Gylling ja Lenin: kansallisuuspolitiikka

Gyllingiä yhdisti Leniniin heidän samanlaiset kansallisuuspoliittiset näkemyksensä. Molempien lähtökohtana kansallisuuskysymyksen ratkaisemisessa oli johdonmukainen ja horjumaton demokratismi, kansanvaltaisuus. Kansan täytyi saada itse päättää kohtalostaan. Kansojen yhteistoiminnan tuli perustua vapaaehtoisuuteen. Siinä ei saanut olla minkäänlaista pakkoa tai määräilyä vahvemman tai keskuksen taholta.

Ensimmäisen kerran Gylling tapasi henkilökohtaisesti Leninin keväällä 1917. Silloin Suomen sosialidemokraattien valtuuskunta matkusti Pietariin, missä se tapasi Leninin. Puoluesihteeri Turkia puhui Suomen itsehallinnosta, mutta Lenin patisteli suomalaisia vaatimaan "täydellistä vapautta". Lenin lupasi täyden tukensa Suomen itsenäistymiselle eli eroamisoikeudelle Venäjästä. Hänen mielestään suomalaisilla oli oikeus itse päättää kohtalostaan, ja se isovenäläinen, joka kieltäisi tämän oikeuden, olisi shovinisti. Leninin mukaan täytyi olla järkensä menettänyt, jos tahtoi jatkaa tsaari Nikolain politiikkaa.

Joulukuussa 1917 Gylling neuvotteli Leninin kanssa Suomen sosialidemokraattisen puolueen valtuuskunnan jäsenenä itsenäisyyden myöntämisestä Suomelle. Valtuuskunta ojensi Leninille puoluetoimikunnan kirjeen, jonka olivat allekirjoittaneet puheenjohtaja Manner ja varapuheenjohtaja Gylling. Siinä todettiin: "Suomen sosialidemokraattisen puolueen puolesta käännymme puolueenne puoleen ja pyydämme Teitä tukemaan Suomen valtiollisen itsenäisyyden pikaista toteuttamista." Lenin vastasi suomalaisten pyyntöön: "Tietenkin Suomesta on tuleva itsenäinen. Me bolshevikit emme vastusta sitä, vaan kuten tiedätte teemme kaikkemme auttaaksemme teitä."

Gylling tapasi jälleen Leninin keväällä 1918. Silloin solmittiin ”punainen valtiosopimus” Venäjän ja Suomen sosialististen tasavaltain kesken. Se oli ensimmäinen kahden työväenhallituksen keskenään tekemä sopimus ja siten historiallisesti ainutlaatuinen.

Sopimusta laatimassa ja allekirjoittamassa ollut Gylling arvioi kymmenen vuoden kuluttua sen historiallista merkitystä. Hänen mukaansa sopimus ensinnäkin kumosi sen väitteen, että Suomen työväen vallankumous olisi ollut uhkana Suomen itsenäisyydelle. Sopimuksen lähtökohtanahan oli se, että Suomi oli eronnut Venäjästä itsenäiseksi, riippumattomaksi valtioksi.

Gylling painotti sopimuksen avaamia taloudellisia näköaloja Suomelle. Sille olisivat avautuneet pohjattomat Venäjän markkinat. Näin olisi voitu kehittää Suomen metalli- ja paperiteollisuutta.

Lisäksi Kaakkois-Suomen talonpoikaistaloudelle olisivat avautuneet Pietarin markkinat.

Suomen kansalaissodan tappion jälkeen Gylling tuli Leninin kutsusta Venäjälle. Vuonna 1920 nousi kysymys Karjalan autonomisen yksikön perustamisesta. Gylling vedettiin tämän neuvostohallituksen päätöksen toteuttamiseen. Tässä yhteydessä hän kävi Leninin luona. Lenin kyseli tarkkaan Karjalasta ja keskustelun lopuksi hän kysyi Gyllingiltä, uskoiko tämä Karjalan Työkansan kommuunin elinvoimaisuuteen. Gylling kertoi Leninille Karjalan luonnon rikkauksista, jotka avaisivat tälle alueelle valtavat näköalat. Gyllingissä hän näki miehen, joka uskoi ja uskalsi. Hänen piti saada yrittää. Lenin kehotti Gyllingiä viemään suomen kirjakielen käyttöä eteenpäin Neuvosto-Karjalassa.

Karjalan Työkansan Kommuunin talous lähti Gyllingin johdolla ja Leninin johtaman keskushallinnon avustamana 1920-luvulla ripeään nousuun.