USA:n ja Euroopan ristiriidat

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

USA:n presidentti George W. Bush kehotti tällä viikolla Euroopan-vierailullaan Naton ja EU:n johtajia elvyttämään transatlanttista kumppanuutta samalla kun esitti peitettyjä uhkauksia USA:n uudesta yksipuolisesta aggressiosta. Hän kehotti unohtamaan vanhat Irakin sotaa koskeneet erimielisyydet ja sitoutumaan yhteisesti USA:n julistamiin tavoitteisiin: ”taisteluun terrorismia vastaan” ja ”demokratian levittämiseen” Lähi-idässä.

Bush antoi toistuvasti ymmärtää, että USA:lla ja Euroopalla on yhteiset edut Lähi-idässä. Hän maalasi ruusuisen kuvan niin Palestiinan kuin Irakinkin tilanteesta ja toivoi EU- ja Nato-mailta lisää apua Irakin ”vakauttamiseksi”.

Bush esitti uhkavaatimuksia sekä Syyrialle että Iranille. Hän vaati Syyrian joukkojen vetämistä Libanonista ja teki Iranin osalta selväksi, että USA varaa itselleen oikeuden sotilaallisen voiman käyttöön.

USA:n uuskonservatiivien jo pitkään käymän Venäjän vastaisen kampanjan mukaisesti Bush vaati Venäjältä ”demokraattisia uudistuksia”. Tällä kielenkäytöllä peitetään pyrkimys saartaa Venäjä ja alistaa se USA:n etuihin.

Bushin vierailun aikana järjestetyissä tapaamisissa saatiin luoduksi ulkoinen vaikutelma, että ”menneet” oli unohdettu ja että eurooppalaiset johtajat ottivat todesta Bushin onton retoriikan. Bushille tehtiin orjamaisia kumarruksia muun muassa Venäjä- ja Syyria-kysymyksissä. EU:n jäsenmaat myös lupautuivat avustamaan irakilaisten poliisien ja siviiliviranomaisten kouluttamisessa, ja kaikki Nato-maat sitoutuivat Irakin nukkehallituksen ”turvallisuusjoukkojen” ja poliisivoimien kouluttamiseen. Jos Suomi olisi Nato-maa, sekin olisi nyt tässä joukossa sen sijaan, että se osallistuu ”vain” poliisien kouluttamiseen.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että raakaa ja epätoivoista terrorisotaa irakilaisia vastaan käyvälle USA:lle eurooppalaiset tarjoukset ovat lähinnä symbolinen ele ja että suuri osa Eurooppaa näyttää päinvastoin olevan irrottautumassa Irakin suosta. Espanjan esimerkkiä seuraten ainakin Hollanti, Ukraina, Portugali ja Puola ovat osittain tai kokonaan vetämässä joukkonsa pois Irakista.

”Transatlanttisen yhtenäisyyden uutta aikakautta” hehkuttavan retoriikan takana Euroopan ja USA:n välisiä suhteita vaivaavat räjähdysherkät taloudelliset ja geopoliittiset jännitteet. Kyse on kaikkea muuta kuin Bushin uskottelemasta ”tilapäisestä väittelystä” ja ”ohimenevästä erimielisyydestä”.

Ensiksikin on eurooppalainen kansalaismielipide, joka johtajien on pakko ottaa huomioon. Kaksi vuotta sitten Irakin sodan aattona miljoonat ihmiset tulvivat kaduille Euroopassa ja ympäri maailmaa vastustaakseen USA:n hyökkäystä Irakia vastaan. Seurannut hyökkäys ja miehitys ovat synnyttäneet kautta Euroopan yleistä vihamielisyyttä USA:n ulkopolitiikkaa kohtaan. Bushin Euroopan-vierailuakin leimasivat mielenosoitukset, joissa vaadittiin Euroopan pitämistä erossa USA:n ”rikoskumppanuudesta”.

Bushin esiintymistä vapauden ja ihmisoikeuksien apostolina pidetään Euroopassa laajasti irvokkaana, kun muistetaan USA:n suorittamat laittomat pidätykset, kidutukset ja joukkomurhat sekä USA:n avoin kansainvälisen lain halveksunta.

USA:n itselleen pidättämä oikeus käydä provosoimatonta, ”ehkäisevää” sotaa mitä tahansa maailman maata vastaan, jonka se katsoo uhaksi eduilleen, muodostaa suoranaisen vaaran kansoille kaikkialla maailmassa, mutta se huolestuttaa myös hallituksia ja hallitsevia eliittejä niin Euroopassa kuin muillakin mantereilla. Niitä huolestuttaa Washingtonin pyrkimys globaaliin hegemoniaan käyttämällä hyväksi sotilaallista ylivoimaansa, vaikka amerikkalaisen kapitalismin asema maailmantaloudessa heikkenee jatkuvasti.

Eurooppa on kieltäytynyt yhtymästä Washingtonin sotaisiin uhkauksiin Irania vastaan, kun taas Venäjän presidentti Vladimir Putin ilmoitti aiemmin tällä viikolla, että Venäjä tulee vauhdittamaan ydinyhteistyötään Teheranin kanssa. Iranin luokittelu hylkiövaltioksi edistää USA:n pyrkimystä saada valvontaansa Persianlahti, mutta Iran pysyy Euroopan kannalta tärkeänä energialähteenä ja kauppakumppanina.

Jännitteitä kahden mantereen eliittien välillä on myös Euroopan yhtenäisyyden luonteesta ja eritoten EU:n roolista sotilaallisena blokkina ja sen suhteesta Natoon. Saksan kansleri Gerhard Schröder asetti puhuessaan viime viikolla turvallisuushuippukokouksessa Münchenissä kyseenalaiseksi Naton käyttökelpoisuuden ja moitti USA:ta siitä, ettei sen tunnusta Euroopan USA:sta riippumattomia etuja.

Erimielisyydet ovat manifestoituneet myös suhteissa Kiinaan. Vain muutama viikkoa ennen Bushin Euroopan-vierailua USA:n edustajainhuone hyväksyi päätöslauselman, jossa tuomittiin EU:n aikeet purkaa vuodesta 1989 lähtien voimassa ollut asevientikielto ja uhattiin kostotoimilla.

USA:n huolet Euroopan ja Kiinan välisistä suhteista ulottuvat paljon asevientikiellon kumoamista pidemmälle. Washington pelkää, että läheisemmät taloussuhteet EU:n ja Kiinan välillä voisivat aiheuttaa välitöntä vaaraa USA:n taloudelle. Aasialaiset keskuspankit, niistä huomattavimpana Kiinan keskuspankki, rahoittavat yli kolme neljäsosaa USA:n paisuvasta alijäämästä.

EU on jo saattanut varjoon USA:n Kiinan johtavana kauppakumppanina, ja näköala, että Kiina siirtyy heikkenevästä dollarista eurokantaan muodostaa uhan finanssikriisistä, jolla on laajakantoiset seuraukset USA:n sisä- ja ulkopolitiikalle.

Mitä tahansa julistuksia yhteisistä arvoista ja tavoitteista Bush ja hänen eurooppalaiset kumppaninsa antavatkaan, erimielisyydet Euroopan ja USA:n välillä voivat näissä olosuhteissa vain syventyä. Samalla USA:n militarismin muodostama vaara kasvaa.