Olemmeko me pitäisi-puolue?
Tiedonantajan helmikuun alussa ilmestyneessä numerossa kertailtiin demokraattisen sentralismin yleviä periaatteita. Suomen kommunistisen puolueen toiminnan ongelmat eivät olekaan sääntöjen ja toimintaamme ohjaavien periaatteiden tasolla vaan käytännössä. Esimerkiksi demokraattinen sentralismi ei voi toimia ilman aktiivisia jäseniä ja puolueosastoja.
Juuri todellisuuden ja tavoitteiden välinen kuilu on se, joka itseäni eniten tämän puolueen toiminnassa hiertää. Tuntuu, että olemme pitäisi-puolue. Jäsenten ja osastojen pitäisi olla aktiivisempia, meidän pitäisi olla mukana kansalaisliikkeissä eikä kokousten pitäisi olla ainoa toimintamme muoto. Se että tiedämme kuinka asioiden pitäisi olla, ei vielä riitä muuttamaan todellisuutta.
* * *
Nyt edustajakokouksen lähestyessä valmisteluja tehdään juuri niin kuin niitä pitäisikin tehdä. Valmistelussa on mukana nykyisen puolueen johdon lisäksi työryhmiä, joissa pitäisi olla edustajia jokaisesta piiristä. Piirien edustajien pitäisi aktiivisesti edistää keskustelua ja valmisteltavien asiakirjojen käsittelyä omissa piireissään ja piirien osastoissa. Jokaisen puolueen jäsenen pitäisi olla mahdollista kommentoida ja tuntea itsensä osaksi tätä kollektiivia, joka nyt matkaa hedelmällisen keskustelun saattelemana kohti edustajakokousta.
Valmisteluprosessi voidaan nähdä vähintään kahdelta kantilta: Yhtäältä se voi olla demokratian riemuvoitto, jossa joka ikisellä puolueen jäsenellä todella on halutessaan mahdollisuus vaikuttaa ja kaikki menee viimeisen päälle sääntöjen ja hyvien käytäntöjen mukaan. Tai sitten valmistelu voi tuntua ylhäältä ohjatulta velvoitteiden joukolta, joka pakottaa jäsenet, osastot ja piirit järjestämään tilaisuuksia ja lukemaan papereita, jotka eivät tunnu merkityksellisiltä sen enempää oman elämän kuin puolueen tulevaisuudenkaan kannalta.
* * *
Muotoseikoilla ei ole väliä, jos puolueen jäsen ei koe pystyvänsä itse vaikuttamaan edes puolueen toimintaan. Säännöt tai mahdollisesti jähmeä organisaatio eivät myöskään ole este, jos todella haluamme saada itse jotain aikaiseksi emmekä vain kuvailla kuinka asioiden pitäisi olla.
Jotain tosiaan tarvitsisi tehdäkin.
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- ‹ edellinen
- 4 / 5
- seuraava ›
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- ‹ edellinen
- 4 / 5
- seuraava ›
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.