Ympäristön tuhoamiseen riittää rahaa, suojeluun ei

02.10.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja 36/2.10.2009

Tampereella Tiedonantajan 40-vuotisjuhlan yhteydessä järjestetty teematapaaminen Ilmastonmuutos ja Kööpenhaminan kokous keräsi mukavasti osanottajia. Alustajina toimivat Hanna Hakko Maan ystävistä ja ympäristöpäällikkö Maija Hakanen.


Kööpenhaminassa järjestetään 7.-18. joulukuuta kansainvälinen ilmastokokous, jossa olisi tarkoituksena sopia toimista ilmastonmuutoksen hidastamiseksi. Hanna Hakko kertoi kokouksen tavoitteista ja kansalaisjärjestöjen odotuksista. Hän kritisoi EU:n ilmasto- ja energiapakettia, jossa tavoitteeksi on asetettu 20:n prosentin päästövähennys vuoteen 2020 mennessä verrattuna vuoden 1990 tasoon. Uuden tiedon valossa vähennyksen tulisi olla vähintään 40:n prosentin luokkaa, jotta olisi edes teoriassa mahdollista estää lämpötilan nousu yli kahdella asteella.


Hakko painotti Kööpenhaminan kokouksen alla päästövähennysten tieteen- ja oikeudenmukaisuutta.


– Nykyinen paketti sallisi vähennyksistä kolmasosan tehtävän unionin ulkopuolella. Päädyttiinpä Kööpenhaminassa millaiseen tulokseen tahansa, Suomen on laadittava oma ilmastolaki viiden prosentin vuotuisista päästövähennyksistä.




Sotien ympäristötuhot



Maija Hakanen laajensi näkökulmaa sodan aiheuttamiin ympäristötuhoihin. Irakin sodan aiheuttamat vuotuiset hiilidioksidipäästöt ovat suuremmat kuin 139:n valtion yhteenlasketut päästöt. Lisäksi sodan kustannuksilla olisi mahdollista rahoittaa koko maailman taistelu ilmaston lämpenemistä vastaan.


– Kuudenneksella kaikkien maiden sotilasmenoista voitaisiin ratkaista paitsi ympäristöongelmat, myös suurimmat kehitysmaiden sosiaalisista ongelmista.


Hakanen sivusi myös kapitalismin tuhoisaa luonnetta. Koska kapitalismin tarkoituksena on lähinnä tuottaa kasvua kasvun päälle, on sen oloissa mahdotonta saavuttaa ekologisesti tai sosiaalisesti kestävää yhteiskuntaa. Hakanen lainasi Bolivian presidentti Evo Moralesia, jonka mukaan maapallo on mahdollista pelastaa ottamalla nykyisen kilpailu- ja kulutushysterian tilalle sosialistiset periaatteet.


Suomalaista vastarintaa suuryritysten kapitalistiselle tuhoamisvimmalle edustaa jyväskyläläinen Vaihtovirtaverkko, joka vaatii energiaomavaraisuutta ja kestävää tuotantoa ydinvoiman sijaan.



LAURI ALHOJÄRVI


Kirjoittaja on Helsingin ympäristölautakunnan jäsen.



>>www.polttavakysymys.fi


>>vaihtovirtaverkko.blogspot.com

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli