Vaarallinen vuosi 2007

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 48/2006.

Alkavan vuoden kaksi tai kolme ensimmäistä kuukautta merkitsevät useiden eri tiedustelulähteiden mukaan vaarallista avausta sodan laajentamiselle Lähi-idässä, kun USA:n presidentti yhteisymmärryksessä Israelin Ehud Olmertin ja Britannian Tony Blairin kanssa valmistautuu iskemään Syyriaan ja Iraniin.

Myös YK:n turvallisuusneuvostossa 23. joulukuuta läpi ajetun Iran-päätöslauselman arvioidaan liittyvän tähän. Turvallisuusneuvosto päätti yksimielisesti Iranin vastaisista pakotteista rangaistuksena sille, että Iran kieltäytyi lopettamasta uraanin rikastamista. Huomiota herätti, että myös Venäjä ja Kiina äänestivät päätöslauselma 1737:n puolesta.

Iranilla on ydinsulkusopimuksen mukaan oikeus rikastaa uraania rauhanomaisiin tarkoituksiin, eikä Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA ole löytänyt todisteita siitä, että Iran olisi suunnannut mitään osaa ydinmateriaalista sotilaallisiin tarkoituksiin.

Vaikka Venäjä voi omista syistään pitää parempana, ettei Iran rikasta uraania, se tunnustaa täysin Iranin ydinohjelman laillisuuden. Kaiken lisäksi Venäjällä ja Kiinalla on Iranin kanssa laajentuvia kaupallisia suhteita, eikä pakotteiden julistaminen Iranille ole niiden etujen mukaista. Siksi niiden tuessa Iranin vastaiselle päätöslauselmalle ei näytä olevan järkeä.

Iran ei tule lopettamaan rikastusohjelmaansa, ei ainakaan ennakkoehtona neuvotteluille. Tämän pitäisi olla ilmeistä Bushille, kuten myös Venäjälle ja Kiinalle. Siksi on pakko kysyä, miksi Bush ajaa tätä lähestymistapaa ja miksi Venäjä ja Kiina, olkoonkin että vastahakoisesti, tukevat sitä?

Ainoa järkevä selitys USA:n menettelylle on se, että sen tarkoituksena on pohjustaa maaperää suunnitellulle sotilaalliselle toiminnalle. Bush tarvitsee YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmia sen osoittamiseksi, että Iran ei tottele yksimielisesti hyväksyttyä vaatimusta. Tämä tarjoaa viikunanlehden kaltaisen tilaisuuden luoda mielikuvaa, että ”maailma” vaatii toimintaa, kuten turvallisuusneuvoston päätöslauselma 1441 teki Irakin tapauksessa.

Entä Venäjä ja Kiina? Voi hyvinkin olla, että ne oikeasti toivovat Iranin lopettavan uraanin rikastamisen pysyvästi tai ainakin tilapäisesti jännitteiden laukaisemiseksi. Ei ole kuitenkaan ollut koskaan mitään merkkiä siitä, että Iran olisi halukas lopettamaan uraanin rikastamisen pakotteiden edessä, päinvastoin. Pakotteilla ei ole itse asiassa mitään vaikutusta Iraniin, ja se voisi elää paljon vahvempienkin pakotteiden kanssa ilman suuria ongelmia. Iranin reaktio viimeisimpään päätöslauselmaan oli siis täysin ennustettavissa.

Niinpä Venäjän ja Kiinan äänestyslinja on eräiden asioista hyvin perillä olevien tarkkailijoiden mukaan ymmärrettävissä vain olettaen, että ne ovat käyneet USA:n kanssa luottamuksellisia keskusteluja.

Näissä keskusteluissa Bush on tiettävästi ensiksikin antanut ymmärtää, että hän käyttäisi sotilaallista voimaa, jos Venäjä ja Kiina eivät suostuisi kannattamaan pakotteita. Toiseksi, Bush lienee antanut Venäjälle ja Kiinalle henkilökohtaisen vakuutuksen, että hän ei aloita sotilaallista toimintaa Irania vastaan ilman turvallisuusneuvoston suostumusta. Kolmanneksi, Bushin arvellaan vaatineen hänen henkilökohtaisen vakuutuksensa pitämistä salassa, koska sen julkistaminen heikentäisi diplomaattisia ponnisteluja vähentämällä Iranin vastaista painetta. Neljänneksi, Bush lienee sanonut, että jos hänen henkilökohtainen vakuutuksensa julkistettaisiin tahallaan tai vahingossa turvallisuusneuvoston äänestyksen jälkeen, se ei enää olisi sitova.

Kaikille pitäisi olla selvää, että minkä tahansa Bushin henkilökohtaisen vakuutuksen tarkoitus on vain saada tukea Iranin vastaiselle toiminnalle, eikä hänellä ole aikomustakaan pitää siitä kiinni. Tarkoitus on saavuttaa diplomaattinen umpikuja ja sitä seuraava turvautuminen sotilaalliseen toimintaan. Mitä enemmän pakotteita määrätään, sitä haluttomammin ja epätodennäköisemmin Iran tulee sitoutumaan mihinkään kompromissiin.

Lopulliset edellytykset sotilaalliselle toiminnalle Irania vastaan ovat nopeasti täyttymässä: USA lähettää lentotukialuksia Persianlahdelle ”varoittamaan” Irania. Blair leimaa Iranin rauhan pääesteeksi Lähi-idässä. Israel vaatii hyökkäystä Iraniin lähes päivittäin. Ja YK:n pakotepäätöslauselma hyväksytään. Tarvittava provokaatio puuttuu, mutta sitä ei ole vaikea keksiä: joko Tonkinin lahden kaltainen välikohtaus, Israelin hyökkäys tai Irakissa sattuva välikohtaus, josta voidaan syyttää Irania.

Hyökkäys Iraniin voidaan kuitenkin vielä estää. On nimittäin hyvin epätodennäköistä, että USA hyökkää vain tavanomaisin asein, koska sotilaalliset kustannukset siitä olisivat valtavat. Vain käyttämällä ydinaseita USA voi toivoa nopeata ja itselleen edullista lopputulosta. Ydinaseiden käytöllä olisi kuitenkin tuhoisat seuraukset ei vain USA:n maineen rippeille vaan myös koko maailman tulevaisuudelle. Hyökkäyksen estämiseksi ja diplomaattisen ratkaisun aikaansaamiseksi Venäjän, Kiinan ja muiden maailman valtioiden samoin kuin maailman yleisen mielipiteen on vaadittava USA:ta luopumaan hyökkäysaikeistaan ja ennen kaikkea ydinaseoptiostaan Iranin suhteen.

(ES)