Sosiaalijohtaja rikkoi lakia

14.08.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 29/14.8.2009

Helsingin kaupungin sisäisen tarkastuksen mukaan sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen rikkoi hankintalakia ja kaupungin ohjeita hankkiessaan kohua herättäneet 72000 kalusteet ja ulkoistaessaan konsulttipalveluja entiselle työnantajalleen Diakonissalaitokselle.


Sisäinen tarkastus selvitti asiaa SKP:n ja Helsinki-listojen kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakasen tehtyä asiasta aloitteen, jonka kaupunginjohtaja saattoi myös sisäisen tarkastuksen käsittelyyn.


Sisäisen tarkastuksen raportista ilmenee, että sosiaalijohtaja on lisäksi valehdellut hankintojen valmistelusta. Esimerkiksi hankintojen suunnittelusta on maksettu julkkistoimittaja Hanna Sumarin viestintätoimistolle, vaikka sen työstä ei ole löytynyt lapun lappua ja Voutilainen on väittänyt tilanneensa suunnittelun muualta.


Diakonssalaitoksen säätiölle sosiaalijohtaja on maksanut 128500 euroa romanikerjäläistilanteen kartoituksesta ja 28000 euroa asunnottomuuden konsultoinnista. Näiden hankkeiden teettämiselle yksityisillä konsulteilla ei ole löytynyt perusteita.


Helsingin kaupunginhallitus käsittelee asiaa todennäköisesti maanantaina. Hakasen mielestä kaupungin johto ei saa katsoa väärinkäytöksiä läpi sormien. - Etenkin kun samaan aikaan leikataan sosiaaliviraston ja muita peruspalveluja. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli