Rauhantyötä sotaa ja Natoa vastaan

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 17/2007.

Irakin sodan vastustajat olivat oikeassa varoittaessaan siitä, että sota aiheuttaa järkyttävän humanitaarisen katastrofin. Sodassa on menehtynyt yli 650 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa lähes miljoona ihmistä. Vaikka sota on myös USA:lle poliittinen katastrofi, ei taisteluille näy loppua.

– Uhkana on, että kriisi voi laajeta Irakin ulkopuolelle, varoittaa Suomen Rauhanpuolustajien puheenjohtaja, tutkimuspäällikkö Markku Kangaspuro.

– Bushin kannatus on pohjalukemissa ja sisäpoliittisen kriisin ehkäisemiseksi on mahdollista, että hallitus käynnistää uuden sodan tai konfliktin Lähi-idässä oikeuttaakseen Irakin miehityksen jatkamisen. Toisaalta USA:n armeijan on jo nyt vaikea saada värvättyä tarpeeksi miehiä sotaan ja valtio elää tällä hetkellä lainarahalla. Sillä ei tosiasiallisesti olisi varaa uuteen sotaan, puntaroi Kangaspuro.

Jatkuuko USA:n ylivalta?

Yhdysvallat on rakentanut yksinapaista maailmanjärjestystä. Mutta sen rinnalle on nousemassa muitakin toimijoita.

– EU on noussut vaikutusvaltaiseksi taloudelliseksi toimijaksi ja vaikka maailma onkin vielä sotilaallisesti yksinapainen, ovat myös Kiina, Intia ja muutamat Latinalaisen Amerikan maat hyvää vauhtia nousemassa maailmanmahtien joukkoon.

– Tulevaisuuden maailma ei ole enää yksinapainen. USA:n suhteellisesti heikentyvä taloudellinen voima antaa odottaa, että myös sen poliittinen asema heikkenee, arvioi Kangaspuro.

Naton laajentuminen

Nato on laajentunut ja rakentaa ohjustukikohtiaan Venäjän rajoille. Miten tämä vaikuttaa?

– Euroopan turvallisuus ei ole parantunut Naton laajenemisen myötä. Huolestuttavinta on, että niin Natossa kuin Venäjällä ja EU:ssa on vahva painotus turvallisuuden takaamiseen sotilaallisesti. 80-luvun liennytyksestä on siirrytty korostamaan sotilaallisin keinoin tuotettavaa turvallisuutta ja sodat ovat taas poliittisten tavoitteiden saavuttamisen välineitä.

Kangaspuroa huolettaa myös se, että ydinsulkusopimuksesta ei enää juuri puhuta ja jos puhutaan, niin lähinnä siitä, ettei uusia ydinasevaltoja pääse syntymään.

– Ydinaseiden leviämisen ehkäiseminen on tietysti tärkeää, mutta sopimukseen kuuluva ydinasevaltioiden velvoite aloittaa omien ydinaseittensa riisunta on lähes unohtunut. Ne kehittelevät täyttä päätä moderneissa sodissa käyttökelpoisia ydinaseita.

Toisaalta suurvaltojen voimapolitiikka synnyttää vastareaktiona myös uusia ydinasevaltoja.

Nato ja USA

Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimukseen keskittyvän Aleksanteri-instituutin tutkimuspäällikkönä työskentelevän Kangaspuron mielestä Itä-Euroopan maita voidaan ymmärtää siinä, että niillä on ollut pyrkimys irti Venäjän valtapiiristä. Mutta niiden suurta ja kritiikitöntä Nato-myönteisyyttä on vaikea hyväksyä.

– Samalla kuin ne ovat hakeneet laajempaa liikkumatilaa Venäjän suhteen liittoutumalla Natoon, ne ovat voimistaneet globaalisti toimivaa sotilasorganisaatiota, joka ei lisää maailman turvallisuutta.

– Nato on myös organisaatio, joka sulkee Venäjän eurooppalaisten turvallisuusrakenteiden ulkopuolelle.

Kangaspuro muistuttaa, että Nato on USA-vetoinen sotilasliitto, joka ei toimi itsenäisesti, irrallaan Yhdysvaltojen ulkopoliittisista tavoitteista.

– Jos Suomi liittyisi Natoon, meistä tulisi helposti useitakin sotia käyvän sotilasliittouman jäsen ja samalla sotien osapuoli. Joutuisimme myös päättämään kovan paineen alla joukkojen lähettämisestä taistelemaan milloin mistäkin suurvaltapoliittisesta syystä.

Nato ei lisää turvallisuutta

Nato ei tuo Eurooppaan lisää turvallisuutta eikä Suomessa ole myöskään nähtävissä sellaisia uhkia jotka edellyttäisivät liittymistä sotilasliittoon. Sen sijaan Suomen tulee olla aktiivinen toimija YK:ssa, Kangaspuro katsoo.

Esimerkiksi nyt kun Naton jäsenmaat käyvät sotaa Irakissa ja miehittävät Irakia laittomasti, tarvitaan toimijoita, jotka eivät ole ryvettyneet sodan osapuolena ja voivat miehittäjien poistuessa puolueettomina turvata rauhaa.

– Jos taas puhutaan yleisesti rauhanturvajoukoista, on muistettava, että Nato ei ole ainoa eikä edes paras vaihtoehto. Todellinen vaihtoehto olisi panostaminen YK:n rauhanturvatoimintaan ja sen resurssien lisäämiseen.

Nato-jäsenyydestä puhuttaessa on Kangaspuron mielestä syytä keskittyä oleelliseen: Mikä Suomen rooli Naton jäsenenä tulisi realistisesti ajatellen olemaan? Mitä varten Nato ylipäätään vielä kylmän sodan jälkeen on olemassa?

– Se, saisimmeko Naton kautta tiedustelutietoa tai pääsisimmekö ja missä määrin istumaan Naton kabinetteihin, on vähemmän merkityksellistä. Tärkeää on kysyä, mitä Nato ajaa ja lisääkö se turvallisuutta. Euroopassa ei ole uhkia, jotka vaatisivat sotilasliittoon liittymistä.

Kansalaisten mielipide vaikuttaa

Miten suomalaiset voivat vaikuttaa rauhan puolesta?

– Niin kauan kun kansalaismielipide on selkeästi Nato-vastainen, eivät päättäjät voi jättää jäsenhakemusta, tähdentää Kangaspuro kansalaisten vaikutusta.

– Suomi voi vaikuttaa rauhan edistämiseen pysyttelemällä Naton ulkopuolella ja ottamalla aktiivisen roolin rauhan ja oikeudenmukaisemman maailman edistämisessä.

Globaalit ongelmat vaativat globaalia yhteistyötä ja ratkaisuja.

– Esimerkiksi ilmaston lämpenemistä koskevissa kysymyksissä monet muut maat ovat Suomea lähempänä kuin Yhdysvallat. Suomen tulee muutenkin suuntautua myös yhteistyöhön avarammin. EU ja Yhdysvallat eivät ole ainoat tärkeät kumppanit.

Suomi ja Venäjä

Suomen ja Venäjän yhteistyösuhteet ovat merkittävät ja niihin liittyy paljon positiivisia mahdollisuuksia. Venäjän demokratiakehityksessä on Kangaspuron mielestä kuitenkin nähtävissä huolestuttavia merkkejä.

– Monet poliittisesti vaikuttamaan pyrkivät kansalaisliikkeet ja oppositiopuolueet on laitettu hyvin ahtaalle. Siksi Rauhanpuolustajien, Amnestyn ja Penin toiminta on ollut tärkeää. On olennaista, että Venäjän tilanteesta puhutaan julkisuudessa ja että kielteisestä kehityksestä pidetään myös ääntä aivan samalla lailla kuin minkä muun tahansa maan suhteen.

Venäläisillä kansalaisjärjestöillä ja oppositiopuolueilla on tärkeä rooli demokratian kehittämisessä Venäjällä aivan samalla lailla kuin oppositiopuolueet ja kansalaisjärjestöt ovat erottamaton osa suomalaista demokratiaa. Siksi on luonnollista, että suomalaiset kansalaisjärjestöt vastustavat Venäjän hallinnon epädemokraattisia toimia. Kyse ei ole Venäjän vastaisuudesta vaan aiheellisesta kritiikistä, Markku Kangaspuro toteaa.

LEENA RYÖMÄ