"Tiedonantaja on Suomen ainoa työväenlehti"

20.10.2015 - 18:00
(updated: 17.12.2015 - 16:29)

SKP:n varapuheenjohtaja Pauli Schadrin oli saapunut lauantaina Tiedonantaja-festivaalille Jyväskylään Nokialta.

– Bussissamme oli väkeä Nokialta, Tampereelta, Valkeakoskelta ja Lempäälästä. Festarin seminaarit ovat olleet todella loistavia, eikä tämänkaltaista kansainvälisyyttä Suomessa muualla näe. Olen aina ollut mukana Tiedonantaja-festivaaleilla, enkä tule vastaisuudessakaan pois jäämään. Tälläkin kertaa tunnelma on ollut todella loistava. Toimin vetäjänä ay-liikettä, sen tilaa ja tulevaisuutta käsitelleessä keskustelussa. Yleisö oli selvästi kiinnostunut aiheesta, ja moni käytti puheenvuoroja ja otti osaa keskusteluun. Se on osoitus siitä, että ihmiset ovat nykymenosta huolissaan. Ay-liikkeen on palattava takaisin taistelupolitiikkaan, koska työväen edun ajaminen on liikkeen ensisijainen tehtävä.

Tämän hetkinen tilanne on todella ongelmallinen ay-liikkeen näkökulmasta.

– Ongelmat ilmenevät muun muassa leikkauspolitiikassa. Nyt yhteiskuntaa ajetaan tietoisesti alas ja ihmisten ostovoimaa leikataan. Tämä puolestaan näkyy kotimaisessa kulutuksessa. Huolestuttavinta on se, että perussuomalaiset ovat täysin mukana oikeistolaisessa hallituspolitiikassa, vaikka se on mainostanut itseään työväenpuolueena.

Schadrinilla on lämpimiä sanoja myös itse lehteen liittyen.

– Tiedonantaja on Suomen ainoa työväenlehti tänä päivänä. Lehti todella tekee työtä ja tuottaa iloista mieltä. Haluan toivottaa Tiekkarin lukijoille uhkarohkeaa taistelutahtoa ja rohkeutta olla itse mukana taistelussa. Lukekaa ihmeessä Tiedonantajaa!

Tekijä

Kirjoittajan artikkelit

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Kotimaa

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.