TA-ARVIO: W. - amerikkalainen tarina

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 48 / 31.12.2008

Yhdysvaltalainen Oliver Stone tekee melkeinpä pakkomielteisesti elokuvia maansa merkittävistä tapahtumista, jotka ovat tapahtunet hänen elinaikanaan. Hän on enemmän tai vähemmän onnistuneesti ikuistanut elokuviinsa presidentti John F. Kennedyn salamurhan ja salaliiton sen takaa (J.F.K.), Vietnamin sodan (trilogia Platoon, Syntynyt 4. heinäkuuta ja Taivas ja maa), Latinalaisessa Amerikassa jenkkien käymät likaiset sodat (Salvador), järjetön väkivalta (Natural Born Killers) sekä syyskuun 11. päivän iskut (WTC). Henkilögallerian puolella Stone on tutkiskellut Richard Nixonia (Nixon) sekä rockikoni Jim Morrisonia (The Doors).

Vain muutaman kerran ohjaaja Stone on lähtenyt tutkimaan aihetta, joka ei suoraan liity Yhdysvaltoihin (Aleksanteri Suuri ja Comandante). Näistäkin elokuvista Fidel Castro -dokumentti Comandante on ainakin puolittain yhdysvaltalainen aihe – onhan Washingtonin pakkomielle sosialistiseen Kuuban tunnettua.

Ennen kuin George W. Bushin viimeinen presidenttikausi oli edes ohitse ja seuraaja valittu, niin Oliver Stone teki hänestä elokuvan W.

Stone on Hollywoodin mittakaavassa sekä poliittinen ohjaaja että vasemmistolainen, joten ei ole yllätys, että W. –elokuva ei ylistä väistyvää presidenttiä. Michael Moore teki jo kunnolla hakkelusta George W. Bushista Fahrenheit 911 -dokumentissaan ja sai siitä Cannesissa Kultaisen Palmun. Kysymys kuuluukin, voiko Stone tuoda fiktiivisellä elokuvallaan jotain uutta ja mielenkiintoista tapaus Bushiin.

Stone on valinnut lähestymistavaksi saman kaavan kuin Nixon- ja Aleksanteri Suuri-elokuvissaan. Hän yrittää hahmottaa Bushin psyykettä ja kertoa tarinan minkä takia George W. Bushista tuli George W. Bush.

Elokuvassa käydään Bushin hurjat nuoruuden vuodet – viina, huumeet ja kaikennäköiset toilailut – läpi, kuten myös hankala suhde vanhempiin ja pikkuveli Jeb Bushiin. Poliittisesta puolesta seurataan ennen kaikkea Irakin sodan valmistelu ja sen toteuttaminen tarkkaan.

Vaikka pariin tuntiin ei mahdu loputtomasti aiheita, tuntuu että Oliver Stonen elokuvasta puuttuu paljon tärkeitä aiheita. Bushin ensimmäisen kauden valintaan liittyviä epäselvyyksiä ei ole ollenkaan elokuvassa, eikä myöskään Bushin saamaa ankaraa kritiikkiä. Jopa syyskuun 11. iskuja ei käsitellä juuri ollenkaan.

Elokuvan yksi isoimmista haasteista on luonnollisesti päähenkilöä esittävällä näyttelijällä. Usein kuuluisista henkilöistä tehdään elokuvia, kun he ovat haalistuneet korkeintaan enää vanhoille arkistofilmeille. Silloin samannäköisyys ja -oloisuus eivät ole niin tärkeitä uskottavuuden kannalta. Lisähaastetta Bushia näyttelevälle Josh Brolinille tuo myös se, että hän joutuu näyttelemään Bushia 1970-luvulta nykypäivään saakka.

Brolin, joka on saanut merkittäviä sivurooleja isoista Hollywood-elokuvista viime vuosina (American Gangster ja Menetetty maa), on päässyt elämänsä testipaikkaan. Ja hyvin Brolin testin läpäisee. Enää hän ei ole se taka-alalla oleva kaveri, joka näyttää nuorelta Nick Noltelta. Voidaan jopa sanoa, että Brolin pelastaa tällä kertaa muuten hyvin keskinkertaisen elokuvan.

W. –elokuvaa vaivaa sen päämäärättömyys. Se tavallaan dokumentoi hyvin Bushin elämää, mutta toisaalta, koska George W. on viimeiset kahdeksan vuotta ollut maailman tunnetuin ihminen, elokuva ei itsessään kanna hirveän pitkälle. Bushin valtakauden katastrofaaliset virheet ovat myös hyvin tunnettuja ja niiden kertominen ei myöskään yksistään pidä mielenkiintoa yllä.

Olisiko suurin syy elokuvan tekoon Stonen pakonomainen tarve kertoa oman aikansa amerikkalaiset tarinat? Ja ehkä halu ehtiä kertoa ne ensimmäisenä? Toisaalta, siinäkin Michael Moore on jo ehtinyt lyödä Stonen.

ARI SARDAR

TA * * * (3/5)