Sosialismi pelasti ihmiskunnan fasismilta
Toukokuun 2. päivänä 1945 Berliiniä puolustaneet saksalaiset joukot, 70 000 miestä, antautuivat jäljelle jääneen komentajansa kenraali Helmut Weidlingin johdolla Stalingradin maineikkaalle puolustajalle kenraali Vasili Tshuikoville.
Lännessä neuvoteltiin samaan aikaan rauhasta. Ensimmäiset antautumisasiakirjat allekirjoitettiin toukokuun 4. päivänä Lüneburgin nummella, jossa 21. saksalainen armeijaryhmä antautui sotamarsalkka Montgomerylle.
Toinenkin antautumisasiakirja allekirjoitettiin Reimsissä 7. toukokuuta 1945. Se oli jo täydellisempi ja edellytti kaikkien saksalaisten joukkojen antautumista.
Stalin ei kuitenkaan hyväksynyt tätä sopimusta, vaan vaati, että sopimus on allekirjoitettava Berliinissä ja läsnä on oltava kaikkien voittajavaltojen ja Saksan korkeimman sotilasjohdon edustajat. Niin sitten asianosaiset kokoontuivat 8. toukokuuta klo 23.45 marsalkka Zhukovin työhuoneeseen, jossa Saksan sotilasjohdon edustaja sotamarsalkka Wilhelm Keitel esikuntineen allekirjoitti sopimuksen.
Tilaisuuden muodollisuudet veivät aikaa niin, että toinen maailmansota päättyi virallisesti toukokuun 9. päivänä 00.43.
Fasismin rosvokapitalistinen ja imperialistinen olemus
Tänään toisen maailmansodan historiaa yritetään kirjoittaa uudelleen kylmän sodan voittajien ja taantumuksen lähtökohdista. Ja uudelleenkirjoittamisen logiikka on armoton: yritys johtaa väistämättä historian vääristelyyn ja vähintäänkin epäsuoraan Natsi-Saksan ja fasismin puolusteluun. Historiallisena tosiasiana pysyy kuitenkin se, että sosialismi pelasti ihmiskunnan fasismilta. Neuvostoliitolla ja kommunistisella liikkeellä oli ratkaiseva osuus fasismista saavutetussa voitossa.
Georgi Dimitrov luonnehti fasistisen vallan aivan oikein ”finanssipääoman kaikkein taantumuksellisimpien, kansalliskiihkoisimpien ja imperialistisimpien ainesten avoimeksi terroristiseksi diktatuuriksi”. Saksan suuryhtiöt ja suurtilanomistajat nostivat Adolf Hitlerin valtaan ja käyttivät fasistista komentoa alusta loppuun saakka voitonsaalistuksensa välineenä. Saksalainen fasismi, natsismi, oli saksalaisen imperialismin ja militarismin kasvattama hirviö, jonka nimenomainen tehtävä oli murhata, ryöstää ja alistaa kansat orjuuteen. Saksan hallitsijat eivät halunneet tyytyä mihinkään vähempään kuin maailmanherruuteen.
Fasismin suunnitelmat ja teot tähtäsivät korkeimman ”arjalaisen” rodun herruuteen ja ”alempiarvoisten kansojen” – juutalaisten, romanien, puolalaisten, venäläisten ja muiden slaavilaisten kansojen – samoin kuin suomalais-ugrilaisten kansojen fyysiseen tuhoamiseen tai orjuuttamiseen. Esimerkiksi virolaisten oli määrä 20 vuoden kuluessa kadota maan pinnalta. ”Norjalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset, hollantilaiset me lähetämme itään, missä tulee olemaan Saksan maakuntia”, Hitler lausui. Myös Suomea uhkasi itsenäisyyden menettäminen ja täydellinen saksalaistaminen.
Angloamerikkalaisen suurpääoman rooli
Angloamerikkalaiset suuryhtiöt harjoittivat tiivistä yhteistyötä saksalaisfirmojen ja natsien kanssa. Tämä yhteistyö jatkui jopa silloin, kun Britannian ja USA:n armeijat jo kävivät taistelua natsiarmeijaa ja sen liittolaisjoukkoja vastaan.
Johtavat länsivallat harjoittivat ”tyynnyttelypolitiikka” laajentumishaluista fasismia kohtaan.
Kyse ei ollut yleisestä pehmeydestä ja tyhmyydestä johtuneesta tyynnyttelystä, vaan luokkaluonteisesta petoksesta. Länsivaltojen hallitsevat piirit näkivät fasismissa käyttökelpoisen aseen ja halusivat vain suunnata sen aggression itään, kohti Neuvostoliittoa. Tässä tarkoituksessa ne uhrasivat pienempiä valtioita ja tekivät fasistien kanssa muun muassa Münchenin petoksen. Neuvostoliiton vetoomukset kollektiivisen turvallisuusjärjestelmän rakentamisesta fasismin patoamiseksi torjuttiin. Juuri tämä lännen politiikka pakotti Neuvostoliiton Saksan hyökkäysuhan edessä ajan voittamiseksi solmimaan elokuussa 1939 hyökkäämättömyyssopimuksen Saksan kanssa.
Lännen vallanpitäjät laskivat kuitenkin väärin. Fasistiset valtiot kävivät myös länsivaltojen ja niiden intressien kimppuun.
Eri voimien osuus fasismin voittamisessa
Länsiliittoutuneiden osuutta on paisuteltu Neuvostoliiton kustannuksella jo vuosikymmeniä sekä kirjallisuuden että Hollywoodin keinoin. Mutta kylmän sodan päätyttyä lännen voittoon paisuttelu on saanut suhteettomat mitat. Kukaan ei halua väheksyä länsiliittoutuneiden avun ja toisen rintaman avaamisen merkitystä. Mutta Neuvostoliiton ratkaiseva osuus on tosiasioiden valossa kiistaton. Juuri Neuvostoliiton ja Saksan rintamalla käytiin toisen maailmansodan päätaistelut.
Ennen hyökkäystä Neuvostoliiton kimppuun Hitler lausui, että tuleva sota tulee olemaan ”jotain suurempaa kuin yksinkertaisesti aseellinen taistelu. Se tullaan käymään kahden ideologian välisenä taisteluna.” Siitä juuri olikin kyse. Ja voiton saivat monikansallinen sosialistinen valtio, kommunistinen puolue ja neuvostoarmeija. Törmäyksessä absoluuttisen pahan kanssa sosialismi puolusti itseään ja osoittautui kestävämmäksi.
Tätä tosiasiaa yritetään nyt vääristää samastamalla fasismi ja kommunismi.
Maailma vältti orjuutuksen
Neuvostoliiton ja muiden fasisminvastaisen liittoutuman maiden voitto pelasti kymmenien valtioiden ja kansojen vapauden ja itsenäisyyden sekä turvasi fasismin murskaamisen ja poisjuurimisen. Maailma vältti orjuutuksen. Voitto poisti ihmiskunnan vapaata kehitystä uhanneet esteet sekä loi uusia edellytyksiä yhteiskunnallisille uudistuksille ja demokratian ihanteiden vakiinnuttamiselle. Muun muassa Suomesta tuli ensimmäistä kertaa vuoden 1917 jälkeen demokraattinen maa. Liittoutuneiden solmimat Jaltan sopimukset turvasivat yli 40 vuodeksi lujan rauhan Euroopassa ja kaukana sen ulkopuolellakin.
Nämä tulokset halutaan nyt vetää lokaan propagandalla Neuvostoliiton voittoa seuranneesta itäisen Euroopan orjuuttamisesta.
Tosiasioista vaikenemalla ja niitä vääristelemällä ei voida tehdä kunniaa ihmiskunnan puolesta taistelleille ja kaatuneille eikä ottaa oppia historiasta. Vaikeneminen ja vääristely on halveksittava yritys pyyhkiä ihmiskunnan muisti, tehdä siitä tabula rasa. Siksi sitä on vastustettava päättävästi.
Suomen johdolla samat tavoitteet kuin Hitlerillä
Suomessa suosittua erillissodan myyttiä perustellaan näin: Neuvostoliiton ja Saksan elokuussa 1939 solmima hyökkäämättömyyssopimus ja etupiirijako johtivat talvisotaan. Suomen johdon halukkuus lähteä Saksan rinnalla ”erilliseen” jatkosotaan johtui pyrkimyksestä saada hyvitys talvisodan vääryydelle.
Tässä todistelussa sivuutetaan se, ettei hyökkäämättömyyssopimus aiheuttanut talvisotaa. Talvisotaa ei olisi ylipäänsä syttynyt, ellei Natsi-Saksa olisi mullistanut koko Euroopan poliittista maantiedettä hyökkäämällä kaikkiin suuntiin ja valmistelemalla hyökkäystä Neuvostoliittoon.
Suomen johdolla ei vuosien 1941–44 sodassa ollut etusijalla hyvitys- eli revanssiajatus. Suomen johtoryhmän päämäärät olivat samansuuntaisia Hitler-Saksan päämäärien kanssa: Neuvostoliiton hävittäminen ja jakaminen, sen kansojen, suomensukuiset mukaan lukien, orjuuttaminen sekä Venäjän suurten alueiden valloittaminen ja muuttaminen siirtomaaksi.
Erillissotamyytin purkaa lisäksi se, että Suomi teki Neuvostoliiton murskaamiseksi enemmän kuin mikään muu Saksan liittolainen. Se sitoi Saksan etujen mukaisesti huomattavia neuvostoarmeijan voimia. Sadat tuhannet ihmiset Leningradissa kuolivat Saksan saartaessa kaupunkia Suomen tehokkaalla myötävaikutuksella.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Teoria
Suomen valtiovalta nostaa arvonlisäveron korkealle eli 25,5 prosenttiin syyskuun alussa. Vero on todella kova ja voi kysyä, miten tuollainen vero on edes mahdollinen. Laki itsessään paljastaa oman luokkaluontonsa.
Sosiaalisen kompromissin aikakaudella vallinnut luokkapolitiikka on väistynyt identiteettipolitiikan ja liberaalin ihmisoikeuskeskustelun tieltä. Artikkelissa tarkastellaan käsitteellisiä, filosofisia ja historiallisia syitä siihen, miksi talouden demokratisointipyrkimysten kautta saavutettua sosiaalista oikeudenmukaisuutta koskevien perinteisten sosialististen vaatimusten ja toisaalta sukupuolen, etnisyyden ja kulttuuri-identiteetin tunnustamisen ja syrjimättömyyden puolesta käytävän edistyksellisen ihmisoikeuskeskustelun välinen jännite on kasvanut.
Turkin kommunistisen puolueen pääsihteeri Kemal Okuyan avaa poliittisen Islamin merkitystä poliittisena voimana. Palestiinalaisten vastarinnan pelkistäminen pelkkään Hamasiin on vakava virhe. Sekulaari yhteiskunta on välttämätön edellytys edistykselle myös Islamilaisessa maailmassa.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.