Lahdelle kelpaa taas julkinen terveydenhuolto

01.02.2011 - 11:59
(updated: 09.10.2015 - 10:59)

Helsingin Sanomat (26.1.) uutisoi Lahden terveysasemien ulkoistuksien lopettamisesta. Jutussa annetaan ymmärtää, että Lahti olisi ollut pääasiassa tyytyväinen MedOnelta ostamiinsa palveluihin. Näin ei kuitenkaan ole ollut.

Lahti oli aikoinaan pioneeri perusterveydenhuollon ulkoistamisessa Suomessa. Tämä mahdollisuus otettiin MedOnella ilolla vastaan. Yhtiön ja ulkoistamisen toimiminen Lahdessa vaikuttaisi toki muiden kuntien asenteisiin.

Kun ensimmäisen terveysaseman ulkoistamisesta Lahdessa oltiin vähin äänin ja yksimielisesti päätetty, useat eri kansalaisliikkeet keräsivät kuntalaisaloitteen sitä vastustamaan. Aloitteeseen kertyi 1876 lahtelaisen nimet. Nimien joukossa oli muun muassa erään päätöstä tehneen lautakunnan jäsenen nimi.

Kuntalain mukaan aloite on otettava valtuuston käsittelyyn, jos sen on allekirjoittanut vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista. Tästä huolimatta aloite ajautui samaiseen sosiaali- ja terveyslautakuntaan, jossa ulkoistamisesta oli alun perin päätetty.

Lahden tarkastuslautakunta on seurannut MedOnen pyörittämien terveysasemien toimintaa. Jo vuonna 2008 se on pitänyt tarpeellisena harkita ulkoistamisista luopumista. Näytti nimittäin siltä, että kahden vuoden koeajan jälkeen yhtiöltä ostettujen palveluiden laatu oli merkittävästi laskenut.

Ulkoistamiset Lahdessa pyrittiin saamaan läpi vähin äänin ja kuntalaisten selkeästä vastustuksesta huolimatta. Nyt kuusi vuotta myöhemmin julkisesti tuotetut palvelut alkavat myös lahtelaisten päättäjien mielestä näyttää houkuttelevilta.

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Tekijä

Kirjoittajan blogikirjoitukset

Kommentit (0 kpl)

Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä

Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.