Tango fasismin ja kapitalismin välisestä suhteesta – sekä merkintöjä Eva Perónista ja Che Guevarasta

Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen musikaaliin Evita (ensiesitys 21.6.1978) kuuluu monien vauraiden teattereiden mutta myös pienempien teatteriryhmien vakio-ohjelmistoon ympäri maailman. Musikaali kertoo Argentiinan äärioikeistolaisen diktaattorin Juan Perónin kanssahallitsijasta Eva Perónista eli kansanomaisemmin Evitasta, tosin mutkia suoriksi reilusti vedellen. Juan Peron oli vallassa vuosina 1946–1955 ja uudelleen 1973–1974. 

Ensimmäisen diktatuurinsa aikana hänen vaimonsa Evita,  joka kuoli 1952, oli Peronin keskeinen tukipilari miehensä kansansuosion takaamisessa massiivisilla sosiaalipoliittisilla ohjelmillaan, jotka tietyssä mielessä muistuttivat Venezuelan Hugo Chavezin ohjelmia. Peronien poliittisen perinnön kannalta on merkittävää, että tänä päivänä Argentiinan jokainen merkittävä poliittinen puolue niin paikallisista sosiaalidemokraateista kuin oikeiston äärimmäisiltä laidoilta kutsuu itseään peronisteiksi, tai justicialisteiksi. Myös alkuperäinen Partido Justicialista on edelleen olemassa.

Peronismin historiasta ja sen monista kasvoista

Perónit eivät kutsuneet itse ideologiaansa peronismiksi vaan justicialismoksi, mikä voidaan vapaasti suomentaa ”oikeudenmukaisuusaatteeksi”, ja heidän puolueensa nimi oli Partido Justicialista mikä voidaan vapaasti suomentaa ”Oikeudenmukaisuuden puolestapuhujien puolueeksi”. Peronismi taipuu siis moneen – sen äärioikealla oleva siipi on ollut jyrkän antikommunistinen, kun taas vasemmistolainen siipi, kuten kaupunkisissijärjestö Montoneros kannatti avoimesti esimerkiksi Kuuban vallankumouksen oppeja ja Che Guevaraa. 1970-luvulla nämä kaksi siipeä kävivät veristä avointa sotaa keskenään, ja viimeisen presidenttikautensa aikana Juan Perón yritti tasapainotella näiden kahden välissä, tosin heikoin tuloksin. 

Yhden köyhän sosiaalinen nousu kapitalismin sisällä ei tarkoita samoja mahdollisuuksia kaikille köyhille.

Peróneja on monesti syytetty fasisteiksi – ja pitää paikkansa, että Juan Perón oli sotilaskoulutuksessa Mussolinin Italiassa 1930-luvulla. Mutta antisemitisteinä heitä ei voida pitää, koska he ottivat vastaan runsaasti juutalaisia pakolaisia toisen maailmansodan jälkeen. Peronien hallinnossa myös työskenteli paljon juutalaisia, mutta toisaalta niin myös natsiupseereita ODESSA-järjestön kautta.

Musikaalin historiaa Suomessa tällä vuosituhannella

Suomessa musikaali on nähty ainakin Åbo Svenska Teaternissa vuonna 2009 ja vuonna 2019 Jyväskylän kesän ohjelmistossa Äänekosken Suolahdella pienen mutta luovan La Kala! oopperaryhmän viihtyisän omaperäisenä tulkintana. Sitä ryydittivät mm. Blue Oyster Cultin kappaleet, jotka eivät kuuluneet alkuperäiseen sensaatiohakuiseen musikaaliin. 

Olen aikoinaan nähnyt molemmat esitykset, ja jälkimmäinen oli parempi. Mielipiteeseeni vaikutti kenties esityksen kotikutoisuus mutta myös se että, miljöönä oli Suolahden vanha asema. Se toi mielleyhtymiä Argentiinassa 2. maailmansodan jälkeen karjanlihanviennillä ja protektionistisella talouspolitiikalla toteutettuihin rakennusprojekteihin. Tämä toi mieleen puolestaan Suomessa sodan jälkeen toteutetut talkootyöprojektit, joita monta kertaa rakennettiin myös työläisvoimin. 

Toisaalta ei myöskään vuoden 2009 Åbo Svenska Teaternin produktio ollut kaukana Peronien aikaisesta Argentiinasta – Svenska Teaternin loisto on minimalistinen versio Buenos Airesin Teatro Colonin loistosta, joka mukailee esimerkiksi Milanon La Scalaa ja johon Peronit pistivät aikoinaan paljon rahaa esimerkiksi korruption kautta. 

Eva Perónille oli kaikkein tärkeintä esiintyessään slummien ja maaseudun proletaarien parissa, että he näkisivät ripauksen siitä loistosta, josta he olivat jääneet paitsi. Eva Perón oli itse lähtöisin köyhistä lähtökohdista, ja halusi tarjota köyhille mahdollisuuden siihen sosiaaliseen nousuun, joka hänellä itsellään oli ollut. Evitaa on monesti kutsuttu köyhien kuningattareksi. Mutta kuten kommunistit tietävät, yhden köyhän sosiaalinen nousu kapitalismin sisällä ei tarkoita samoja mahdollisuuksia kaikille köyhille, vaikka Evita tähän vilpittömästi pyrki.

La Kala -oopperan Evita tulkinta on viehättävän omaperäinen. Kuva: Katri Laulainen_La Kala -ooppera

Eva Peronista ja Che Guevarasta 

Se mikä varmasti kiinnostaa kaikkia kommunisteja, on musikaalissa korostuva Eva Peronin ja Che Guavaran välinen suhde. Che toimii musikaalin kyynisenä kertojana, ja myös ainoana musikaalin kertojana, joka lausuu nimen Evita kyynisellä äänensävyllä, muuten viitaten Evitaan hänen alkuperäisellä nimellään Eva. 

Erityisesti musikaalin legendaarisin kohtaus ja kappale on Waltz for Eva and Che, jossa nämä kaksi tanssivat Chen esittäessä purevia kysymyksiä Evitalle siitä, onko tämä tosiasiassa saanut mitään aikaan kansansa hyväksi, antaa kuvan siitä kuin nämä kaksi olisivat olleet hyvin läheisiä. Tai, miten Che olisi seurannut journalistina koko Peronien valtakautta kirjaten ylös kaiken mitä tuolloin tapahtui. Tämä valssi on myös musikaalin vaikuttavin kohtaus.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää, tai pikemminkin arkisempaa, kuten Jon Lee Andersonin mainio elämänkerta Che (suomentanut Leena Nivala, Otava 1998) on dokumentoinut tarkasti. Vaikka musikaali antaa kuvan siitä, että Che Guevara olisi ollut aktiivinen tarkkailija Peronien diktatuurin aikaisessa Argentiinassa (mikä varmasti oli siinä mielessä totta että Che Guevara oli aktiivinen tarkkailija riippumatta siitä missä hän oli), niin Eva Peronin suhteen Che Guevaran ainoa varsinainen kontakti rajoittui kunnianhimoisen Latinalaisen Amerikan halki kulkevan matkansa valmisteluun. Hän anoi Eva Peronin legendaariselta säätiöltä jeeppiä kieli poskessa. 

Mikään musikaalin versio ei edes nosta esiin sitä, että Che on kommunisti.

Vaikka Evitan säätiö tunnettiin avokätisistä lahjoituksistaan, tähän pyyntöön ei myönnytty, saati kirjeeseen vastattu. Vaikka säätiö vastasi tuolloin koko Argentiinan sosiaalipolitiikasta massiivisella avustus- ja lahjoituspolitiikallaan, siinä määrin että Eva Peron työskenteli viimeisinä elinvuosinaan jopa 22 tuntia vuorokaudessa säätiön parissa. Yliopistolla Che oli liittynyt peronistiseen nuorisojärjestöön pästäkseen käsiksi laajaan kirjastoon, joka nuorisojärjestön jäsenillä oli käytettävissään. 

Chen suhtautuminen peronismiin oli varovaisen realistista, mutta myös heikosti positiivista, koska piti tuolloin peronismia vastavoimana yhdysvaltalaisten ja englantilaisten imperialismille. Che muun muassa kehoitti kotiapulaisystäviään äänestämään peronisteja, koska näiden käytännön tuloeroja tasaava politiikka hyödytti heidän yhteiskuntaluokkaansa, vaikka piti Peronien politiikkaa aatteettomana ja opportunistisena. Che kuitenkin kunnioitti Peronien pyrkimystä luoda Argentiinasta riippumaton valtio, joka ei olisi sidoksissa suurvaltapoliittisiin konflikteihin. 

Näitä nyansseja ei tosin musikaalin missään versiossa nosteta esiin, vaikka lähdemateriaalia olisi. Lloyd Webber ja Rice rakentavat sekä Eva Peronista että Chesta karikatyyrimaisia kuvia – Eva Peron kuvataan pateettisena opportunistina, jolla ei ollut varsinaista kykyä tai panosta auttaa köyhiä ja Che taas kuvataan umpiköyhänä. Mikään musikaalin versio ei edes nosta esiin sitä, että Che on kommunisti. Vaikka musikaalin käsiohjelmissa tuodaan esiin, että kertoja on Che Guevara, niin tätä harvemmin näyttämöllä alleviivataan.

Tähän voidaan löytää joitain selityksiä. Lloyd Webber ja Rice perustivat musikaalinsa pitkälti Peronien yläluokkaisten, omaisuustakavarikoissa varallisuuttaa menettäneiden vastustajien lausuntoihin, kuten argentiinalais-amerikkalaisen Mary Mainin teokseen The woman with a whip vuodelta 1952, jonka monet väitteet on sittemmin osoitettu ammattihistorioitsijoiden toimesta virheellisiksi tai peräti valheellisiksi ja vääriksi. 

Musikaalin sävyä voisi ylipäätään luonnehtia pessimistiseksi kaikkea yhteiskunnallista edistystä ja vallitsevan järjestelmän muuttamista kohtaan. Vallitseva järjestelmä, jossa rikkaat pysyvät rikkaina ja köyhät köyhinä, on kuitenkin aina vakaampi, kuin edes yritys muuttaa maailmaa paremmaksi, ja tämä yritys muuttaa maailmaa paremmaksi esitetään musikaalin valossa aina negatiivisessa sävyssä. Tätä voi selittää se, että käsikirjoittaja Tim Rice on eräs Yhdistyneen Kuningaskunnan Konservatiivipuolueen suurimpia yksittäisiä lahjoittajia.  

Lähdekirjallisuus:

Anderson, Jon Lee (1998): Che. Englannista suomentanut Leena Nivala. Otava.

Dujovne Ortiz, Alicia(1997): Evita. Köyhien kuningatar. Ranskasta suomentanut Anna-Maija Viitanen. Otava.