Totuus löytyy kaduilta
Kello lähestyy iltaa itsenäisyyspäivänä. Televisio ja verkkosivut täyttyvät ylellisten iltapukujen ihailevasta kuvailusta.
Samaan aikaan Unioninkadulla kourallinen ihmisiä yrittää viihdyttää itseään yhteislaululla. Mellakkapoliisien piiritys on edennyt kolmannelle tunnilleen. Linnanjuhlien pukuloistoa tai paljastavia kaula-aukkoja ei täällä näy, mutta kyllä tästäkin muotijutun saisi. Erään miehen asukokonaisuus on värikkyydessään suorastaan riemastuttava. Hänessä on jotain tuttua.
Nahkaisessa koppalakissa komeileva slogan – "Pomot on mulkkuja aina" – kertoo kyseessä olevan näyttelijä-muusikko ja yleinen monilahjakkuus Timo Eränkö, yksi legendaarisista Lapinlahden linnuista ja nykyinen Puujumala.
– Kyllä kunnon mielenosoitus aina virkistää mieltä, hän hymyilee.
Kohta spedee kylmenee
Maanantaina tapaamme eräässä Kurvin kuppilassa pähkäilläksemme, mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu. Mielenosoitus on vielä tuoreessa muistissa – ja siitä saadut ruhjeet. Eränkö esittelee kuhmua ja naarmua jalassaan.
– Mellakkapoliisien rintama lähti lähestymään mua, ja sanaakaan sanomatta, sellanen saatanan iso poliisi tönäisi mut maahan. Jengi auttoi mut pystyyn.
Monessa liemessä hautunut mies pitää välikohtausta kuitenkin vähäisenä. Ei käytetty edes pamppua. Hän arvioi todellisten rähinöiden olevan vasta edessä.
– Nyt pikkasen savuaa, mutta varsinainen roihu syttyy sitten, kun eurokupla puhkeaa, työttömiä on yli miljoona, ja köyhiä yli kaksi miljoonaa.
Talousuutisia tiiviisti seuraavan miehen mukaan Suomi on lähempänä tuota rajaa kuin yleisesti ymmärretään.
– En tiedä toivonko sitä, mutta jengissä on silloin pitelemistä. Poliisitkin joutuu tosihommiin.
Kapitalismin ruoskaniskut
– Me eletään kapitalismissa, ja silloin täällä vallitsee tietyt selkeäpiirteiset lainalaisuudet. Ne on opittava kantapään kautta. Ennen kuin muutos on mahdollinen, on tunnettava ruoskaniskut selässään.
Itseään Eränkö kuvailee kommunistiseksi kapitalistiksi. Häneltä irtoaa mielipide Nokian tulevaisuudesta pilvipalvelujen tuottajana yhtä nopeasti kuin Suomen musiikkiskenestäkin.
Kapitalismin hyvänä piirteenä mies pitää sen tapaa pitää kehityksen pyörät pyörimässä. Uudet koneet ja laitteet ovat hänen intohimonsa.
– Tulevaisuudessa, kun akut paranee, voi olla yleiskäytössä helikoptereita, jotka toimii ilman kuljettajaa. Olen kehittänyt internet-sovelluksen, jolla voi ohjata niitä, ettei ne törmää toisiinsa, mies kertoo.
Olemme tulleet paljastaneeksi kapitalismin ristiriidan. Uusi teknologia ei vapautakaan, vaan tuo mukanaan teknologisen työttömyyden.
– Silloin yhteiskunnan velvollisuus on löytää ihmisille uusia töitä. Mä sain elää sellasessa nuoruudessa, jossa sai aina raksalta duunia. Nyt nuoret on jätetty tänne kaduille hengaamaan ja myymään poliitikkojen lapsille huumeita, että ne sais maksettua vuokransa.
– Tämä on kauhea klisee, mutta itsenäisyyspäivässä oli kyse nuorison hätähuudosta. Siitä tulee tietenkin pieniä lieveilmiöitä, kun massat liikkuu ja haluaa muuttaa yhteiskuntaa. Aina on sellaista hurjaa voimaa, joka ei hallitse itseään. Ei suuret massat tiedä mistä heidän huono olonsa johtuu.
Pelko Helsingin kaduilla
Eränkö on aloittanut muusikon uransa katutaiteilijana, ja kaduilla hän on pysynyt. Toimiston virkaa ajaa mukana vedettävä kärry, josta löytyy kaikki tarpeellinen. Sanoitukset ja näytelmäkäsikirjoitukset syntyvät kävellessä kännykän näytölle.
Miehen mukaan Helsingin kaduilla pelko leijailee kaikkialla. Ei uskalleta sanoa asioita ääneen, pelätään leimautumista tai töiden menettämistä. Ihmisiä ei orjuuteta, vaan paradoksaalisesti he orjiutuvat vapaaehtoisesti.
– Suomessa alkaa haista se, että kaikki, ihan eliitistä alimpaan, arvioi koko ajan, että olenko mä huonompi vai parempi kuin muut. Mielenosoittajien leimaaminen roskasakiksi on siitä hyvä esimerkki, aina pitää löytää ympäriltään niitä, joilta menee huonommin. Syntyy illuusio onnesta.
Onnellisuuden tutkiminen on keskeisessä roolissa myös miehen tulevassa Onnellisuusmittari-näytelmässä, jossa pääosassa on rikkaan matemaatikon ja köyhän siivoojan romanssi. Aito onni syntyy Erängöstä ainoastaan tasavertaisuudesta – ja leikistä.
– Ihmisen tehtävä on leikkiä maapallolla. Mitään muuta järkevämpää mä en oo vielä löytänyt. Mutta se leikkiminen vaatii tasa-arvoa. Ilman sitä koko elämä valuu viemäriin.
– Kaikki talouselämän ja politiikan vaikuttajat on wannabe-rocktähtiä, jotka haluaa Steve Jobs -leiman itselleen, maksoi mitä maksoi. Se on makeilua, ja makeilu on perseestä. Etenkin jos se aiheuttaa sadoille tuhansille ihmille vahinkoa.
Kun on valmiiksi kadulla, ei tarvitse pelätä sinne joutumista, pitkän uran tehnyt taiteilija kertoo.
– Minun ei enää tarvitse pelätä mitään. Se on ihanaa vapautta. Saa jopa tehdä virheitä! Mutta melkein 60 vuotta sen oppimiseen meni.
Humaani keksintö
– Yksi tärkeimpiä kysymyksiä jonka haluan esittää kaikille: Jos ihmisten elämää tuhotaan, kuten euroeliitti tekee pirun monessa maassa, niin onko kansalla oikeus nousta kapinaan?
– Totta kai on, mies vastaa omaan kysymykseensä.
Todellinen rähinä alkaa Erängön mukaan, kun eurokupla puhkeaa. Massamielenosoituksiin monissa Euroopan kaupungeissa osallistunut mies pitää euroa tuhoon tuomittuna vääränä valuuttana.
– Kreikassa ja Italiassa on jo herätty havaitsemaan, että koko tää eurotouhu on kapitalismin mädäntynyt sivuoksa. Se pitää sahata pois. Herra Guillotin on tällä saralla tehnyt merkittävän ja humaanin keksinnön.
Silloin aletaan kysellä, kenen mulkun idea euro oikein oli, Ja siinä vaiheessa koko euroeliitti on kadonnut maan alle.
– Sen mä haluan nähdä, mihin ne katoaa. Ehkä ne muuttaa metrotunneleihin. Siellä voi sitten törmätä valepankinjohtaja Erkki Liikaseen, ja Paavo Lipponenkin lymyilee siellä aivan nuhjaantuneena, että perkele, älkää viekö mua Piritorin giljotiiniin.
– Tulee olemaan myös käteviä liikuteltavia giljotiineja, kuten aikoinaan oli. Ne ei paina kuin muutama sata kiloa.
Ehkä nekin voi laittaa helikopterin kyytiin?
– Aivan, tulevaisuudessa ilma on tummana giljotiinihelikoptereista. Ja niitä ohjaa mun keksimä kaiku internetissä, innovaattori innostuu.
Moottorisahoja kelohongille
Timo Eränkö lisää, ettei silti ole mikään väkivallan ystävä,
– Vaatiiko tuhkasta nouseminen aina kriisiä ja väkivaltaa? En tiedä, onko se pakollista, mutta aika usein niin on käynyt. Jos pihkatappi ei meinaa lähteä karhun perseestä, niin pakko se on karhun väkivalloin pinnistää se ulos.
Väkivallattomampana vaihtoehtona hän tarjoaa toisenlaista teräasetta, Puujumalten tuoretta Pirun hyvä päivä -levyä, jota hän kuvailee moottorisahaksi.
– Kun Suomen eliitti on täysin pystyynkuollutta ja ahnasta väkeä, koen reiluksi antaa moottorisahoja, joilla näitä kelohonkia kaataa. Mä uskon taistelulauluihin, niillä on suuri merkitys, ne on voiman antajia epätoivoisessa tilanteessa.
Toki levyltä löytyy rakkauslaulujakin.
– Jaat sä mun kanssa kertoo siitä, kuinka rakastavaiset ryöstää pankin. Tytöllä on pistooli ja, jostain syystä, Datsun-merkkinen auto. Systeemin pelleks musta ei oo, pankkien karjaa meistä ei tuu...
Kuulostaa epäilyttävästi nuorison yllyttämiseltä kapinointiin?
– Mä olen ehdottomasti agitaattori. Kaikki aidot taitelijat on. Ei semmoinen ole mikään taitelija, joka maalaa vaan kauniita kuvia. Tämä on brechtiläistä burleskia.
Tekijä
Tilaa Tiedonantaja!
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!
Kulttuuri
Kirjallisuuslajina dekkari on voimakas yhteiskunnallisen todellisuuden kommentoija, vaikka kirjallisuus on itsessään myös heijastuma tästä todellisuudesta, kuten kaikki kulutettava kulttuuri. Marxilaisen kirjallisuustieteilijä Robert Tallyn mukaan USAn aloittaman terrorisminvastaisen sodan ja uusliberalismin hegemonisen aseman myötä kirjallisuus- ja kulttuurikritiikki on yleisellä tasolla menettänyt hampaansa
Kesällä luetaan dekkareita. Historiallisesti dekkari- ja jännityskirjallisuus on omannut hyvin vasemmistolaisia ja kommunistisia sävyjä ja tästä ovat monet kirjailijat saaneet myös kärsiä.
Petteri Orpon johtama oikeistohallitus kohtelee kulttuurialaa todella kovalla kädellä. Minja Kosken mielestä hallituksen tekemät leikkaukset kulttuuriin ja muuallekin yhteiskuntaan aiheuttavat suurta surua. Koski löytää silti myös toivon pilkahduksia.