Juuria kasvattamassa
Vanhastaan yhteisöillä on ollut omia suojelijoitaan – toteemeita. Myöhemmin kodeilla, perheillä ja suvuilla oli omat suojelijansa, samoin kaupungeilla ja valtioilla. Yhteisyys, yhteen kuuluminen, koettiin niin tärkeäksi, että ei liene niin pientä yhteisöä, ettei sillä olisi ollut omaa suojelijaansa. Meidän kotoperäisessä perinteessämme sellaisia ovat vaikkapa koti-, sauna-, talli- ynnä muut tontut. Jokainen paikka, jonka ympärille kokoontui tietty joukko ihmisiä ja eläimiä, ansaitsi ja tarvitsi oman suojelijansa.
Yhdessä toimiessamme yhteisö on enemmän, kuin taskulämmin muotisana. Se on se työyhteisö, jonka puitteissa parannamme maailmaa. Moni tuo yhteisöönsä omat kipunsa, surunsa ja ihmisyytensä, mutta edellyttää muilta ammattimaisuutta, viileyttä ja tehokkuutta. Toimiaksemme yhteisöissä, meidän tuleekin tuoda itsemme mukaan kokonaisina – muttei olettaa, että yhteisö automaattisesti parantaisi meidän surumme ja haavamme.
***
Jos olisimme taitavampia toimimaan yhdessä, maailma olisi pelastettu jo moneen kertaan, tuskaili Starhawk kirjassaan Empowerment Manual. Ei riitä, että hyvät, hyvää tarkoittavat ihmiset kokoontuvat yhteen tekemään parhaansa. Liian usein nimittäin huomaamme toimivamme epäluotettavien, jääräpäisten, pikkumaisten ja muutenkin ärsyttävien tyyppien kanssa. Kuinka siinä nyt niin kävi? Eikö kaikkien pitänytkin olla samalla asialla?
Toteemi kertoi siitä, mikä meitää yhdistää, silloinkin kun olemme erilaisia, eripuraisia ja eri mieltä keskenämme. Vanhojen yhteisöiden voima oli paitsi niiden kyvyssä turvata jäsentensä henkiinjääminen, myös niiden kyvyssä antaa kohteita, joihin samastua. Yhteisöjä suojelevat olennot eivät olleet ”yliluonnollisia” vaan nousivat yhteisöiden identiteetistä, rakensivat tuota identiteettiä ja tarjosivat ihmisille helposti miellettävän kohteen, jonka avulla ajatella yhteisöään. ”Me olemme karhun kansaa.” olisi joku voinut sanoa ja sen avulla pohtia yhteisön ominaisuuksia, vahvuutta, pelottomuutta, lempeyttä.
***
Ihminen tarvitsee ihmisen, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen ihminen itsekin, runoili edesmennyt Tommy Taberman. Ymmärtääkseen itseään, ihminen tarvitsee kokonaisen yhteisön, johon kuulua. Lukuisia muita ihmisiä, joille olla ihminen. Ainaisesti itseään peilistä tarkasteleva on pian rakastunut omaan ehdottomaan täydellisyyteensä kuin Narkissos. Toisaalta pelokas kaipaa liittymistä niin paljon, että kadottaa itsensä yhteisöön ja toisiin ihmisiin, kuin Narkissoksen myytin Ekho, joka mykkänä pystyi vain toistelemaan muiden sanomisia. Vain oman voimansa ja heikkountensa tunteva, kokonainen ihminen voi elää ja kasvaa yhteydessä muihin vähentämättä itseään tai muita.
Parhaimmillaan oman joukkonsa löytäminen tuntuu palaamiselta kotiin silloin, kun ei ole tiennyt olevansa edes poissa. Se on solahtamista elämisen ja olemisen helppouteen, yhteisymmärryksen lämpöön ja vilpittömän myötäelämisen maailmaan, jota ei ole edes osannut kaivata sen puuttuessa.
Osaammeko tarjota sen joukon, johon on helppo liittyä? Osaammeko tarjota myötäelämistä ja lämpöä, solidaarisuutta ja ihmisyyttä? Hitaasti ja hiljaa mielessänne, kysykääpä itseltänne, mistä kommunismissa on kyse – ja mistä siinä voisi olla kyse. Mikä on meidän toteemimme?
Kirjoittaja on jyväskyläläinen kommunisti ja äiti.
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- ‹ edellinen
- 4 / 6
- seuraava ›
Kirjoittajan blogikirjoitukset
- ‹ edellinen
- 4 / 6
- seuraava ›
Voit kommentoida Tiedonantaja.fi:n blogikirjoituksia käyttäjätunnuksella Kirjaudu sisään jollei sinulla ole vielä käyttäjätunnusta, Rekisteröi tunnus tästä
Jos osallistuit keskustelun vanhoilla Tiedonantaja.fi -sivuilla, voit palauttaa vanhat tietosi sähköpostiosoitteesi avulla. Klikkaa oheista linkkiä, syötä sähköpostiosoitteesi, ja saat piakkoin postiisi viestin, jonka avulla voit luoda uuden salasanan itsellesi. Palauta vanha käyttäjätunnus.