Kiinalainen pukeutuu dynastiaan
Xi’anin ilta alkaa värivaloista. Olenko huvipuistossa vai historiallisessa kohteessa?
Aurinko on jo laskenut, mutta suuren Tang-dynastian ikuisten valojen kaupungin kadulla päivä näyttää vasta käynnistyvän. Rakennusten julkisivut hehkuvat kultaisina. Kiinalaiset lyhdyt roikkuvat riveissä. Kaiuttimista kantautuu musiikkia, jonka sävelet kuulostavat yhtä aikaa ikiaikaisilta ja elokuvamaisilta. Ihmisvirta liikkuu hitaasti eteenpäin kuin osana jotakin suurta näytelmää.
Ensimmäisenä huomaan vaatteet. Tai oikeammin sen, että ne eivät tunnu vaatteilta vaan rooliasuilta.
Kadulla kävelee nuoria naisia pitkähihaisissa silkkiasuissa. Miehet käyttävät kirjailtuja kaapuja ja vyötettyjä takkeja. Hiukset on aseteltu monimutkaisiksi kampauksiksi, joiden rakentamiseen on täytynyt kulua aikaa. Monilla on mukanaan ammattimainen valokuvaaja tai vähintään ystävä, jonka tehtävä on löytää idyllisin paikka huolella suunnitellulle kokonaisuudelle. Kiinassa selfien ottaminen on viety kokonaan uudelle tasolle.
Hetken ajan mieleeni nousee absurdi kysymys. Kuljenko minä kaupungissa vai kulississa?
Onko tämä kiinalainen Disneyland aikuisille? Keinotekoinen huvipuisto, jossa historialliset temppelit, ravintolat, kahvilat, taidemuseot ja elokuvateatterit sulautuvat yhdeksi suureksi menneisyyttä jäljitteleväksi ympäristöksi? Vai tapahtuuko tässä jotakin aidosti kulttuurista, jotakin, joka kertoo enemmän nyky-Kiinasta kuin mikään virallinen puhe koskaan voisi?
Olen Xi’anissa, ihan oikeasti historiallisessa kaupungissa Kiinan keskiosassa Shaanxin maakunnassa, noin 1 000 kilometriä Pekingistä lounaaseen. Xi’an tunnetaan muinaisena Kiinan pääkaupunkina, Silkkitien lähtöpisteenä sekä maailmanperintökohteisiin kuuluvasta terrakotta-armeijasta, joka vartioi ensimmäisen keisarin hautaa.
Mutta Ikuisten valojen kokonaisuus ei ole historiallinen kaupunginosa. Se on moderni matkailu- ja kulttuurikeskus, joka on rakennettu herättämään henkiin yli tuhannen vuoden takaisen Tang-dynastian loistoa. Alueella vierailija ei pelkästään katsele historiaa, vaan osallistuu siihen. Valot, esitykset, rakennukset ja niihin sulautuvat ihmiset muodostavat kokonaisuuden, jota voisi kuvata jatkuvaksi ulkoilmanäytelmäksi.
Mutta suurin nähtävyys eivät lopulta ole rakennukset. Suurin nähtävyys on tavalliset ihmiset. He ovat pukeutuneet kiinalaiseen historiaan – hanfuun. Hanfu tarkoittaa suomeksi han-kiinalaisten perinteistä vaatetusta eli kirjaimellisesti ”han-kansan vaatteita”.
Hanfu näyttää ensisilmäyksellä vain vanhalta vaatteelta. Todellisuudessa kyse on huomattavasti laajemmasta ilmiöstä. Hanfu on sekä historiallisten vaatetusperinteiden elvyttämistä että nuorisokulttuuria, identiteettiprojekti, sosiaalisen median trendi, matkailuelämys ja tapa rakentaa suhdetta Kiinan menneisyyteen.
Kävelen eteenpäin ja huomaan, että koko katu tuntuu kiireelliseltä näyttämöltä, jossa historiasta karanneet hienostohahmot liitelevät pitkin ja poikin ja valokuvaajat yrittävät pysyä perässä. Voin vain toivoa, että tuntisin paremmin dynastioiden historiaa ja tunnistaisin historiallisia hahmoja.

Jään seuraamaan kuvaustilannetta. Nuori nainen ottaa muutaman askeleen. Valokuvaaja pysäyttää hänet. Hihaa korjataan. Leuan asentoa muutetaan hieman. Lapsi haukottelee sivussa. Sitten upeaksi laitettu nainen kääntyy hitaasti kohti valaistua rakennusta ja pysähtyy. Kamera tallentaa illuusion.
Hetkeä myöhemmin kuvaus jatkuu seuraavassa paikassa. Tämä toistuu kaikkialla.
On vaikea sanoa, missä päättyvät mielikuvitus ja matkailu ja missä alkaa koko kansan performanssi. Aika ihanaa!

Lopulta päätän kysyä asiaa kesken selfien ottamisen kadulla poseeraavalta naiselta. Hän esittäytyy 20-vuotiaaksi Xi’anilaiseksi Yi Ting Paniksi. Todellisuudessa hän ei ole esiintyjä lainkaan. Hän on opiskelija, joka viettää iltaa ystävänsä kanssa. Ystävän tehtäväksi on tällä kertaa tullut kuvaaminen. ”Julkaisen kuvat omilla sosiaalisen median alustoillani ja WeChatissa”, Pan kertoo.
Kysyn, miksi hän pukeutuu historian asuihin. Vastaus tulee nopeasti.”Koska se on hauskaa.”
Sitten hän täydentää ajatustaan.”Haluan myös olla osa China-chic-ilmiötä.”
China-chic on toinen nimitys ilmiölle, jossa kiinalaisia kulttuurisia symboleita, historiallisia viittauksia ja perinteitä yhdistetään moderniin elämäntapaan ja kuluttamiseen. Hanfu on yksi sen näkyvimmistä ilmenemismuodoista.
Pan ei puhu ideologiasta. Hän puhuu kuvista. Tunnelmasta ja kauneudesta. Siitä, että on mukavaa näyttää sosiaalisessa mediassa erilaiselta kuin kaikki muut. Ehkä juuri siinä piilee suositun hanfu-ilmiön ydin.
Monille nuorille hanfu ei ole ensisijaisesti historiallinen kannanotto. Se on visuaalinen kieli, jonka avulla rakennetaan omaa identiteettiä digitaalisessa ympäristössä. Sosiaalinen media onkin ollut ratkaisevassa asemassa ilmiön kasvussa.
WeChatin, Weibon, Douyinin ja Xiaohongshun aikakaudella historialliset asut muuttuivat näkyväksi osaksi verkossa jaettavaa elämäntapaa.
WeChat on monipuolinen viestisovellus ja sosiaalisen median alusta, jota käytetään Kiinassa viestintään, maksamiseen, verkkokauppaan ja arjen palveluihin. Douyin on lyhytvideoalusta, joka tunnetaan kansainvälisesti TikTokin kiinalaisena vastineena, kun taas Xiaohongshu (Little Red Book) yhdistää sosiaalisen median, kuluttaja-arvioinnit ja verkkokaupan. Weibo puolestaan on mikroblogipalvelu, jota verrataan usein X:ään (entinen Twitter), ja Bilibili on erityisesti nuorten suosima video- ja yhteisöalusta, jossa julkaistaan viihde-, kulttuuri- ja koulutussisältöjä.
Tässä kohtaa Xi’an alkaa näyttää toisenlaiselta. Se ei enää tunnu teemapuistolta. Se tuntuu valtavalta valokuvausstudiolta, jolla on yhteys sosiaaliseen mediaan. Muistelen mitä Kiinan suurimman mediatalon toimittajat puhuivat yleisön siirtymisestä sosiaaliseen mediaan. Taisin koskettaa nyt konkreettisesti sitä siirtymää.
Jokainen katu, silta, lyhty ja rakennus on samalla kuvatausta. Menneisyys on lavastettu juuri sopivan näyttäväksi, jotta se toimii älypuhelimen näytöllä. Mutta ajatuksessa on myös jotakin kiinnostavaa.
1900-luvun Kiina pyrki irtautumaan vanhasta. Vallankumoukset, teollistuminen ja modernisaatio syrjäyttivät monia perinteisiä kulttuurimuotoja. Historialliset vaatetusperinteet katosivat vähitellen arjesta, kun tilalle tulivat Mao-puvut, länsimainen muoti ja kansainväliset trendit.
Nyt sama maa näyttää etsivän jotakin takaisin. Ei alkuperäisenä eikä autenttisena. Vaan uudenlaisena tulkintana ihan sellaisena kuin sitä itseään kiinnostaa.

Hanfu ei ole yksinkertaisesti menneisyyden palauttamista. Se on menneisyyden uudelleen rakentamista nykyajan tarpeisiin. Monet asut perustuvat historialliseen tutkimukseen, mutta samalla niitä muokataan nykyiselle käyttäjälle sopiviksi. Kiinassa on hanfu-kauppoja, joista voi ostaa tai vuokrata pukuja. Esimerkiksi juuri Xi’anin historiallisilla alueilla toimii lukuisia hanfu-elämyskeskuksia, joissa matkailijat kiinalaiset ja ulkomaalaiset voivat vuokrata perinteisen hanfu-asun, teettää aikakauden mukaisen kampauksen ja osallistua valokuvaukseen muinaisen pääkaupungin miljöössä.
Ehkä juuri siksi näky tuntuu yhtä aikaa aidolta ja keinotekoiselta. Kukaan ei väitä olevansa oikeasti Tang-dynastian hovin jäsen. Silti hetkellinen leikki otetaan vakavasti.
Kävellessäni ihmisjoukon keskellä mieleeni nousee uusi ajatus.
Miten erilainen tunnelma olisi, jos näiden ylevien ja yläluokkaisten historiallisten hahmojen sijaan kaduilla marssisivat terrakottasotilaat, Maon sinisiin pukeutuneet kulttuurivallankumoukselliset tai ultramodernit humanoidirobotit?
Miksi juuri dynastiat ovat se menneisyys, jonka nyky-Kiina haluaa pukea päälleen?
Kysymys jää ilmaan. Ehkä vastaus löytyy siitä, että dynastioiden maailma tarjoaa kauneutta ilman historian raskaimpia ristiriitoja. Silkkiä, lyhtyjä, runoutta ja eleganssia. Menneisyys, joka näyttää hyvältä kuvissa.

Kaikki eivät halua osallistua.
Keskustelen kadulla myös valtion virkamiehenä työskentelevän Ray Ruitangin kanssa. Hän seisoo ihmisjoukon keskellä täysin tavallisissa vaatteissa. Ympärillä liehuvat hihat, koristeelliset kampaukset ja kamerat. Ruitang näyttää siltä kuin olisi astunut väärään elokuvaan.
Kysyn häneltä, onko hän koskaan harkinnut hanfu-asun pukemista. Hän naurahtaa välittömästi.
”Minulle dynastiapukuun pukeutuminen ei tulisi mieleenkään. Olen liian ujo sellaiseen”, Ruitang sanoo. Vastaus tuntuu yllättävän virkistävältä. Xi’anin uusimman vetonaulan keskeltä, värien, valojen ja uusiksi rakennetun historiailluusion keskeltä löytyi nuorimies, joka on liian ujo noustakseen tälle näyttämölle.
Ehkä juuri hänen kaltaisensa ihmiset tekevät ilmiöstä uskottavan. Poikkeus vahvistaa säännön. Sillä jos kaikki osallistuisivat, kyseessä olisi puvustus. Kun osa kieltäytyy, kyse on valinnasta.
Yön edetessä ihmisvirta jatkaa kulkuaan valaistulla kadulla. Valokuvaajat kumartelevat, ystävät ohjaavat poseerauksia, lapset juoksevat vanhempiensa perässä ja puhelimien näytöt täyttyvät uusista kuvista.
Ymmärrän vähitellen, ettei kysymys ole siitä, onko paikka aito vai epäaito. Kysymys on väärä.
Suuren Tang-dynastian ikuisten valojen kaupungin pelikentän tarkoituksena ei olekaan toimia museona. Sen tavoite on tuottaa kokemus, jossa kulttuuriperintö, matkailu, kaupallisuus ja viihde sulautuvat yhteen. Menneisyydestä rakennetaan elämyksellinen ympäristö, jota voidaan kuluttaa, kuvata ja jakaa verkossa. Ja siinä se onnistuu poikkeuksellisen hyvin.
Lopulta hanfu kertoo vähemmän historiasta kuin nykyhetkestä. Se kertoo sukupolvesta, joka on kasvanut algoritmien, verkkokauppojen ja sosiaalisen median maailmassa, mutta joka etsii samalla yhteyttä johonkin itseään vanhempaan. Hanfu-ilmiö osoittaa, ettei modernisaatio välttämättä hävitä kiinnostusta menneisyyteen. Joskus se tekee siitä entistä tärkeämpää.
Poistuessani alueelta vilkaisen vielä kerran taakseni.
Valot loistavat edelleen. Silkkihihat heilahtelevat väkijoukon keskellä.
Joku ottaa taas uuden kuvan. Tuhat vuotta vanha dynastia ja sekunnissa julkaistava somepäivitys kohtaavat samalla kadulla.
Ehkä juuri siinä on tämän paikan todellinen taika. Ei menneisyyden palauttamisessa, vaan siinä, kuinka taitavasti nyky-Kiina on oppinut muuttamaan historian ja arvokkaan kulttuuriperinnön tuoreeksi kokemukseksi.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!