SKP Helsinki: Rasismi on kitkettävä!
Pakolaiskriisi on synnyttänyt Suomessa suuren halun auttaa. Monet tavalliset ihmiset tarjoavat kotejaan majoituspaikoiksi, antavat vaate- ja ruoka-apua ja pyrkivät mahdollistamaan turvapaikanhakijoiden inhimillisen kohtelun.
SKP:n Helsingin piiri muistuttaa, että Suomessa on lisääntynyt myös maahanmuuttajavastaisuus ja suoranainen rasismi, jotka ovat kiinteästi yhteydessä toisiinsa.
Juha Sipilänjohtama hallitus suunnittelee kiristyksiä maahanmuuttoon liittyviin säädöksiin, hallitus aikoo esimerkiksi selvittää maahanmuuttajien sosiaaliturvan tasoa ja perheenyhdistämisen kriteerejä. SKP:n Helsingin piirijärjestön mielestä tämä ei voi tarkoittaa muuta kuin turvapaikanhakijoiden oikeuksien kaventamista.
Suomi on rikas maa, jolla olisi mahdollisuus huolehtia kaikista hätää kärsivistä ja apua tarvitsevista. Hallitus kuitenkin päinvastoin leikkaa työväenluokalta, köyhiltä ja pakolaisilta, ja ajaa työnantajapuolelle entistä suurempia osinkoja ja saneluvaltaa. Leikkaukset ja palkanalennukset ovat omiaan synnyttämään tyytymättömyyttä ja sitä kautta kasvualustaa rasismille.
SKP:n Helsingin piirijärjestö vaatii nyt hallitukselta selkeitä toimia turvapaikanhakijoiden auttamiseksi ja etenkin rasistisen suhtautumisen kitkemiseksi. Hallituksen tulisi aloittaa omista riveistään ja tehdä selvä pesäero eräiden perussuomalaisten kansanedustajien julkisiin rasistisiin lausuntoihin. On kestämätöntä, että hallituspuolueen riveissä voi esiintyä rasismia, muukalaisvihamielisyyttä ja suoranaisia uusnatsisympatioita, ja että puoluejärjestöt organisoivat muukalaisvihamielisiä mielenosoituksia.
SKP ei myöskään hyväksy turvallisten maiden määritelmän laajentamista siten, että Irakista ja Somaliasta saapuvia turvapaikanhakijoita ei katsottaisi oikeutetuiksi turvapaikkaan. Nämä maat eivät todellisuudessa ole turvallisia, vaan epävakaita sekä alueellisesti että monien yksilöiden kannalta.
Kommunistit vaativat Suomen hallitusta irtisanoutumaan imperialistisesta ja ympäristöä tuhoavasta sotapolitiikasta. Suomen tulisi puuttua etenkin EU:n ja EU-maiden imperialistisiin hankkeisiin, tiukkaan rajavalvontaan ja Pohjois-Afrikan taloudellisen tilanteen romuttamiseen.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
SKP vietti kymmenen vuotta sitten vappua tunnuksella Irti porvareista! Taiteilija Jani Leinonen suunnitteli SKP:lle tuolloin vapputunnuksen, jossa ilmassa oleva nyrkki viestii kapinasta, uhmasta, yhtenäisyydestä ja voimasta.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.