Suomen historiaväärennös puhuttaa!

12.04.2010 - 14:37
(updated: 16.10.2015 - 10:39)
Henrik Arnstadin mielestä Suomessa keskustellaan edelleen oudoista asioista, kuten siitä millä nimellä Suomen ja natsi-Saksan liittoa tulisi kutsua. Ja samalla virallinen Suomi pakenee edelleen vastuuta. / Karin Lendrup |

Syksyllä 2006 ilmestyi Ruotsissa toimittaja Henrik Arnstadin kirja Spelaren Christian Günther. Teos kertoi Ruotsin toisen maailmansodan aikaisesta ulkoministeristä, jonka mielestä natsismi olisi ollut Ruotsille hyvä vaihtoehto keväällä 1941. Teos otettiin Ruotsissa vastaan suurella mielenkiinnolla.

Arnstadin syyttävä sormi osoitti myös Suomea. Hän oli sisäistänyt Suomen sotineen hyökkäyssotansa Neuvostoliittoa vastaan natsien liittolaisena. Arnstad kirjoitti Dagens Nyheterissä, että ”Suomen asia ei ollut meidän.”

Arnstadin kirjoitukset herättivät huomiota Suomen ulkoministeriössä. Maamme oli joutumassa kiusallisen huomion kohteeksi. Niinpä valtiosihteeri Pertti Torstila lähti vastahyökkäykseen Arnstadia vastaan. Ruotsin Tiedakatemiassa 13.11. juhlapuheen pitänyt Torstila puolusti kiihkeästi Suomen erillissota-teemaa.

Arnstad oli tullut sohaisseeksi myrskyn silmään väittämällä Suomen peitelleen koko sodanjälkeisen historiansa ajan liittoaan natsien kanssa ja tietoa keskitysleireistään. Hän oli myös kehottanut Suomen ulkoministeriön virkamiehiä osallistumaan historiankurssille. Arnstad vastasi Torstilan juhlapuheeseen Svenska Dagbladetissa 29.11. kirjoituksella, joka oli otsikoitu ”Finland ljuger om nazismen.” (Suomi valehtelee natsismista). Henrik Arnstad muistutti Suomen olleen maailman ainoa demokratia, joka vapaaehtoisesti liittoutui natsi-Saksan kanssa.

Torstila sai kuitenkin Arnstad-jupakassa pienen erävoiton, olihan hänellä takanaan koko valtiojohtomme. Erillissota mikä erillissota, vaikka muu maailma ja uusin historiankirjoitus olisi mitä mieltä hyvänsä.

Arnstadin uusi tuleminen

Henrik Arnstad ei kuitenkaan luovuttanut. Häneltä on hiljattain ilmestynyt toinenkin natsismiin ja Suomeen liittyvä historiateos. Sillä on kuvaava nimi; Skyldig till skuld – en europeisk resa i nazi-Tysklands skugga. (Vapaa suom. Syyllisyyden taakka – eurooppalainen matka natsi-Saksan varjossa).

Arnstad kävelee tuulisessa Helsingissä ja ihmettelee Mannerheimin patsasta. Missä muussa eurooppalaisessa valtiossa voi törmätä Hitlerin kanssa liitossa olleen sotapäällikön patsaaseen keskellä maan pääkaupunkia? Ei missään!

Kirjassaan Arnstad paljastaa ”teatteriesityksen”, jota Suomessa esitettiin ”välirauhan” aikaan. Rauhan aikana odoteltiin neuvostoliittolaisten symbolisia pommeja ja kytättiin tilaisuutta rynnätä rajan yli lebensraumia valtaamaan.

Hän kertaa Suomen ja Saksan sotilaallisen liittoutumisen merkit, laajan yhteistyön, joukkojen alistamisen suoraan Saksalle, tai vaihtoehtoisesti Saksan joukkojen alistamisen Suomen sodanjohdolle. Päämäärä oli yhteinen, bolshevismin murskaaminen ja sitä edustavien ali-ihmisten hävittäminen. Osuvasti hän muistuttaa myös joidenkin joukko-osastojen kieltäytyneen marssimasta yli vanhojen rajojen.

Arnstadin mukaan Suomen sodanjohto piti Hitlerin rinnalle liittymistä suurena mahdollisuutena. Edessä kangasteli kuva jättimäisistä luonnonrikkauksista ja Suur-Suomesta. Tämän tuloksena kymmenet tuhannet suomalaiset menettivät henkensä!

Ne hirveät keskitysleirit

Arnstad ottaa esille Mannerheimin päiväkäskyn 8.6.1941, jossa kehotetaan rajantakaisen venäläisväestön vangitsemiseen ja sulkemiseen keskitysleireihin. 1942 leirikuolleisuus nousee äkisti, vangeista kuolee liki 20% mikä on epätavallista normaaleissa vankileireissä. Arnstad tarkastelee lähemmin Äänislinnan aseman vankileiriä, missä oli 17 eri kansallisuutta. Jostain syystä sen kaikki kuolleet olivat venäläisiä. Sattumaako? Kaiken lisäksi Äänislinnassa ammuttiin 18 vankia.

Suomen olisi pitänyt suojella vankeja, mutta yhteensä 64 400 sotavangista peräti 19 085 kuoli! Massakuolemat olivat epäonnistunut projekti myös Suomen Punaiselle Ristille, sillä sen puheenjohtajana sattui istumaan samainen Mannerheim, jolle kuului suurin vastuu sotarikoksista! Suomi syyllistyi Geneven sopimuksen räikeään rikkomiseen myös muun muassa pakottamalla vankeja miinanraivaukseen.

Kaiken kaikkiaan suomalaisten keskitysleireillä ammuttiin yli tuhat vankia. Tuhansia vankeja pahoinpideltiin ja vasta natsien Stalingradissa kokeman takaiskun jälkeen tilanne Suomenkin leireillä parani. Arnstad muistuttaa, että siihen vaikuttivat myös suomalaisten leireistä ruotsalaismediassa kirjoitetut artikkelit.

Arnstad ottaa esille suomalaisten keskitysleireillä olleiden lapsivankien kohtalon. Ja etenkin sen miten he ovat viime vuosiin saakka yrittäneet saada Suomesta korvauksia leirikärsimyksistään. Kovin hyvää mainosta ei Arnstadin kirjassa saa presidentti Martti Ahtisaarikaan, johon lapsivangit vetosivat 1994 saamatta edes vastausta. Suomi on torpedoinut korvausvaatimukset sanomalla, että maallamme ei ole korvausvelvollisuutta, kaikki on jo maksettu sotakorvauksina.

Kuin koirat veräjästä

Palataan Mannerheimin patsaalle. Eletään kevättä 2008. Patsasta tuijottava Arnstad muistaa niin Mannerheimin kuin Risto Rydinkin päässeen sotasyyllisen taakasta kuin koira veräjästä. Arnstad muistuttaa, että myöskään suomalaiset historioitsijat eivät ole Markku Jokisipilää, Oula Silvennoista ja Lars Westerlundia lukuun ottamatta juuri rohjenneet kajota Suomen historiaväärennökseen.

Suomalainen tiedemaailma on koko sodanjälkeisen ajan ollut toissijaista ja historiankirjoitus kuin taistelukenttä vuosilta 1941-44. Historianprofessori, majuri Arvi Korhonen (1890-1967) sai syötettyä ”ajopuuteorian” jokaisen Suomen koululaisen päähän. Teoria sopi maalle, jolla on kipeitä ja tuskallisia muistoja. Satumaisen ”ajopuuteorian” vänkääminen sentään taisi lopahtaa jo 1980-luvulla omaan mahdottomuuteensa.

Virallinen Suomi on koko sodanjälkeisen historiansa keskittynyt vaalimaan rakkikoiran lailla ainoaa oikeaa historiantulkintaa, toteaa Arnstad napakasti. On syntynyt ajatus että Suomi ei lainkaan osallistunut toiseen maailmansotaan.

Historiantutkimus on Suomessa ollut ennen kaikkea tapa pönkittää kansallista identiteettiä. Iso osa identiteetistä lepää sankarillisten suomalaistaistelijoiden harteilla. Debatti historiallisista faktoista uhkaa kansallista itsetuntoa ja omakuvaa.

Arnstadin mielestä Suomessa keskustellaan edelleen oudoista asioista, kuten siitä millä nimellä Suomen ja natsi-Saksan liittoa tulisi kutsua! Ja samalla virallinen Suomi pakenee edelleen vastuuta!

Entä miten on ymmärrettävä se keskustelu, joka syntyi kun maailman maat osallistuivat natsismista saadun voiton 60-vuotisjuhlintaan Moskovassa? Valtiollinen YLE järjesti oikein mielipidekyselyn siitä, pitäisikö valtiojohtomme osallistua juhliin; tulos oli masentava, 84 prosenttia halusi ettei olisi osallistuttu. 9.5.1945 kun ei ollut Voiton päivä Suomelle. Voitonjuhlien aihe kun todellakin oli natsismista saatu voitto.

Erilainen suhde natsismiin

Arnstad vie lukijan myös muualle kuin Suomeen. Hän kertoo kuinka natsismista otettiin Saksassa niskaote ja miten siellä jouduttiin tunnustamaan omat synnit. Denatsifikaation tulos on ollut kohtalaisen hyvä, mutta säröjäkin on. Kylmän sodan syttyminen antoi natsikriminaaleille mahdollisuuden siirtyä ympärysvaltojen palvelukseen. Italiassa, joka Suomen lailla oli natsien liittolainen, ovat fasistit nyt taas vallan käytävillä.

Suomen osalta kyse on Arnstadin mielestä paitsi juridisesta myös moraalisesta vastuusta, jota kukaan ei edelleenkään aio ottaa. Suomessa useimmilla ihmisillä ei ole edes tietoa maan keskitysleireistä. Arnstadin mielestä Suomella on näistä lähtökohdista äärettömän pitkä matka kuljettavanaan. Mitä tapahtuisi jos Suomen valtio päättäisi oma-aloitteisesti ottaa keskusteluun esimerkiksi keskitysleirit sekä lapsivankien törkeän kohtelun? Lakkaisiko koko hyvinvointivaltio Suomi olemasta?

Arnstadin kirja on sivistävä reissu eurooppalaiseen natsismiin ja historian väärentämiseen. Ruotsalaisilla lukijoilla on oikeastaan ensi kertaa mahdollisuus perehtyä naapurimaan todellisiin kasvoihin omalla äidinkielellään. Gardiinit on avattu, kiinnostus herätetty.

Tekijä

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kulttuuri

Kommentit (41 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.