Suurennuslasin alla suomalainen köyhyys

Kansalaisvaikuttajana sekä tutkijana toimiva Eeva-Maria Grekula tietää, mitä on köyhyys tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa. Vuonna 2019 hän julkaisi nettikyselyyn - sekä haastatteluihin pohjautuneen raportin, nimeltään "Kertomuksia nykypäivän köyhyydestä" ja syksystä on odotettavisssa saman kyselyn pohjalta kirjoitettu uusi raportti, joka puolestaan käsittelee köyhyyttä kokeneiden osallisuutta.

Tutkimustyön tekemisen lisäksi Grekula on toiminut asiantuntijan ominaisuudessa köyhyyttä koskevissa haastatteluissa useampaan eri mediaan - ja kertoo omaavansa myös omakohtaista kokemusta köyhyyden kanssa elämisestä.

Millaista nykypäivän köyhyys Suomessa sitten oikein on?

– Pohjimmiltaan, en tiedä onko se sen erilaisempaa kuin missään muuallakaan, jos tarkastelee asiaa siten, miten köyhäksi itsensä kokevat sen itsekin määrittelevät, että köyhyys on ennen kaikkea rahan puutetta, Grekula avaa.

– Tietysti Suomessa meillä on onneksi sosiaaliturva sentään jollain tasolla, vaikka se ei ehkä olekaan niin hyvällä tasolla, mitä yleisesti ajatellaan, jos ei sitä ole omalla kohdallaan kokenut, hän jatkaa.

Grekula kertookin sosiaaliturvamme niukkuuden tulevan monille yhä täytenä yllätyksenä.

– Omassakin aineistossa tuli ilmi, miten se sosiaaliturvan heikko taso on yllättänyt ihmiset, kun he ovat itse tipahtaneet sinne köyhyyteen, vaikka olisivatkin nähneet jo lehtijuttuja suomalaisesta köyhyydestä ja niin edelleen, hän kertoo.

Köyhyyden olemassaolo ei ole kuitenkaan uskon asia, vaan sen konkreettiset vaikutukset ihmisten jokapäiväiseen elämään ovat sydäntäsärkevää kuultavaa.

– Aineistossani köyhyyttä kokeneet kuvailivat, että siitä seuraa ihan mahdollisuuksien puutetta, että ei ole varaa valita eri asioita tai pysty edistämään omaa tilannettaan, koska ei ole rahaa. Jos haluaa esimerkiksi kouluttautua uudelleen tai muuttaa jonnekin, missä olisi paremmat mahdollisuudet - taikka sosiaaliset verkostot, se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista, Grekula harmittelee.

– Se luo sellaista näköalattomuutta, ettei pysty hallitsemaan omaa elämäänsä, kun se on muiden päätösten varassa. Siitä seuraa aika synkeää toivottomuutta, mistä on aina kauhean koskettavaa lukea niistä köyhien ihmisten omista kertomuksista, kuinka se toivottomuus siitä omasta tilanteesta on heillä monesti niin syvä, hän lisää.

90-luvun lamasta lähtien heikommassa asemassa olevien toimeentuloa on heikennetty monin eri tavoin.

Tilastot eivät valehtele

Tarkastellaan köyhyyttä ja sen yleisyyttä seuraavaksi tilastojen valossa. Grekulan mukaan mittaustavasta riippuen suomalaisista on köyhiä vähän alle - tai vähän yli kymmenen prosenttia.

– Pienituloisuusaste, mikä on tietty prosentti mediaanitulosta, on viime vuosina pysytellyt noin kahdentoista prosentin tuntumilla. Omasta mielestäni ehkä vielä parempi tapa määritellä köyhyyttä on tuo minimibudjettiköyhyys ja siihen perustuva köyhyysaste oli puolestaan 7,8 prosenttia vuonna 2016, Grekula kertoo.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana köyhyys on muuttunut enemmän siihen suuntaan, että yhä useampi ihminen elää täysin pelkän perusturvan varassa ja myös pitkäaikainen perusturvan varassa eläminen on ollut nousussa, hän lisää.

Valitettavasti pelkällä perusturvallakaan ei välttämättä pitkälle pötkitä.

– Jos ajatellaan, että ihminen tarvitsisi esimerkiksi reilun tonnin kuukaudessa tullakseen toimeen, voi se äkkiseltään kuulostaa paljolta, mutta Suomessa köyhyys aiheutuu aika paljon siitä, että meillä on kaikki sellainen hyvin kallista, mitä ihminen välttämättä tarvitsee, oli se sitten asumista, sähköä, ruokaa ja niin edelleen, Grekula selventää.

– Terveydenhuoltokaan ei ole ilmaista ja juuri oli Ylelläkin uutinen, kuinka paljon sote-maksuja ihmisillä on ulosotossa. Monesti kun kuulee puhuttavan, että ulosottoon joutuminen johtuu ihmisten omasta hallitsemattomasta rahankäytöstä, niin joitain saattaa yllättää, että sote-maksutkin voivat johtaa velkaantumiseen, hän jatkaa.

Grekula kertoo eri väestöryhmistä köyhyysriskin alla olevan erityisesti yksinhuoltajat, yksinasuvat, nuoret aikuiset, ulkomaalaistaustaiset sekä vanhukset - eritoten yli 75-vuotiaat naiset.

– Nämä ovat toki vain keskiarvoja, että tietysti kaikista näistä ryhmistä löytyy myös hyvätuloisia, hän muistuttaa.

– Erityisen ikävältä tuntuu, että meillä on köyhyydessä eläviä lapsia yli satatuhatta ja tämä on sidoksissa siihenkin, että naiset ovat yleisesti miehiä huonommin toimeentulevia. Lapsiköyhyys ja naisten heikompi toimeentulo ovat yhteydessä siis sitä kautta, että suurin osa yksinhuoltajista on yhä naisia, Grekula lisää.

Mahdollisuuksien puute eriarvoistaa

Köyhyyttä pystyy mittaamaan muinkin keinoin kuin euroja laskemalla ja näin Grekula on tutkimustyössään tehnytkin.

– Köyhyyttä voi määritellä myös subjektiivisena kokemuksena siten, että en ole kysynyt ihmisten euromääräisiä tuloja, vaan luottanut siihen, että jos ihminen arvioi itsensä köyhäksi, se riittää mulle, hän kuvailee.

– Tuossa tutkimuksessa mulla oli siellä tietysti kyllä kysymyksiä, joilla vähän kartoitettiin sitä köyhyyden syvyyttä. Aika monet kertoivat, että joutuvat tinkimään ihan perustarpeistaan terveydenhuollosta ruokaan, Grekula jatkaa.

Tästä huolimatta köyhyyttä vähätellään edelleen Suomessa laajalti.

– Paljon kuulee, että Suomessa on vain niin sanottua suhteellista köyhyyttä, muttei absoluuttista köyhyyttä ja tätä näkemystä haluaisin pikkaisen haastaa, Grekula sanoo.

Suhteellinen köyhyys tarkoittaa siis huono-osaisuutta verrattuna muun väestön keskimääräiseen elintasoon, kun taas absoluuttisella köyhyydellä tarkoitetaan juurikin sitä, että elämisen tai asumisen perusedellytyksetkään eivät täyty. Miksi köyhyyttä sitten vähätellään?

– Ehkä se johtuu siitä, että ihmiset elävät jotenkin niin omissa ympyröissään, etteivät hyvin - ja huonosti toimeentulevat välttämättä kohtaa toisiaan, Grekula pohtii.

– Voi tietysti olla myös, että sellaiset näkemykset perustuvat jonnekin 80-luvulle, jolloin meillä oli sosiaaliturva aika hyvällä tasolla, mutta kuten tiedetään, niin 90-luvun lamasta lähtien heikommassa asemassa olevien toimeentuloa on heikennetty monin eri tavoin, hän lisää.

Köyhyyttä pystyy mittaamaan muinkin keinoin kuin euroja laskemalla.

Monesti törmää myös sellaisiin asenteisiin, että vaikka köyhyys tunnustettaisiinkin, saatetaan se mieltää aina köyhien omaksi syyksi tai jopa tietoiseksi valinnaksi.

– Tällaisia huonoja asenteita köyhiä kohtaan voi olla sellaisilla henkilöillä, keillä ei ole sitä köyhyyskokemusta omalla kohdallaan tai lähipiirissäänkään. Valitettavasti esimerkiksi töitä ei kuitenkaan kaikille ole edes tarjolla ja mitä jos joku on vaikkapa pitkäaikaisesti sairaana. Mahdollisuudet eivät vain kertakaikkiaan ole kaikille samat, Grekula miettii.

Köyhien ääni ei kuulu

Köyhyyden kokemukseen saattaa liittyä myös häpeää, joka voi mutkistaa valmiiksi kiperää elämäntilannetta entisestään. Grekula kannustaakin ihmisiä olemaan rohkeasti avoimia omista tilanteistaan, jos siihen vain mahdollisuus on.

– Itselleen sen köyhyyden joutuu tietysti myöntämään viimeistään, kun realiteetit tulevat kunnolla vastaan, mutta se, haluaako sitä myöntää muille, voi olla eri asia. Se on varmaan hieman ihmisestäkin kiinni sekä siitä, minkälaisissa sosiaalisissa ympyröissä liikkuu, hän arvelee.

– Omassa tilanteessani mua ainakin suojeli aikanaan se, että pystyi kertomaan kaveripiirille asiasta. Vaikea tietysti sanoa muiden puolesta, mitä juuri heidän tulisi tehdä, mutta ellei se heistä itsestään tunnu ihan mahdottomalta ajatukselta, niin kenties kannustaisin kertomaan jollekin siitä omasta vaikeasta elämäntilanteestaan, ettei toivottavasti tarvitsisi ihan yksin pärjäillä, Grekula lisää.

Grekula korostaa ennen kaikkea kuitenkin päättäjien vastuuta köyhien olojen mahdollisessa helpottamisessa.

– Itse olen puhunut juurikin siitä politiikan merkityksestä köyhyyden vähentämisessä, että ei se millään hyväntekeväisyydelläkään poistu, vaikka sillä tietenkin voidaankin helpottaa joidenkin ihmisten tilannetta väliaikaisesti. Sitten jos taas oikeasti halutaan taata tasavertaisesti toimeentulo kaikille, niin kyllä se sieltä politiikasta lähtee, hän toteaa.

– Köyhien ääni ei kuulu tarpeeksi yhteiskunnassa, eikä siitä mihinkään pääse, että raha on valtaa. Sekin on hyvä kysymys, miten saisi aktivoitua köyhiä enemmän yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta ei siitä heitäkään voi syyttää, sillä köyhyys koskettaa usein niitä, joilla elämäntilanne on muutenkin sellainen, että kaikki energia menee ihan siihen pärjäämiseen, Grekula sanoo.

Muun muassa näitä kysymyksiä pähkäillään ja selvitetään Grekulan toimittamassa - köyhyyttä kokevien osallisuutta käsittelevässä raportissa, joka tullaan julkaisemaan loppuvuoden aikana.

– Oon siinä muun muassa laskenut osallisuusindikaattoria köyhyyttä kokeneilta ja verrannut sitä muihin tutkimuksiin, hän kertoo.

– Kovasti kiinnostaa juurikin tuo kansalaisvaikuttaminen, että oon esimerkiksi haastattelut tähän mennessä seitsemää henkilöä, jotka ovat tehneet kansalaisvaikuttamista köyhyyden vähentämiseksi ja kokeneet köyhyyttä myös omassa elämässään. Mua kiinnostaa, mikä on saanut heidät aktivoitumaan asiassaan, sillä se olisi tietysti tervetullutta, mitä useampi pystyisi niin toimimaan, Grekula sanoo.

Kenties raportti avaa uusia näköaloja asiaan.

– Toivon tottakai löytäväni niitä ratkaisuja, miten sitä kansalaisvaikuttamista voisi edistää nimenomaan köyhyyttä kokevien ihmisten keskuudessa, Grekula päättää.