TA-ARVIO: Tutkimus punaorvoista

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 40 / 31.10.2008

Punaorvoista ja punaleskistä tamperelainen filosofian tohtori Mervi Kaarninen on tehnyt tutkimuksen Punaorvot 1918, jossa hän kuvaa miten vuoden 1918 sisällissota oli myös lasten sotaa ja millä tavoin Suomessa suhtauduttiin orpoihin ja heidän äiteihinsä sekä miten heidän huoltonsa järjestettiin.

"Auttakaa, hätä on hirvittävä", otsikoi Kotimaa-lehti 23.4.1918 punaorpojen tilannetta Helsingissä. Siitä alkoi yksityisten hyväntekeväisyysjärjestöjen avustustyö.

Suhde orpoihin ja heidän äiteihinsä oli kuitenkin kaksijakoinen: lapset jaettiin kahteen ryhmään: punaisten ja valkoisten lapsiin, sankarien ja kapinallisten lapsiin. Valkoiset ja valtiovalta suhtautuivat orpoihin eri tavoin. Valkoisten orvot ja heidän äitinsä pääsivät valtion eläkelain suojiin ja saivat kohtuullisen avustuksen ja eläkkeen, mutta punaorvot ja -lesket jätettiin kunnallisen köyhäinhoidon avustusten varaan ja joskus jopa ilman minkäänlaista avustusta.

Punaleskiä syyllistettiin huonoiksi äideiksi, mistä Kaarninen lainaa Köyhäinhoitolehdessä syksyllä 1918 julkaistua kirjoitusta: "Vielä on suuri vaara punaisten naisissa. He ovat osoittautuneet kauhistuttaviksi hirviöiksi ja pedoiksi. He ovat olleet kamaloita ilmiantajia ja murhiin yllyttäjiä. - - Yhteiskunnan ehdoton velvollisuus tästä lähtien on oleva, etteivät tällaiset hirviöt saa enää lapsia kasvattaa--."

Sillä perusteella alkoi "operaatio Pohjanmaa", jonka mukaan "lapsia haluttiin lähettää vakavamielisiin, maataviljeleviin herännäisperheisiin eli seuduille. jossa olisi sosiaaliviranomaisten näkemysten mukaan parhaimmat edellytykset "vakavaan ja hyvään kasvatukseen".

Kaarninen lainaa myös Martta Salmelan (myöhemmin sosialidemokraattien kansanedustaja Salmela-Järvinen) kuvausta miten hän, kun mies oli vankileirillä ja kotona kolme lasta, kierteli toukokuussa 1918 Helsingin ympäristössä ostamassa ruokaa ja meni sitten Helsingin kaupunkilähetyksen avustusten jakotilaisuuteen, jossa sai kuulla, "pappi kaikesta päätellen", puheen, jossa "hän antoi meidän ymmärtää, kuinka raadollisia ja syntisiä olemme ja kuinka arvottomia edes tämän maailman ilmaa hengittämään".

Vasta kun Salmela oli kääntynyt hädässään suoraan kirkkoherra Hurmerinnan puoleen ja saanut vaivoin sanotuksi, että "apua on tultava pian, muuten saadaan joku lähettää korjaamaan ruumiita", niin diakonissa toi avustuksena 25 markkaa.

Paljon on punaleskien ja -orpojen pitänyt kestää, että he näissä epäinhimillisissä oloissa jaksoivat elää ja uskoa, että heille kuuluu myös yhteiskunnan apu, huolto ja arvostus.

Kaarninen on tutkinut erityisesti neljän tamperelaisen punaorpoperheen vaiheita vuonna 1918 ja sen jälkeen 1930-luvulle asti. Hän selostaa Koivun ja Harjun perheen tilannetta, heidän perheisiinsä oli jäänyt kaksi alaikäistä lasta, Granlundin perhettä, joka oli kuusilapsinen ja Laakson perhettä, jossa oli kahdeksan alaikäistä lasta. ....

KALLE KUITTINEN

Arvio kirjasta Mervi Kaarninen: Punaorvot 1918. Minerva Kustannus Oy 2008, 176 sivua.