Hongkongin mielenosoitusten monimutkainen tausta valottuu People's Worldin toimittajan John Bachtellin syväluotaavassa artikkelissa.
Keywords:
Suuri kaivospeli
Miksi Talvivaaran kaivos sai luvan toimintaan ja on voinut jatkaa sitä vuosia, vaikka kaivos ei ole missään vaiheessa täyttänyt ympäristönormeja? Mitä tarkoittaa Green Mining? Onko vihreälle kaivosteollisuusmaineelle katetta?
Vapaa toimittaja ja kirjailija Rita Dahl tarkastelee näitä kysymyksiä pamfletissa Suuri kaivospeli. Kirjassa eritellään tapaus Talvivaaran lisäksi muita Suomen kaivoksia koskevia ratkaisuja. Se paljastaa vastuullisen kaivostoiminnan iskulauseiden takaa hyvä veli –verkostot ja vastuunpakoilua.
Pamfletissa arvioidaan Suomen kaivospolitiikkaa myös kansainvälisesti vertaillen ja osana globaalia taloutta. Samalla kerrotaan kansalaistoiminnasta, elinkeinonsa Talvivaaran takia menettäneistä kalastajista ja pohditaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.
Rita Dahl on seurannut Suomen kaivoksista käytyä keskustelua ja kansalaistoimintaa jo usean vuoden ajan. Hän on julkaissut tätä ennen 16 teosta, niin kaunokirjallisuutta kuin tietokirjoja.
Pamfletti ilmestyy marraskuun puolivälissä. Kirjan julkaisee Kustannusyhtiö TA-Tieto Oy. Kirjassa on 152 sivua ja kuvia kaivoskamppailuista eri puolilta maata. Kirjaa saa Tiedonantajan kautta 15 euron hintaan.
Kirjoittajan artikkelit
Sen sijaan, että solidaarisuuspäivän kynnyksellä Suomen eduskunnassa puhuttaisiin Palestiinan tunnustamisesta itsenäiseksi valtioksi, saa hallitus käsiteltäväkseen ehdotuksia tuen vähentämisestä palestiinalaispakolaisille.
FT Maija Hakasen kirja kertoo työväenvallankumouksen ja sisällissodan sosiaalisesta ja poliittisesta taustasta, pakinkyläläisten arjesta, työväen järjestäytymisestä ja pyrkimyksistä sekä punakaartilaisten kovista vaiheista sodassa ja sen jälkeen vankileireillä.
- ‹ edellinen
- 28 / 330
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen yliopiston tutkija Pentti Raittila käsitteli työväenlehdistön sisäisiä ristiriitoja Työväen historian ja perinteen tutkimuksen seuran kesäseminaarissa. Hämeen Yhteistyön toimitus kamppaili 1960–70-luvuilla journalistisen itsenäisyyden ja puolueuskollisuuden välillä, mikä johti ideologisiin törmäyksiin ja toimituksen kriisiin.
Antimilitaristit kokoontuivat Laukaan Nammo-tehtaan porteille protestoimaan suomalaisen aseteollisuuden osuutta Gazan sotaan. PATRIArkaatti Palasiksi -ryhmä sulki tehtaan rahdin kuljetusväylän ja syytti Nammoa palestiinalaisten kansanmurhasta hyötymisestä. Mielenosoittajat vaativat Suomen asekauppojen lopettamista ihmisoikeuksia rikkovien maiden kanssa sekä radikaalia muutosta maan asepolitiikkaan.
Kun pääoma vie huollot ulkomaille ja osingot ajavat turvallisuuden edelle, jäävät työläiset puristuksiin – entinen Finnairin asentaja Ari Hautala kertoo, miten ammattiylpeydestä tuli globaalin halpatyökilvan sivutuote. Työväenluokan ääni on vaiennettu neuvottelupöydissä, mutta kone ei lähde ennen kuin ammattimies sen hyväksyy. Kysymys kuuluu: kuka lopulta määrää, milloin työ on tehty – markkinat vai työntekijä?
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.