mentäköön Natoonkin. Eli kuten Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan julistaa: ”! kun olemme EU:ssa jo hyväksyneet pisimmällekin menevän sotilaallisen yhteistyön ja kiinteimmätkin yhteydet Natoon, myöhempi oma hakemus myös Naton jäseneksi olisi luonnollinen ja lyhyt askel vailla erityistä dramatiikkaa.” Tai kuten Vanhanen varovammin muotoilee: ”jäsenyysoptiolle ei saa muodostua käytännön esteitä”.

Kolmas erikoisuus: Suomen liittoutumattomuuden tuhoamiseen pyrkivät tahot saavat nyt vetoapua USA:n uuskonservatiivien sekä Nato- ja EU-maiden käymästä propagandakampanjasta Venäjää vastaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomien kolumnisti Olli Kivinen käytti tiistaina kampanjan väitteitä toistaen Venäjän ”kurssia kohti harvainvaltaa”, sen ”huonontuneita suhteita” EU:hun, sen muodostamaa potentiaalista ”uhkaa lähinaapureilleen” ja ”Tshetshenian sodan loputonta julmuutta” perusteluina Suomen sotilaalliselle liittoutumiselle. Samalla hän vaikeni visusti kampanjan todellisista syistä.

Todellisuudessa kampanjan taustalla ei ole huoli Kivisen mainitsemista asioista. Taustalla on USA:n keskeneräinen, Venäjän saartamiseen ja pirstomiseen tähtäävä suunnitelma, jota Natossa ja EU:ssa tuetaan.

Jo1980-luvun lopulta, mutta erityisesti vuodesta 1991 lähtien CIA asetti tärkeysjärjestyksessä ensisijalle lietsoa Neuvostoliiton ja Venäjän hajoamista ja heikentää Venäjän vaikutusta kaikkialla Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa rahoittamalla ja aseistamalla paikallisia separatistisia liikkeitä. Ensimmäinen hajoamisen aalto tapahtui neuvostotasavalloissa, joissa USA loi suojattihallintoja sekä allekirjoitti öljysopimuksia ja rakensi sotilastukikohtia. USA:sta täysin riippuvainen Jeltsinin hallinto suostui kaikkeen tähän. Niinpä USA alkoi lietsoa hajoamisen toista aaltoa myös Venäjän autonomisissa tasavalloissa ja autonomisilla alueilla.

Operaatio jatkuu edelleen, mutta ongelmia aiheuttaa Venäjän nykyjohdon asenne. Tämä selittää sen, miksi USA:n uuskonservatiivit ovat Tshetshenia-asian varjolla Putinin kärkevimpiä arvostelijoita ja miksi lännen johtajat ja valtamedia syyttivät Beslanin verilöylystä terroristien sijasta Venäjän johtoa. Nyt lännessä pelätään, että Putin pystyy luomaan uuden tehokkaan turvallisuushallinnon ja pääsemään aluejohtajien nimitykset Moskovaan keskittämällä eroon mafialta ja terroristeilta lahjuksia ottavista jeltsiniläisistä viranomaisista.

Suomen liittoutumattomuuden puolustajien on otettava ”kansainvälinen” Venäjän vastainen kampanja vakavasti – tietenkään Venäjän tilannetta kaunistelematta.