Sirkuksen aarteita ja väkeä

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 20 / 16.5.2008

Suomalainen sirkus elää nykyään monimuotoisena – ja myös sirkuskirjallisuus: Like on julkaissut viimeisten neljän vuoden aikana useita teoksia, joissa valotetaan sirkuksen ja taikuuden maailmaa.

Ammattitaikuri Tatu Tyni, joka on ollut perustamassa kahta sirkusryhmää ja tehnyt illuusioita eri teattereille, on kirjoittanut kaksi teosta: Taikuuden magia -oppikirjan (LIKE 2004) ja Valkea velho -taikatarinan (LIKE 2006).

Ranskalaisen Jean-Michel Guy’n toimittama Sirkuksen vallankumous (LIKE 2005) sisältää analyysin uudesta sirkuksesta, joka syntyi taidesuuntauksena 1970-luvun Ranskassa ja levisi Suomeen 1990-luvun puolivälissä.

Uuden sirkuksen ja sirkustaiteen tutkija Tomi Purovaara on perehtynyt syvällisesti sirkustaiteen historiaan sekä maailmanlaajuisesti että Suomessa. Hän on kirjoittanut teoksen Nykysirkus – aarteita, avaimia ja arvoituksia (LIKE 2005), jossa käydään läpi sirkuksen historia, sisältö ja merkitys aina muinaisen Rooman ajoista nykypäivään.

Tomi Purovaara on tutkinut perusteellisesti sirkusta eri historiallisina aikakausina ja sitoo tämän taidemuodon kehityksen kuhunkin yhteiskuntaan ja sen vaiheisiin. Hän paneutuu myös sirkuksen ja sirkustaiteilijan aseman muutokseen yhteiskunnallisissa murroksissa, jotka ovat uhanneet sirkustaiteen olemassaoloa Suomessakin.

Hyvin mielenkiintoisella tavalla Purovaara analysoi myös länsimaisen filosofian, psykologian ja ihmiskuvan vaikutusta sirkustaiteeseen sekä lajin yhteyksiä tanssiin ja teatteriin. Purovaaran perehtyneisyys ja lukeneisuus on hyvin laajaa, hän siteeraa mm. Antonio Gramscin hegemoniateoriaa korkeakulttuurin ja populaarikulttuurin kampailusta.

Klovneria-analyysissaan hän kuvaa sujuvasti lajin kehitystä Kreikan ja Rooman miimeistä keskiajan kautta music halliin viitaten mm. Aristofaneen, Shakespearen, Moliéren, Majakovskin ja Brechtin näytelmien klovnihahmoihin.

Purovaara käy läpi myös käsitteet esiintyjä, esityspaikka, esitys, esitys ja katsoja sekä sirkus organisaationa hahmottaessaan uutta sirkusta taidemuotona. Sirkukselle tunnusomaiset elementit – leikki, nauru ja karnevaali – ovat läsnä niin perinteisessä kuin nykysirkuksessakin, joista jälkimmäinen syntyi tarpeesta rikkoa konventioita sekä luoda uusi taiteellinen muoto ja sisältö sirkusesitykselle.

Nykysirkus-teoksessa hahmotellaan uuden sirkuksen synnyn taustoja, kehitystä ja nykypäivää maailmanlaajuisena ilmiönä, jonka juuret ovat ranskalaisen Antonin Artaudin kumouksellisissa ajatuksissa kokonaistaideteoksesta. Ranskalaisista uuden sirkuksen ryhmistä Purovaara etenee suomalaiseen nykysirkukseen kertoen myös Kroatian ja Ruotsin nykysirkuksesta.

Ihmeen väkeä suomalaisessa sirkuksessa

Toisessa kirjassaan Ihmeen väkeä Tomi Purovaara keskittyy suomalaisen sirkustaiteeseen, sen historian ja sirkustaiteilijoiden näkemyksien esittelyyn sitoen kaiken jälleen yhteiskunnallisiin kehyksiin. Henkilökuvissa valottuvat suomalaisen sirkuksen vaiheet 1950-luvulla nykypäivään.

Sirkuksen tiedotuskeskuksen ja uuden sirkuksen tuotantoyhtymän Cirkon toiminnanjohtajana Purovaaralla on laaja perspektiivi sekä perinteiseen että moderniin sirkukseen ja taikateatteriin. Hän pohtii kirjassa suomalaista sirkusta taiteena kulttuurisissa ja historiallisissa murroksissa.

Suomalaisen sirkuksen juuret löytyvät 1800-luvulta, jolloin kiertävät sirkusseurueet pysähtyivät Turussa, Helsingissä ja Viipurissa matkallaan Pietariin. Ensimmäisen suomalaisen sirkuksen perustivat vuonna 1896 turkulaiset Ducanderin veljekset. 1900-luvun alkuvuosikymmeninä Suomessa vaikutti useita sirkussukuja, joista tunnetuin lienee Sariolan perhe, ensimmäisen suursirkuksen perustaja.

Tällä hetkellä vaikuttavista suursirkuksista tunnetuin on vuonna 1976 perustettu Sirkus Finlandia, jonka perustaja Carl-Gustaf Jernström sai vuonna 2001 sirkustaiteen valtionpalkinnon.

Tomi Purovaaran on haastatellut Jernströmin lisäksi Ihmeen väkeä -kirjaan peräti 26 suomalaista sirkustaiteen uranuurtajaa, jotka edustavat sekä eri sukupolvia, tyylejä että suuntauksia. Ensimmäisen kerran suomalaisen sirkustaiteen historiassa heidän kauttaan annetaan kokonaiskuvaa sirkustaiteen etenemisestä maassamme. Purovaaran on kirjoittanut haastattelujen lomaan asiantuntevat johdanto-osiot eri vuosikymmenten kehityksestä.

Hän kirjoittaa myös suomalaisen nuorisosirkuksen kehityksestä 30 vuoden ajanjaksolla sekä sirkuskoulutuksesta, joka on ollut ehdoton edellytys sirkustaiteen hengissä pysymiselle ja uudistumiselle. Sirkusammattilaisten koulutus alkoi moninaisten vaiheiden jälkeen vuonna 1994 Turun taideakatemiassa, jonka sirkuslinjan kasvatit vaikuttavat nykykentällä.

Lahdessa aloitettiin vuonna 2002 toisen asteen sirkuskoulutus, jonka vetäjänä toimii Ranskasta Suomeen vuonna 1992 muuttanut Lionel Lejeune.

Paraikaa pohditaan sirkuskoulutuksen ottamista Teatterikorkeakouluunkin, mikä takaisi myös alan akateemisen tutkimisen aloittamisen. Sirkuskoulutusta annetaan myös taiteen perusopetuksena lapsille ja nuorille, joille on tarjolla peräti 35 nuorisosirkusta eri puolilla Suomea. Niistä vanhin lienee Sorin sirkus, jonka vetäjä Taina Kopra on ollut monella tasolla vaikuttamassa sirkuskoulutukseen.

Purovaara analysoi kirjassaan ansiokkaasti suomalaisen nykysirkuksen synty- ja kehitysvaiheita 1990-luvulta lähtien esitellen 2000-luvun taiteilijoita ja opettajia haastatteluin. Kirjassa pohditaan myös nykytanssin, sanataiteen sekä kansanmusiikin ja modernin musiikin tuloa nykysirkusesityksiin, jotka ovat genremääritteet pudottavaa monimuotoista fuusiotaidetta. ...

HELENA HÄME