Rasisti on reppana

06.09.2010 - 11:21
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Viime keväänä maahanmuuttajakeskustelu roihahti ennen näkemättömiin mittoihin. Tutkijat, jotka esittivät jotakin muuta kuin täysin maahanmuuttovastaisia mielipiteitä alkoivat saada uhkauksia sähköposteihinsa. Suurinta ääntä pitävät ne, jotka maahanmuuttoa vastustavat.

Helsingin Sanomat julkaisi tekemänsä kyselyn tulokset, jonka mukaan suomalaiset eivät ole ottamassa avosylin vastaan lisää maahanmuuttajia. Itse kyselyn toteutus sai osakseen kritiikkiä, mutta päällimmäisenä mieleeni jäi arviot tulosten syistä. Tutkijoiden mukaan maahanmuuttajavastaisuudessa on kyse asennekokonaisuudesta eli samat ihmiset karsastavat myös muita vähemmistöjä, kuten seksuaalivähemmistöjä. Maahanmuuttajakriitikot eivät siis ole lähtökohtaisesti erityisen valveutunut ryhmä ihmisiä, joka on huomannut ongelman, jota me muut vain kiertelemme. He ovat niitä samoja ihmisiä, jotka ovat aina vastustaneet kaikkea erilaista. Olit sitten maahanmuuttaja, seksuaalivähemmistöön kuuluva, nainen tai vasemmistolainen, olet ongelma reppanalle.

Maahanmuuttokriittisiä vastaan ei voi taistella tilastoilla. Asiassa on aina vähintäänkin kaksi puolta. Sen sijaan pitäisi löytää ongelman ydin. Käsittääkseni yleisimmät argumentit maahanmuuttajavastaisten suista ovat, että joko maahanmuuttajat tulevat Suomeen elämään meidän verorahoillamme tai sitten he vievät meidän suomalaisten työpaikat. Mikään ei siis ole hyvä. Muuta kuin se, että maahanmuuttajat pysyisivät poissa täältä.

Suomessa siis saa asua ja elää vain ne, jotka täällä ovat syntyneet ja jotka ovat olleet hyödyksi yhteiskunnallemme. Entäpä sitten työttömät suomalaiset? Tai tosisuomalaiset, jotka eivät koskaan ole Suomeen veroja maksaneet? Pitääkö ensin maksaa veroja, jotta on oikeutettu joutumaan huonoon asemaan, jossa pääsee näitä verorahoilla kustannettuja etuja käyttämään?

Ja kun olemme vihaisia maahanmuuttajille, olemmeko vihaisia oikeasti kaikille maahanmuuttajille? Vai vain niille laiskoille? Tai pakolaisille? Vai myöskin suomalaisille maasta muuttaneille, jotka ovat kehdanneet lähteä muualle onneaan etsimään? Koska sitähän me emme hyväksy. Että joku muuttaisi maasta toiseen koska kuvittelee näin parantavansa elämänlaatuaan.

Kaiken tämän jälkeen, missä on ihmisarvo? Jos kokisin itselläni olevan oikeuden määritellä joitakin ihmisiä arvokkaammiksi kuin toisia, voisin ensimmäisenä alentaa hierarkiassa ne, jotka yrittävät ottaa itselleen oikeuden määritellä joitakin ihmisiä arvokkaammiksi kuin toisia. Hups, mutta sillähän veisin itseltänikin ihmisarvon! Vänkää.

Luulenpa, että se mitä tällä kaikella haluan sanoa, on se että maahanmuuttajakysymykseen liittyy todellisia ongelmia ei tee rasismista yhtään sen hyväksyttävämpää. Se että maahanmuuttajakriitikoiden joukosta löytyy joitakin yksilöitä, jotka osaavat perustella ahdasmielisyytensä korkeatasoisemmin, ehkä jopa akateemisesti, ei tee siitä hyväksyttävää. Se että rasismista ruvetaan käyttämään käsitettä maahanmuuttajakriittisyys, ei tee siitä laillista.

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (50 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.