Lenin 2012

17.04.2012 - 14:51
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Löytyykö Leniniltä sanottavaa tälle päivälle? Leninin kirjoitukset olivat käytännöllisiä. Jokainen niistä edisti jotain välitöntä pyrkimystä. Tämä ei tarkoita, ettei niistä voi kaivaa esiin yleispätevää ja myös toisiin olosuhteisiin sovellettavaa. Tietysti Lenin oli sidottu omaan aikaansa ja hän itse tajusi sen erittäin hyvin ja kehotti suhtautumaan kirjoituksiinsa aika ja tilannesidonnaisesti. Leniniä ei siten esimerkiksi pitäisi syyttää siitä neuvostovaltion olomuodosta, jonka se sai Stalinin johdolla 1930-luvulla.

Leninin näkemykset kapitalismin olemuksesta ja merkityksestä ihmisille pätevät hyvin vuoden 2012 Suomessa. Leninin mukaa kapitalistisen yhteiskunnan taloudelliselle ja poliittiselle huipulle kiipeää ihmisiä, joilla on aivan oma moraalikoodistonsa ja omat sääntönsä verrattuna työtätekeviin luokkiin. Ahneus voittaa kaiken muun. Kun työhön perustuvan yhteiskunnan pelisäännöt hylätään, jää jäljelle vain saalistajia ja oman edun tavoittelijoita.

Lenin oli poliitikko, mutta myös toimittaja. Siksi hän kiinnitti suurta huomiota mediaan. Sen valta oli hänen mielestään omistussuhteiden lisäksi paljolti juuri siinä, mitä se jättää kertomatta. Asioiden esittäminen väärin ei ole niin paha, koska virhetulkinnan voi havaita, mutta tyhjään kohtaan huomio ei niinkään kiinnity. Mediassa taistellaan määrittelyvallasta ja asioiden esiin nostamisesta. Marxilainen lähestymistapa korostaa kapitalistisen yhteiskunnan väärinkäytösten ja epäkohtien paljastamista.

Erityisen mielenkiintoista on tarkastella sitä, mitä Lenin ei ennättänyt tehdä, mikä häneltä jäi kesken. Tämä tarkoittaa perehtymistä hänen viimeisiin teksteihinsä ja niihin sisältyvän ajattelutavan tutkimista.

Merkillepantavia tänä päivänä ovat Leninin näkemykset markkinavoimien hyötykäytöstä sosialismin eteenpäinviemisessä eli hänen esittämänsä uusi talouspolitiikka (NEP). Se oli perääntymistä sotakommunismista, joka oli perääntymistä heti lokakuun vallankumouksen jälkeen hyväksytystä politiikasta. NEP oli paluuta neuvostovallan lähimpiin tehtäviin.

Lenin kehotti kansalaissodan jälkeen venäläisiä kommunisteja omaksumaan markkinasuhteet ja opettelemaan kaupankäyntiä sen sijaan, että touhuaisivat vallankumouksellisten ihanneprojektien parissa.

Lähtökohtana oli elintarvikkeiden saannin turvaaminen. Muuten jouduttaisiin hankaluuksiin kuten Kronstadtin kapina ja talonpoikaislevottomuudet maaseudulla osoittivat. Tuli nostaa tuotantovoimien kehitys myös ennen näkemättömälle tasolle. Sähkön hyötykäyttö kansantaloudessa oli tässä avainasemassa.

Lenin piti tärkeänä, että bolshevikit olivat aloittaneet. Tärkeintä oli, että jää oli murrettu. Tie oli avattu ja näytetty mahdolliseksi. Milloin, mihin aikaan ja mikä maa veisi eteenpäin ja loppuun tämän prosessin ei ollut hänen mielestään olennaista.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (1 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.