Keywords:

SKP: Turkin HDP-puolueen jäsenet vapautettava

09.11.2016 - 14:30

Suomen kommunistinen puolue tuomitsee Turkin vasemmistopuolue HDP:n jäsenten, muun muassa varapuheenjohtajien Selahattin Demirtaşin ja Figen Yüksekdağin pidättämisen.

Neljätoista HDP puolueen kansanedustajaa on pidätetty. Kahta HDP-puolueen kansanedustajaa, jotka ovat parhaillaan ulkomailla, odottaa kotimaahan palatessaan pidätys. Pidätysten yhteydessä Turkin sosiaalista mediaa on rajoitettu, mikä on vaikeuttanut monipuolisen tiedon saantia tilanteesta. Pidätysoperaatio kertoo epädemokraattisesta ja aggressiivisesta poliittisesta ilmapiiristä, jonka Erdoganin hallitus antaa tapahtua. Erdoganin hallitus on omilla toimillaan myös vaientanut poliittisen opposition ääntä ja toimintaedellytyksiä.

Erdogan nostattaa valta-asemaansa

Turkin nykykehitys kulminoituu tähän prosessiin, jossa kurdivähemmistöä edustavaa HDP-puoluetta ja sen jäseniä, median ja akateemisen maailman vaikuttajia, vasemmiston aktiiveja ja vasemmistopuolueiden jäseniä vastaan kohdistuu kasvavaa vainoa ja syyllistämistä laittomiksi esitettyihin toimiin. Turkin valtio on rikkonut ihmisoikeuksia ja toiminut epädemokraattisesti politiikallaan, jossa se on systemaattisesti rajannut kurdien ihmis- ja poliittisia oikeuksia. Viimeaikaiset tapahtumat ovat myös yhteydessä Erdoganin yritykseen nostattaa valta-asemaansa kesän 2016 vallankaappauksen jälkeen ja myös Syyrian kurdien ja HDP-puolueen kasvaneeseen kannatukseen.

SKP ilmaisee solidaarisuutta HDP puolueelle ja vaatii Sipilän hallitukselta ja EU:lta selkeää tuomiota Turkin epädemokraattiselle kehitykselle sekä täyskäännöstä Turkin hallituksen harjoittamalle linjalle.

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Ulkomaat

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.