TA-ARVIO: Aidot tunteet liikuttavat aina

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 29 / 15.8.2008

Kyynisinkin katsoja herkistyy aitojen tunteiden edessä. Tänä kesänä olen kokenut tämän sekä televisiota katsoessa että teatterin katsomossa. Kysymys on TV 1:n Puumalan puolesta -sarjasta ja Helsingin kaupunginteatterin High School Musical on Stage -esityksestä.

Molemmilla kerroilla kriittiset ennakkokäsitykseni olivat vahvat. Puumalan puolesta -sarjan osalta kriittisyys liittyi tositv-formaatin käyttöön ja sen tuomaan pakonomaiseen yleisön kosiskeluun, High School Musicalissa taas esityksen alkuperään, amerikkalaisen Disney-tuotteen kaupallisuuteen ja pinnallisuuteen. Ilman läheisten, esityksen kohderyhmään kuuluvien fanien (9 v) innostusta esitys olisi varmasti jäänyt näkemättäkin.

Mikä nämä esitykset sitten liittää toisiinsa? Yhdessä tekeminen. Ilo, välittäminen, yhteenkuuluvuus. Ammattilaisten ja amatöörien yhteistyö. Yhteisöllisyys.

Toki esitykset ovat aivan erilaiset, samoin tekijät. High School Musicalin esiintyjäjoukko oli valittu 900 nuoren joukosta, ja lähes kaikilla oli takanaan musiikki- tai tanssiopintoja, useilla molempia. Nuorin heistä oli 16-vuotias, ja vanhimmat parikymppisiä tai muutaman vuoden yli. Heidän lisäkseen esitystä pitivät kasassa kokeneet näyttelijät Maija-Liisa Peuhu ja Christian Sandström. Orkesteri koostui ammattimuusikoista ja myös tiimin muu joukko oli huippuammattilaisia. Ohjaaja Marco Bjurström on tehnyt hienon työn esiintyjäjoukon yhteishengen rakentamisessa ja hallitsee suvereenisti omalla positiivisella otteellaan joukkoaan.

Puumalan puolesta -sarjan 7-miehinen esiintyjäjoukon ikäjakauma oli suuri lähtien vähän yli parikymppisestä Pasista lähes viisikymppiseen Timoon. Ammattijakauma oli yhtä laaja, baarinpitäjistä luomuviljelijään. Projektin moottorina ja kotipesänä oli KOM-teatteri, joka laajensi reviiriään hienosti urbaanista eiralaisteatterista maaseudun kehittämiseen pyrkiväksi yhteisöteatteriksi.

Puumalan puolesta -esitys rakentui kolmen kuukauden aikana esiintyjien ja ohjaajien yhteistyönä. Lopullinen ohjelma koostui pienistä inhimillisistä tarinoista, jotka peilasivat niin puumalalaista arkielämää kuin suomalaisen miehen sielunmaisemaa. Turhankin pitkäksi venytetystä ohjelmasarjasta vaikuttavimmin mieleen jäi esiintyjien aitous ja asiaan sitoutuminen, jota tositv-formaattiin kuuluva massiivinen toistaminekaan ei onnistunut hävittämään. Projektin tavoitteena oli nostaa Puumalan imagoa, rakentaa yhteisöllisyyttä ja uskoa tulevaisuuteen. Siinä varmasti onnistuttiinkin, ainakin lyhyellä tähtäimellä.

High School Musicalin suuria plussia on uuden yleisön saavuttaminen. Jo teatterin aulassa huomasi esityksen tavoittaneen kohderyhmänsä: valtava määrä 8-15-vuotiaita tyttöjä äitien tai kaverin kanssa odottamassa jännittyneinä esityksen alkua. Eikä esitys pettänyt odotuksia, vaikka jotkut puhdasoppisimmat fanit olisivat halunneet kuulla laulut alkuperäisessä muodossa, ei suomeksi käännettynä.

Aikuisille on pakko kertoa vähän musikaalin tarinasta: se kertoo koulusta, jossa nuori rakkaus sekoittaa vallitsevan järjestyksen. Koulun kuningatar on draamakerhon johtaja, Barbieta muistuttava Sharpay Evans ja koripallojoukkueen kapteeni Troy Bolton. Tilanne kärjistyy Romeo ja Julia -näytelmän päätähtiä valittaessa. Ehdolla ovat Sharpey ja hänen kaksoisveljensä Ray, toisena parina Troy ja koulun uusi oppilas Gabriella Montez. Kamppailu käydään päärooleista, mutta kysymys on myös siitä miten ja kuka koulua oikein hallitsee. Troy ja Gabriella tietenkin rakastuvat matkan varrella, ja taitaa siinä syntyä muitakin pareja. Ja siinä sivussa vallitsevat klikit romahtavat, jokaisella on jälleen oikeus olla oma itsensä.

Lähes kaikissa rooleissa on kaksoismiehitys. Ensi-illassa Sharpayta esitti Jennie Storbacka, Gabriellaa Yasmine Yamajako, Troyta Jukka Nylund ja Rayta Samuel Harjanne. Kaikki hienoja laulajia, heistä erityisesti mieleen jäi Yasminen Yamako, soul ja jazzlaulua harrastava17-vuotiaan lukiolainen, joka tummalla ja kauniilla äänellään sai ainakin minut liikuttumaan. Merkittävä rooli on myös Maija-Liisa Peuhulla originellina, teatteria intohimoisesti rakastavana imaisutaidonopettajana ja Antti Langilla mainiona keskusradion kuuluttajana.

Esiintyjien joukossa on paljon maahanmuuttajataustaisia nuoria. Se on luontevaakin esityksen alkuperäisversiota ajatellen, mutta merkki myös Suomessa tapahtuneesta nopeasta muutoksesta – yhä useampi pääkaupunkiseudulla asuva nuori kuuluu maahanmuuttajaperheeseen.

Joku miinuskin täytyy antaa: Näin vanhempana ihmisenä kiusasi, että repliikit ja esitystapa muistuttivat liikaa elokuvaduppausta, ja puheesta ja lauluista oli välillä vaikea saada selvää. Ehkä ratkaisu oli tahallinen: voi olla että fanit haluavatkin esityksen muistuttavan alkuperäistä mahdollisimman paljon.

Puumalan puolesta -sarjasta ja High School Musicalista löytyy varmasti paljon kritisoitavaakin, mutta ainakin minuun ne tekivät melkoisen vaikutuksen. Ne vahvistivat uskoa yhdessä tekemiseen, siihen, että vain yhdessä toimien ihminen voi olla onnellinen.

Nyt jään odottamaan seuraavaa aloitetta: milloin jokin teatteri lähtee kehittämään yhteisöteatteria esimerkiksi Itä-Helsingin suurissa lähiöissä. Yhdessä tavallisten asukkaiden kanssa, niiden joilla ei ole varaa musiikki- tai tanssikursseihin tai teatteriopintoihin. Milloin näemme teatterilavalle pienipalkkaisen yksinhuoltajaäidin, koulunsa kesken jättäneen nuoren, bussikuskina tai perushoitajana toimivan maahanmuuttajan ja kaljabaarissa aikaansa kuluttavan pitkäaikaistyöttömän? Myös heiltä löytyisi varmasti luovuutta, halua heittäytyä ja olla oma itsensä, teatterilavallakin.

ANNELI FORSS

High School Musical on Stage. Ohjaus Marco Bjurström. Suomennos Sami Parkkinen. Koreografia Peter Pihlström. Kapellimestari Antti Vauramo. Äänisuunnittelija Sakari Kiiski. Lavastus Kati Lukka. Valosuunnittelu Timo Alhanen. Puvut Jarkko Valtee.