Sote-esitys suuryhtiöiden ehdoilla
Hallituksen tiistaina julkistama esitys valinnanvapauslaiksi jatkaa sote-palvelujen markkinoistamista, keskittämistä ja siirtämistä suurelta osin yksityisten yritysten bisnekseksi. Lakia ajetaan kiireellä, vaikka hallitus myöntää, että sen vaikutuksista ei ole kunnon arvioita. Se tulisi voimaan vuoden 2019 alusta.
Rahoitusmalli merkitsee miljardien siirtämistä kuntien nyt tuottamista palveluista yksityisille firmoille.
Lausuntokierroksella täystyrmäyksen saaneeseen luonnokseen tehtiin vain vähäisiä muutoksia. Rahoitusmalli merkitsee miljardien siirtämistä kuntien nyt tuottamista palveluista yksityisille firmoille. Sote-keskusten tehtäviin lisättiin eräitä lyhytaikaisia sosiaalipalveluja, mikä samalla pirstoo palveluketjuja.
Muutos vahvistaa suurten yksityisten terveys- ja hoivayritysten asemaa. Niiden veronkiertoa ei estetä vaan lakiin esitetään vain se, mikä koskee jo nyt suuria konserneja.
Hallitus tavoittelee miljardien ”säästöjä”, joka tarkoittaa palvelujen keskittämistä ja asiakasmaksujen korotuksia. Tämä lisää eriarvoisuutta. Palvelujen pakkoyhtiöittäminen kaventaa demokratiaa.
Tekijä
Kirjoittajan artikkelit
Miksi osuustoiminnallinen Tradeka, jonka juuret ovat työväenliikkeessä, sijoittaa aseisiin? Samaan aikaan, kun rauhan ja aseidenriisunnan periaatteet rapautuvat globaalisti, myös suomalaiset sijoittajat – kuten Tradeka – ovat alkaneet nähdä aseteollisuudessa "positiivisia mahdollisuuksia". Työväenluokan varallisuutta hallinnoidaan nyt tavalla, joka palvelee sotataloutta ja pääomaa – ei osuuskunnan jäseniä. SKP:n Yrjö Hakanen vaatii, että Tradeka sulkee asetuotannon kokonaan pois sijoituksistaan ja ryhtyy kehittämään vaihtoehtoisia rahastoja, joissa vaikuttavuus korvaa militarismin.
SKP vietti kymmenen vuotta sitten vappua tunnuksella Irti porvareista! Taiteilija Jani Leinonen suunnitteli SKP:lle tuolloin vapputunnuksen, jossa ilmassa oleva nyrkki viestii kapinasta, uhmasta, yhtenäisyydestä ja voimasta.
- 1 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Itä-Hakkilassa jalka nousee musiikin ja talkoohengen tahdissa. 60-vuotisjuhlia viettävä Pavi on tanssivan yhteisön oma paikka. Juhlien keskellä toteutettava johtajanvaihdos on lavabisnekselle sekä uhka että mahdollisuus. Vantaa ei ole sivujuonne – vaan Pavin toimijoiden mukaan paras paikka lavatanssille.
Suomen kommunistisen puolueen (SKP) edustajakokous järjestetään tilanteessa, jossa maailma palaa, rauhanliike yskii ja työväenliike etsii uutta kurssiaan. Väistyvä puheenjohtaja Liisa Taskinen tiivistää tilanteen: ”Toivon, että edustajakokouksessa syntyy yhteinen tahtotila ja innostus.”
Mitä sinä olisit valmis tekemään ihmisen ja luonnon riistämisen lopettamiseksi? Hienoa, että sinulla on Tiedonantaja käsissäsi. Olet tarttunut marxilaiseen työvälineeseen. Tämän numeron kannessa nuoret ovat nousseet puuhun. ”Piti saada näkyvä paikka pääministeri Petteri Orpon edustusasunnon edessä järjestetyssä mielenosoituksessa.”
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.