Suomi ei itsenäistynyt sotimalla

Suomessa juhlitaan jatkuvasti itsenäisyyspäivää Tuntemattoman sotilaan ja toisen maailmansodan varjossa. Jopa niin, että esimerkiksi muutamat venäläiset ystäväni ovat ihmeissään kyselleet: ”Minä vuonna Suomi oikein itsenäistyi? 1945?” Olen yrittänyt selittää asiat parhain päin, mutta itse näen, että näissä 6.12. juhlissa on jostakin syystä aina läsnä tietty ”ryssäviha” ja vähintäänkin ihmeellinen sotaisuus.

Olen myös huomannut, että valkokaartilaisten lahtarikenraalia Mannerheimia (joka muuten peloissaan pakeni Venäjältä Suomeen Lokakuun vallankumouksen säikäyttämänä!) ei tietenkään saa arvostella 1917-18 tapahtumissa. Siis hänen julmaa rooliaan kansalaissodan punaisten kärsimyksissä, teloituksissa, ei sovi asettaa kyseenalaiseksi. Sain kymmenen vuotta sitten potkut Uuden Suomen verkkolehden blogistin paikalta, kun muuan rahamoguli Niklas Herlin kyrpääntyi Mannerheim-kritiikistäni. (Straniuksen teksti julkaistiin silloin sensuroimattomana Tiedonantajassa, toim.huom.)

Suomi ei itsenäistynyt sotimalla, vaan paljolti Lokakuun vallankumouksen 1917 vanavedessä ja sen ansiosta.

Sivumennen sanoen, olen potkuista ja muutaman sadan euron kuukausipalkan menetyksestä erittäin ylpeä: ”Ainut vakava ihminen on se, joka ei ole myytävänä”, vakuutti minulle aikoinaan dissidentti-runoilija vuokraisäntäni Pietarissa. Olen yrittänyt seurata neuvoa...

Suomi ei itsenäistynyt sotimalla, vaan paljolti Lokakuun vallankumouksen 1917 vanavedessä ja sen ansiosta. Ja tarkemmin: maamme meinasi menettää itsenäisyytensä taistellessaan natsi-Saksan rinnalla liittoutuneita ja Venäjää vastaan. Suomi kun oli II maailmansodassa väärällä, hävinneellä puolella. Onneksi niin, sillä itsenäisyys olisi varmasti kaventunut ellei mennyt kokonaan jos Adolf Hitlerin ”Mein Kampf” -ideat olisivat toteutuneet Euroopassa. Suomalaisethan olisivat kuuluneet arjalaisnäkökulmasta alempaan kastiin.

Sotakokemusten psyykkiset vaikutukset

Jos halutaan eritellä oikeasti, ilman Tuntemattoman sotilaan painolastia, toisen maailmansodan merkitystä ja sotatapahtumia ja sodan seurauksia, kannattaa lukea ja katsoa ihan muuta kuin elokuvia, jotka liittyvät 6.12. juhlallisuuksiin tai satavuotisen Suomen sankaritarinoihin.

Onneksi viime vuosina sotaa ja sen vaikutuksia on ryhdytty käsittelemään myös arjen tasolla, eri näkökulmista. Ari Matikaisen ohjaama dokumenttielokuva Sota ja mielenrauha (2016) taustoittaa suomalaismiesten sotakokemusten kautta tavallaan myös tämän hetken pakolaisongelmaa. Järkkyneet mielet maahanmuuttajien keskuudessa johtuvat usein juuri sodista tai väkivaltaisista etnisistä vainoista. Erityisesti lapset ja henkisiä ja fyysisiä vammoja saaneet ovat herkkiä ja tarvitsevat paljon muutakin apua kuin vain kieli- tai kotouttamiskoulutusta.

Dokumentti Sota ja mielenrauha sai alkuvuodesta paljon julkisuutta esimerkiksi Tampereen elokuvajuhlilla, mutta unohdettiin saman tien. Kantavia teemoja siinä ovat sodan rujo arki, miesten kokemukset ja julmuuksien näkemisen psyykkiset vaikutukset. Ne tulevat aivan kuin ohimennen ilmi tavallisten rintamamiesten kirjeissä ja haastatteluissa. Jotakin samaa tunnelmaa Sodasta ja mielenrauhasta voi löytää kuin John Hustonin kuuluisasta Let There Be Light -dokumentista (1946).

Sodan murtamat

Toinen erilainen sotadokumenttielokuva, Sodan murtamat (2016) sai ensi-iltansa tänä syksynä. Timo Korhosen ohjaus kertoo kuten Sota ja mielenrauhakin siitä kuinka rintamalla monen mieli järkkyi ja sota jatkui kotipiirissä jopa vuosikymmeniä. Monen sodan aikana tai heti sen jälkeen syntyneen lapsuus järkkyi sitten samassa suhteessa sodasta palanneen isän mielenterveysongelmien kanssa: sai pelätä juopottelua, väkivaltaa, yöllisiä kohtauksia ja huutoja, vainoharhoja. Korhonen kertoi näytöksessä saaneensa idean Ville Kivimäen Tieto-Finlandian voittaneesta teoksesta Murtuneet mielet. Hän haastatteli sitten 55 ”sotalasta” ja valitsi näistä kahdeksan kertomaan lapsuustarinansa elokuvaansa.

Sodan murtamat oli rankka katselukokemus marraskuun alkupuolella. Sen jälkeen esimerkiksi Joensuun Tapion teatterissa käytiin pitkä ja vakava keskustelu aiheesta, myös siitä häpeästä, jota mielisairaaloihin joutuneet sotilaat myöhemmin kokivat. Monella puheenvuoron pyytäjällä oli lapsuudestaan samanlaisia kokemuksia kuin elokuvan haastateltavilla.

Voisi ajatella, että tässä maailmantilanteessa olisi kenties aika unohtaa ”sankaritarinat” ja vanhat sotaelokuvien kliseet ja tuoda sodan mielettömyys esiin 6.12. vaikkapa yllämainittujen kaltaisten dokumenttien televisioesityksillä. Eikä olisi pahitteeksi vaikka ne kiertäisivät kouluja koko juhlavuoden 2017. Myös aivan muuten voi viettää 100-vuotiasta Suomea – jos haluaa ymmärtää tapahtumien yhteys Lokakuun vallankumoukseen.