Vantaalla ruodittiin valtuustosopimusta ja vaihtoehtoja

09.10.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja 37/9.10.2009

Vantaalla järjestettiin keskiviikkoiltana paneelikeskustelu muutama viikko sitten solmitusta Vantaa-sopimuksesta, joka sitouttaa valtuustoryhmät perussuomalaisia lukuunottamatta ennalta äärimmäisen tiukkoihin tavoitteisiin aina vuoteen 2013 asti. Sopimuksella viedään kaupunginvaltuustolta ja lautakunnilta mahdollisuudet järjestää palveluja kuntalaisten parhaaksi ja linjataan taloutta jopa tulevien kunnallisvaalien jälkeiseen aikaan.


Keskustelun aluksi Sipoon johtava lääkäri Kati Liukko kertoi kokemuksia Sipoosta, missä perusterveydenhuollon palvelut on järjestetty kunnan omana palveluna ja luovuttu kokonaan yksityisiltä lääkärifirmoilta ostetuista palveluista. Hän korosti, että kunnan itse tuottamat palvelut tulevat aina edullisemmiksi kuin ostopalvelut.




Vasemmiston yhteistyölle näköaloja



SDP:n puoluehallitus antoi kunnanvaltuustoryhmille teesit siitä, miten paikallispolitiikan pitää olla linjassa valtakunnallisen politiikan kanssa. Paneelikeskustelussa tilakeskuksen luottamusmies ja demareiden varavaltuutettu Michael Fokinin totesi, että on todella ikävää, että puolueen teesit julkaistiin vasta Vantaa-sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Itse sopimuksesta hän oli sitä miltä, ettei olisi sitä allekirjoittanut.


Fokinin mielestä kunnalliset palvelut ovat aina parempi vaihtoehto sekä työntekijöille että asukkaille. Hän oli huolissaan kuntapalvelujen liikelaitoistamisesta ja yhtiöittämisistä.


– Jäljelle jää vain muutama yhtiö, joissa on näivettyviä kaupungin toimintoja, pikkuhiljaa ne surkastuvat olemattomiin ja yksityistetään lopullisesti.


SKP:n Juha Kovanen korosti Saksan esimerkkiä: jatkuvat sosiaaliturvan heikennykset syövät vasemmiston uskottavuuden ja johtavat kannatuksen romahtamiseen.


– Joukkoliike ja yhteydet asukkaisiin ovat avain vasemmiston nousulle, totesi Kovanen.


Vasemmistoliiton valtuutettu Jussi Saramo oli valmis puolustamaan vasemmiston yhteisvoimin peruspalvelujen säilyttämistä.




Mistä on sovittu?



Saramo puolusteli ryhmänsä allekirjoittamaa Vantaa-sopimusta ja väitti sen olevan vain sopimus talousraameista, eikä siinä ole sovittu yksityistämisiä eikä ulkoistuksia. Hän luonnehti sopimusta voitoksi kokoomuksen ajamalle linjalle.


Yleisöstä huomautettiin, että Saramo ei kerro koko totuutta tai ei tiedä kunnolla sopimuksen sisältöä.


Sopimuksessa nimenomaan lukee, että muun muassa terveyspalvelut keskitetään kolmeen yksikköön ja muut terveysasemat ajetaan alas.


Samana iltana pidettiin Vantaan Hakunilan aluetoimikunnan avoin kokous ja asukasilta, jossa kaupungin eri toimialojen johtajat kävivät esittelemässä budjettejaan ja suunnitelmia ensi vuodelle. Vantaa-sopimukseen vedoten esitettiin, että Hakunilan tai Länsimäen terveysasema tullaan lakkauttamaan.


Uutena asiana nousi esiin uutinen sosiaali- ja terveysministeriön hankkeesta HUS:n pilkkomiseksi viiteen sosiaali- ja terveysalueeseen. Tämä Vantaan kaupungin toimintoihin ratkaisevasti vaikuttava hanke ei ollut esillä Vantaa-sopimusta tehtäessä tai sitten se on tietoisesti raamitettu sen ehtoihin.


Yleisön keskuudesta nousikin vaatimus, että Vantaa- sopimuksesta olisi koko vasemmiston syytä sanoutua irti.




Asukkaitten etujen puolustaminen tärkeintä



Vasemmiston kannatusta on nostettava ja se tapahtuu asukkaiden ja heikompien asemaa parantamalla.


– Tässä yhteistyö on tärkeää. Vasemmiston on sanouduttava irti sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisprojektista, sanoi Juha Kovanen.


– Kunnan tehtävä on pitää huolta peruspalveluista. Pitäkää niistä huolta ja tehkää yhteistyötä, kehotti Kati Liukko. (TA)

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli