Symboleilla aistien tuolle puolen

1800-luvun loppupuolen Ranskan kirjallisista piireistä sai alkunsa symbolismiksi kutsuttu taidesuuntaus. Kirjallisuuden symbolismista ja romanttisesta filosofiasta saatiin kuvataiteeseen ajatus, että värit ja muodot toimivat korkeamman, näkymättömän todellisuuden symboleina. Uskottiin, että taide siten välittää viestejä tuosta korkeammasta todellisuudesta. Tunnetuin kirjallisen symbolismin edustaja Charles Baudelaire onkin todennut, että vain sellaisella taiteella on merkitystä, joka pystyy tunkeutumaan näkyvän satunnaisuuksien maailman taakse.

Ateneumin taidemuseon 52 sielua -näyttely esittelee vuosien 1880 ja 1910 välistä sekä kotimaista, että ulkomaista symbolismia maisemateeman kautta. 52 taiteilijan joukossa on Vincent van Gogh, Paul Gauguin, Piet Mondrian ja James McNeill Whistler. Suomalaisista mukana ovat Väinö Blomstedt, Albert Edelfelt, Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg ja Ellen Thesleff. Näyttely on toteutettu Ateneumin, Amsterdamin Van Gogh -museon ja Skotlannin kansallisgallerian yhteistyönä. Lisäksi museo luo katsauksen kokoelmansa kotimaiseen symbolismiin viiden näyttelysalin laajuisella kokonaisuudella Symbolismin hengessä.

Symbolismin edustajat eivät välttämättä torjuneet aineellista maailmaa, mutta käyttivät esimerkiksi maisemamaalauksissaan luonnossa ilmeneviä muotoja ja sävyjä ilmaistakseen kestävämpiä perustavanlaatuisia asioita. Aurinko saatettiin kokea jumalallisen puhtaan rakkauden tai kosmisen energian symbolina, hämärtyvä ilta mystiikan, metsä kansallistunteen tai alkuvoimaisuuden, katsojasta riippuen. Tähän vaikutti jo antiikinaikainen Platonin oppi aistitodellisuuden etäisesti toistamista kaiken takana olevista ideoista. Myös Platonin käsitys siitä, että paras rakkaus on erityisesti hyvän ja kauneuden ideaan kohdistuvaa, oli tärkeää suuntauksen edustajille.

Symbolismi toimi myös vastasuuntauksena realismille, naturalismille ja impressionismille, joissa pyrittiin erilaisin maalausteknisin keinoin kuvaamaan oletettua tieteellisen objektiivista maailmaa. Perinteiset opit esimerkiksi syvyysilluusioista vaihtuivat näin taiteilijan omien mielikuvien vapaamuotoiseen ilmaisuun.

Suuntaus oli myös reaktio kaupungistumisen, teollistumisen ja kapitalismin muodostamaa yhdenmukaistavaa ja tasapäistävää ihmiskuvaa kohtaan. Symbolistit korostivat ja ilmaisivat yksilöllisiä tunteitaan, järkeistämisen ja materialismin sijaan. Saastuneet, rappeutuneet kaupungit saivat taiteilijat myös etsimään viattomuutta ja harmoniaa luonnon kanssa enemmän sopusoinnussa eläneistä varhaisista kulttuureista ja niiden mytologioista. Maalauksissa usein toistuvia viittauksia näihin olivat temppelien raunioelementit maisemissa, sekä ihmisenkaltaiset saduista ja myyteistä henkiin herätetyt hahmot.

Yksilön sisäisen kokemusmaailman korostumista edesauttoi myös psykologian arvostuksen nousu tieteissä. Sigmund Freudin teorioissa symbolit ovat alitajunnassa sijaitsevaa psyyken torjuttua osion kuvakieltä ja esiintyvät niin unissa kuin kuvitelmissa. Symbolismin kuvataiteilijoiden voidaankin sanoa eräällä tavalla maalanneen omia uniaan muille näkyviksi.

Taiteenalojen vuorovaikutus oli tärkeää symbolisteille. Kuvataiteen, kirjallisuuden, musiikin, arkkitehtuurin ja muotoilun taiteenalat viittasivat toisiinsa. Venäläinen kuvataiteilija ja teoreetikko Wassily Kandinsky totesi teoksessaan Taiteen henkinen olemus (1911): "Väri on koskettimisto... Taiteilija on soittava käsi, joka laskeutuu milloin millekin koskettimelle ja aiheuttaa sielussa värähtelyä". Symbolistien teoksissa olikin usein viittauksia erityisesti musiikkiin, joko instrumentteja tai kokonaisia soittokohtauksia kuvaamalla. Täten he halusivat painottaa maailmankaikkeuden harmonista rakennetta, jossa eri taiteiden ytimestä olisi mahdollista löytää niitä yhdistävä perusta.

• 52 sielua - symbolismin maisema 1880-1910. (17.2.2013 asti.)
• Symbolismin hengessä – symbolismi Suomen kuvataiteessa (28.4.2013 asti.)
• Ateneumin taidemuseossa, Kaivokatu 2, Helsinki.