Toinen vaihe "uuden maailmanjärjestyksen" rakentamisessa (6.9. 02)

01.01.2000 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi


 



Syyskuun 11. päivän terrori-iskuja seuranneen vuoden aikana
USA:n presidentin

George W. Bushin

hallinto on käynnistänyt
massiivisen toisen yrityksen "uuden maailmanjärjestyksen"
pystyttämiseksi.

George Bush

vanhempi yritti samaa vuoden 1991
Persianlahden sodan jälkimainingeissa vuosikymmentä aikaisemmin,
mutta epäonnistui.



Jotta Bushin hallinnon nykyistä toimintaa imperiumin rakentamisessa
voisi ymmärtää, on olennaista sijoittaa se historiaan. Avain
syyskuun 11. päivän jälkeen tapahtuneiden muutosten ymmärtämiseen
on tarkastella niitä nimenomaan toisena yrityksenä rakentaa "uusi
maailmanjärjestys", jota Bush vanhempi ja

Bill Clintonin

hallinto kaavailivat, mutta eivät pystyneet menestyksellisesti viemään
eteenpäin.






Uuden maailmanjärjestyksen suunnitelmassa numero yksi, joka esiteltiin
strategiapaperissa (

Defense Plannig Guidance for the Fiscal Years 1994-99

)
Bush vanhemman hallinnon huippuvirkailijoille, hahmoteltiin maailma, jossa
USA pystyisi dominoimaan eurooppalaisia ja japanilaisia liittolaisiaan,
eristämään vastustajansa ja tukemaan "asiakashallituksiaan".
USA olisi kiistaton maailmanvalta, joka kykenisi turvaamaan strategisten
resurssien ehdottoman valvonnan ja etuoikeutetun asemansa maailmanmarkkinoilla.
Persianlahdella saavutetun sotilaallisen voiton ensihuumassa kirjoitettu
dokumentti kaavaili USA:n hallitsemaa sotilaallista liittoutumaa perustana
vakaalle, pitkän aikavälin imperiuminrakentamiselle.



Kuten jotkut ennustivat (mm.

James Petras

,

Morris Morley

:

Empire or Republic

, New York, Routledge 1995), uusi maailmanjärjestys
ei toteutunut. Sodanaikainen liittoutuma heikkeni, vastustajien toimet kaivoivat
maata sen alta, ja vaikka imperiumi eteni Balkanilla, sitä asetuttiin
vastustamaan Lähi-idässä, Latinalaisessa Amerikassa sekä
Euroopan ja USA:n kaduilla.



Irak hyväksyttiin yleisislamilaisiin elimiin ja Opeciin, ja suurin
osa Eurooppaa ja käytännössä kaikki arabi- ja muslimimaat
vastustivat USA:n sotilaallista aggressiota. Iran ja Libya kehittivät
diplomaattisia ja taloudellisia suhteitaan Euroopan, Lähi-idän
maiden, Afrikan ja Japanin kanssa. Euroopan unioni vahvisti kilpailuasemaansa
tunkeutumalla itäiseen Eurooppaan ja Venäjälle sekä
valtaamalla yhdysvaltalaisilta firmoilta asemia Latinalaisessa Amerikassa
ja Lähi-idässä. Kiinalainen pääoma hankki itselleen
ison siivun Kiinan markkinoista.



Seattlesta alkaneet ja ympäri maailmaa laajenneet vastalausemielenosoitukset
haastoivat USA:n ja EU:n hallitseman maailmankauppajärjestö WTO:n
ja uhmasivat niiden suunnitelmia maailmantalouden ja -kaupan järjestämiseksi
mieleisellään tavalla.



Myös USA:ssa itsessään suuri yleisö hylkäsi
Bushin ja hänen visionsa uudesta maailmanjärjestyksestä ja
äänesti Clintonia uskoen, että tämä alkaisi pikemminkin
jälleenrakentaa kuin tuhota sosiaalista turvaverkkoa.



USA-keskeisen maailmanjärjestyksen sijasta julkinen paine ja joukkoliikkeet
vaativat menestyksellisesti yhtiöiden päästöjen kansainvälistä
valvontaa, maamiinojen käytön kieltämistä, aseriisuntasopimuksia
ja rajoituksia ylikansallisten yhtiöiden harjoittamalle kolmannen maailman
riistolle.



Palestiinalaisten kansannousu, Kolumbian sissiliikkeen eteneminen ja
kriisit uusliberalistiseen politiikkaan pakotetuissa USA:n asiakasvaltioissa
heikensivät edelleen uuden maailmanjärjestyksen ajatusta.



Sisäisesti spekulaatiotalouden ja varsinkin it-sektorin romahdus
21. vuosisadan alussa heikensivät USA:n vetovoimaa ja uskottavuutta.



Vaikka Clinton onnistui Jugoslavian vastaisen sodan avulla laajentamaan
imperiumia Balkanille, valtaamaan Kosovon ja ottamaan valvontaan Makedonian
ja tässä tarkoituksessa luomaan uudelleen johtamansa sotaliittoutuman,
saavutukset tapahtuivat alueilla, joilla oli enemmän geopoliittis-sotilaallista
kuin taloudellista merkitystä.






Syyskuun 11. päivä oli lähtökohta uuden maailmanjärjestyksen
toisen version uudelleen käynnistämiselle Erot maailmanjärjestyksen
ensimmäisen ja toisen version välillä ovat löydettävissä
"opetuksista", joita strategian suunnittelijat vetivät ensimmäisen
yrityksen epäonnistumisesta, sekä

Zbigniew Brzezinskin

kirjoituksista, ennen kaikkea hänen teoksestaan

The Grand Chessboard

:

American Primacy and its Geostrategic Imperatives

(New York, Basic
Books, 1997). Monet Bush vanhemman joukkueen jäsenet olivat mukana
myös Bush nuoremman hallinnossa.



Imperiumin rakentajien aiemmasta epäonnistumisesta vetämä
pääopetus oli se, että USA ei voinut pitää selvänä
liittolaisten lojaalisuutta, että aiemmassa Persianlahden sodassa ei
menty riittävän pitkälle (Bagdadin valtaus, öljykenttien
miehitys, täydellinen suora kolonisaatio) ja että sota oli alueellisesti
ja ajallisesti liian rajoitettu.



Käynnistämällä uuden imperiuminrakentamisprojektin
Bushin hallinto otti ratkaisevia askeleita hävittääkseen
kaikki rajoitukset voiman käytöltä syyttäen kansainvälisiä
sopimuksia ja ihmisoikeuslainsäädäntöä maailmanjärjestyksen
ensimmäisen version epäonnistumisesta. Systemaattisesti Bushin
hallinto syyskuun 11. päivää edeltäneinä kuukausina
ja uutta versiota käynnistäessään hylkäsi Kioton
sopimuksen, ohjustentorjuntaa koskevan ABM-sopimuksen, kansainvälisen
rikostuomioistuimen ja lukuisia muita sopimuksia. Näiden yksipuolisten
toimien tarkoitus oli luoda optimaaliset olosuhteet yhdysvaltalaisille ylikansallisille
yhtiöille, valloitussotiin ryhtymiselle ja sotilaallisten operaatioiden
laajentamiselle.



Myös kotimaassa oli useita rajoittavia tekijöitä, jotka
oli raivattava pois uuden maailmanjärjestyksen toisen version käynnistämiseksi.
Bushin hallinto perustui presidentin vähemmistöasemaan ja presidentinvaalien
kyseenalaiseen ääntenlaskentaan. Kotimaan talous oli vajonnut
taantumaan. Pörssikurssit laskivat ja kauppavaje kasvoi.



Näiden ongelmien vastapainoksi Bushin hallinto saattoi ensinnäkin
nojata Clintonin Balkanin sotien muodostamaan "humanitaariseksi interventioksi"
naamioituun ennakkotapaukseen blokin rakentamiseksi uusia sotilaallisia
invaasioita varten. Toiseksi, Israelin pääministerin

Ariel
Sharonin

äärioikeistolaisen hallituksen takana tiukasti olevan
vaikutusvaltaisen painostusryhmän voitiin laskea tukevan mitä
tahansa USA:n hyökkäystä, etenkin mitä tahansa Israelia
kohtaan kriittistä arabi- tai muslimihallitusta vastaan. Sharonin soveltama
"anti-terrorismi" massiivisen valtioterrorismin oikeuttamiseksi
sopi erinomaisesti Washingtonin imperiuminrakentamisstrategiaan.






Uuden maailmanjärjestyksen toinen versio tarvitsi laukaisuefektin,
joka raivaisi tieltä kotimaiset rajoitukset, säikäyttäisi
liittolaiset kuuliaisiksi ja oikeuttaisi USA:n yksipuoliset sotilaalliset
toimet. Syyskuun 11. päivän terrori-iskuista, siviililentokonein
tehdystä hirvittävästä siviilien joukkomurhasta, tuli
tällainen USA:ta ja koko maailmaa järisyttänyt tapahtuma.



Syyskuun 11. päivää edeltäneisiin ja seuranneisiin
tapahtumiin liittyy tavattoman paljon epäselvyyksiä ja seikkoja,
jotka viittaavat yhdysvaltalaisiin öljyintresseihin Keski-Aasiassa,
CIA:n, al-Qaidan ja Pakistanin tiedustelupalvelun ISI:n keskinäisiin
kytkentöihin, USA:n tiedustelu- ja turvallisuuskoneiston terrori-iskuista
saamiin lukuisiin ennakkovaroituksiin ja niiden huomiotta jättämiseen,
merkillisiin optiokauppoihin juuri ennen iskuja jne. (Ks. mm.

Tiedonantaja

28.6.2002).



USA:n vaihtoehtoisessa mediassa on puhuttu vähintäänkin
Bushin hallinnon "toimettomuuden salaliitosta". On myös muistutettu
siitä, että edellinen suuri shokkiefekti yhdysvaltalaisille oli
japanilaisten hyökkäys Pearl Harboriin joulukuussa 1941 ja että
USA:n johto tiesi hyökkäyksestä ennalta, mutta antoi sen
tapahtua saadakseen kansassa aikaan toivotun reaktion. Mutta myös syytöksiä
USA:n johtavien piirien ja salaisten koneistojen suoranaisesta osallisuudesta
iskuihin on esitetty.



Mikä on totuus, se selviää aikanaan - jos selviää.
Olennaista on, että terrori-iskut antoivat sysäyksen uuden maailmanjärjestyksen
toisen version käynnistämiselle.



Taitavalla ja loputtomasti ympäri maailmaa toistetulla mediarummutuksella
järkyttävyydestään huolimatta paikallisesti rajoitettu
terroristihyökkäys muunnettiin koko maailmaa koskevaksi tapahtumaksi,
ei vain "hyökkäykseksi Amerikkaa vastaan" vaan "hyökkäykseksi
koko maailmaa" ja "sivilisaatiota vastaan". Eikä vain
hyökkäykseksi vaan "sodaksi". Tätä puolestaan
käytettiin perustana todellisen maailmanlaajuisen sotilaallisen ristiretken
käynnistämiselle, "terrorisminvastaisen sodan", jonka
perimmäisenä tavoitteena oli uuden maailmanjärjestyksen toisen
version toteuttaminen.



Lokakuun 7. päivänä 2001 uusi, elinkelpoisempi imperiuminrakentamisprojekti
pantiin käytännössä liikkeelle. Afganistania pommitettiin
vedoten siihen, että syyskuun 11. päivän terroristeja johtivat

Osama bin Laden

ja al-Qaida ja että Afganistan, jossa bin Laden
oleskeli, oli viime kädessä vastuussa. Afganistanin neuvottelupyyntö
ja tarjous luovuttaa bin Laden USA:lle todisteita vastaan torjuttiin suoralta
kädeltä.



Siitä Washington ja valtamedia eivät kertoneet, että bin
Laden ja al-Qaida olivat USA:n rahoittamia ja kouluttamia, että USA:lla
oli ainakin elokuuhun 2001 saakka hyvät suhteet Taleban-hallitukseen,
jota se piti "Keski-Aasian vakauden lähteenä", että
USA suunnitteli sotilaallista operaatiota Afganistaniin jo paljon ennen
syyskuun 11. päivää tavoitteena pääsy Keski-Aasian
öljyalueiden ja -reittien äärelle ja että USA:n ja talebanien
välit rikkoutuivat vasta, kun jälkimmäiset kieltäytyivät
hyväksymästä USA:n tarjoamia ehtoja.



Mediapropaganda näytteli pääroolia uutta maailmanjärjestystä
koskevan projektin siivittämisessä. Se toisti ja dramatisoi Bushin
sanoman hamaan epämääräiseen tulevaisuuteen käytävästä"
terrorisminvastaisesta sodasta" maailmanlaajuista terroristien salaliittoa
vastaan, joka uhkasi ihmisiä kaikkialla. Bush muuttui vähemmistöpresidentistä
kansakunnan isäksi ja suojelijaksi, jolla oli valtuudet rajoittaa kansalaisvapauksia,
tuhlata määrättömiä summia asevarusteluun ja tiedusteluun
ja käydä rajoittamatonta sotaa.



USA:n sotatoimet ja miehitys Afganistanissa jatkuvat. USA on myös
vienyt joukkojaan ja perustanut tukikohtia Keski-Aasian tasavaltoihin ja
Kaukasiaan - ei tietenkään sattumalta rikkaiden öljy- ja
kaasuesiintymien ja niiden suunniteltujen kuljetusreittien äärelle.
USA käytännössä omakätisesti estää Israelin
ja palestiinalaisten välisen rauhanprosessin etenemisen ja sallii Israelin
miehitys- ja sortotoimien jatkumisen. Nyt USA suunnittelee hyökkäystä
Irakiin.



Syyskuun 11. päivän tapahtumat turvasivat tehokkaasti imperiumin
rakentajien herruuden USA:n ulkopolitiikassa ja siirsivät huomion pois
heidän Enron-skandaaliin sotkeutuneista kapitalistiystävistään
sisäpolitiikassa.



Mutta kuten vuoden aikana on nähty, todellisuutta imperiumin rakentajat
eivät ole kuitenkaan pystyneet muuttamaan. Vaikeuksia on itsepintaisesti
kasaantunut niin taloudessa ja sisäpolitiikassa kuin uuden maailmanjärjestyksen
rakentamisessakin, myös Irakin vastaisen sotaretken valmistelussa.
Mutta toisaalta uusi sota saatetaan Washingtonissa nähdä keinona
kasautuneiden ongelmien voittamiseen.


Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli