Tiedonantaja-festivaali kokoaa Vantaan Myyränkoloon 18.-19.11. tutkijoita, poliitikkoja, artisteja ja kansalaisaktivisteja etsimään vaihtoehtoisia ulospääsyjä sodista, Euroopan kriisistä, median yksipuolisuudesta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Ohjelmassa on muun muassa keskusteluja, alustuksia, työpajoja ja tietysti kulttuuria ja musiikkia!
Syyrian sodan lopettaminen koskettaa myös Suomea
Suomalaisten rauhanjärjestöjen yhteisessä YK:n päivän kannanotossa todetaan, että Syyriassa on sodittu lähes viisi vuotta. Noin puolet asukkaista on paennut taisteluja joko muualle Syyriaan, sen naapurimaihin tai Eurooppaan – myös Suomeen. Pakolaisuuden lisäksi sotiminen on aiheuttanut mittavat aineelliset tuhot ja kaikki osapuolet ovat rikkoneet sodan oikeussääntöjä sekä loukanneet ihmisoikeuksia.
Järjestöjen mielestä viisi vuotta sotaa riittää. Sotimisen lopettaminen edellyttää ensisijaisesti Yhdysvaltojen ja Venäjän yksimielisyyttä neuvotteluratkaisusta. Rauhanjärjestöt toivovat, että suomalaiset järjestöt ja yksittäiset kansalaiset mahdollisimman laajasti yhtyisivät vetoomukseen sodan lopettamiseksi.
Yhdysvallat ja Venäjä eivät kuitenkaan yksin voi ratkaista Syyrian sotaa, mutta niiden mukanaolo on välttämätön. Neuvotteluratkaisuun tarvitaan myös YK, Euroopan unioni, Syyrian hallitus, Syyrian kansalaisyhteiskunta – erityisesti naiset ja nuoret, Syyrian kansallisneuvosto ja muut oppositioryhmät sekä niitä tukevat valtiot.
Suomen on kannettava vastuunsa Syyrian pakolaisista esimerkiksi ottamalla vastaan enemmän kiintiöpakolaisia.
Sotiminen pitää lopettaa neuvottelemalla rauhansopimus, jonka kaikki osapuolet voivat hyväksyä.
Syyrian sodan lopettaminen koskettaa myös Suomea. Hallituksen ja ulkopoliittisen johdon on omilla toimillaan edistettävä neuvotteluratkaisua. Samoin Suomen on kannettava vastuunsa Syyrian pakolaisista esimerkiksi ottamalla vastaan enemmän kiintiöpakolaisia.
Sotimiseen tarvitaan aseita ja ammuksia. Suomesta on asevientiä useisiin maihin, jotka sotivat Syyriassa ja tukevat sotivia ryhmiä, ainakin Arabiemiraatteihin, Israeliin, Saudi-Arabiaan ja Turkkiin.
Kirjoittajan artikkelit
Tiedonantajan syksyn uudet julkaisut Kun Pakila oli punainen, Oi niitä aikoja! ja Nainen, elämä vapaus! nousevat Kulttilavalle perjantaina 27. lokakuuta. Myös Tiedonantaja-lehteä on jaossa Kultin osastolla.
Helsingissä järjestettiin 12.10. Työttömien mielenosoitus teemalla Ei julmia leikkauksia. Mielenosoitukseen saapui ihmisiä eri puolilta Suomea ja sitä tukivat myös ammattiliitoista PAM ja JHL, joiden edustajia oli myös saapunut paikalle.
- ‹ edellinen
- 8 / 327
- seuraava ›
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kotimaa
Tampereen teollisuusalueen suurin ammattiosasto Teollisuus7 ei hyväksy Israelin valtion Gazan alueen siviiliväestöön kohdistuvaa, Israelin suorittamaa, kansanmurhaan vertautuvaa väkivaltaa. Ammattiosasto lausui asiasta tällä viikolla.
Tuoreessa raportissa esitellään vuosina 2016–2023 tehdyn perinnebiotooppien eli perinneympäristöjen inventoinnin tulokset. Tieto Suomen perinnebiotoopeista on lisääntynyt 1990-luvusta, mutta hoidettuja perinnebiotooppeja on luontotyyppien ja lajiston säilymisen kannalta edelleen liian vähän. Monelle uhanalaiselle kasvi- ja hyönteislajille ne ovat ainoa mahdollinen elinympäristö.
Terveydenhuollon riittämättömät resurssit ja STEA-rahoituksen karsiminen sotejärjestöiltä osuvat kipeästi niihin vanhempiin, jotka saavat lapsensa tulevaisuudessa. Jo tällä hetkellä näkyvät ilmiöt, kuten vanhempien uupumus ja nuorten pahoinvointi, tulevat hyvin todennäköisesti lisääntymään.
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.