Auschwitzin vapautuksen vuosipäivä on edelleen polttavan ajankohtainen

Alkuperäinen kirjoittaja: ARTO TUOMINEN

Prinssi Harryn parin viikon takainen idioottimainen teko pukeutua natsiunivormuun syntymäpäivillä pani vipinää niin Britannian kuningashuoneeseen kuin eurooppalaisiin poliitikkoihinkin. Kuningashuoneen mukaan Harry saa ”rangaistukseksi” käväistä kesällä tutustumassa Auschwitzin keskitysleirimuseossa natsien hirmutekoihin. Joukko saksalaispoliitikkoja puolestaan on ennättänyt vaatia EU:n alueelle täydellistä natsisymbolien kieltoa.

Saksa on ollut edelläkävijä natsisymbolien käytön kieltämisessä, myös Ruotsissa on natsisymbolien käytöstä usein rapsahtanut mojova kiihotustuomio. Sen sijaan esimerkiksi Suomessa natsisymboleja saa vapaasti näyttää ja käyttää. Ja käytetty on.

EU:n komissiossa saksalaisten ehdotukseen natsisymbolien täyskiellosta on tiettävästi suhtauduttu ristiriitaisesti. Oikeuskomissaari Franco Frattinin tiedottaja Friso Abbing arvioi täyskiellon harkitsemisen voivan olla tarpeellista. Hankkeen vastustajat puolestaan perustelevat näkemyksiään ilmaisunvapauden sallimisella.

Neuvostojoukot vapauttajina

Prinssi Harryn ”kesälomakohde” Auschwitz on erityisen ajankohtainen, ennen kaikkea natsismin uuden tulemisen vuoksi, mutta myös siksi että neuvostojoukot vapauttivat keskitysleirin vangit liki tismalleen 60 vuotta sitten, 27.1.1945.

Neuvostojoukkojen saavuttua Auschwitzin porteille oli vapautettavia elossa olevia vankeja jäljellä vain muutama tuhat. Kun saksalaiset olivat saaneet vihiä neuvostojoukkojen nopeasta lähestymisestä, ne olivat onnistuneet evakuoimaan leiriltä 60 000 heikkokuntoista, mutta kävelemään pystynyttä vankia. Vangit oli määrä kävelyttää Saksan omalla maaperällä olleisiin leireihin.

Vapautusta seuranneena päivänä neuvostojoukot aloittivat todisteiden keruun jättimäisestä juutalaisten ja monien muiden vähemmistöjen teollisesta massatuhosta, jossa Auschwitz oli näytellyt isoa roolia. Leiriltä kerätty musertava todistusaineisto oli ylittämätöntä materiaalia myöhemmälle Nürnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynnille.

Käsityskyvyn rajoilla

Ihmiskielellä on mahdotonta kuvailla mitä Aushwitzissa tapahtui, sillä natsien teot ylittävät inhimillisen käsityskyvyn rajat. Ihmismieli ei pysty käsittämään massamurhan laajuutta ja teollisen tehokasta toteutustapaa.

Vaikka koskaan ei saada tietää ihan tarkasti kuinka moni menehtyi natsien unelmaan rodullisesti puhtaasta Euroopasta, rikoksen suunnattomuutta ei voida kieltää. Holokaustina tunnetussa joukkomurhassa juutalaisten uhrien määrä lienee minimissään kuuden miljoonan kieppeillä. Natsit ja heidän tuhannet myötäjuoksijansa murhasivat ympäri Eurooppaa 1,5 miljoonaa juutalaislasta, vuonna 1939 eläneistä yhdeksän kymmenestä!

Myös useat sadat tuhannet romanit joutuivat natsi-ideologian uhreiksi, samoin reilusti yli satatuhatta vammaista, henkisesti jälkeenjäänyttä ja ”assosiaalista” ihmisyksilöä, tuhannet homoseksuaalit ja Jehovan todistajat, miljoonat puolalaiset ja itäeurooppalaiset ja miljoonat neuvostoliittolaiset sotavangit.

Kaikissa edellä mainituissa ryhmissä oli paljon kommunisteja. Jos kommunismi olisi luettelon kriteerinä, päädyttäisiin miljooniin aatteensa vuoksi tuhottuihin. Ja edelleen meidän päivinämme uusnatsien ja äärioikeiston ykkösmaalina etnisten vähemmistöjen lisäksi ovat kommunistit.

Ei koskaan enää!

Jos ne, jotka kokivat toisen maailmansodan kauhut, eivät ole aina kyenneet käsittämään joukkotuhoa, kuinka siihen pystyisivät uudet sukupolvet. Tuhottujen juutalaisten, romanien, kommunistien, venäläisten ja puolalaisten miljoonat jälkeläiset kantavat kuitenkin mukanaan arpia tästä joukkotuhosta.

Lopulta tuhottujen lukumäärä, numerot, ei merkitsekään kaikkea. On olennaista ymmärtää, että jokaisen numeron taakse kätkeytyy ihminen ja kasvot, äiti, isä, lapsi, sukulainen, ystävä. Näiden ihmisten tarina ei päättynyt onnellisesti.

Kun kymmenen, kahdenkymmenen, vuoden päästä viimeiset joukkotuhon silminnäkijät ovat kuolleet, syntyy uusia sukupolvia jotka eivät ole kokeneet toisen maailmansodan kauhuja henkilökohtaisesti.

On mahdollista ja luultavaa, että nämä sukupolvet sanovat: Eikö olisi parempi unohtaa, eikä jo olisi aika pyyhkiä nuo tapahtumat yhteisestä muististamme? Sellaisia ovat luonnonlait, eikö olisi parempi vaieta asioista, joita ei ole itse kokenut?

Mutta siviilien joukkotuho on muistettava, muistamisen perintö on siirrettävä tuleville polville, ei siksi että repisimme auki vanhoja haavoja tai syöttäisimme nuorillemme kauhukuvia, vaan siksi että me haluamme muistaa maksaaksemme kunniavelkaa natsismin miljoonille uhreille.

Jos meidän sukupolvemme ei enää muista, eikä onnistu siirtämään muistitietoa lapsille, ei uhrien kärsimyksillä ole ollut mitään merkitystä; historia ei ole täydellinen. Siksi: Ei koskaan enää!