YK:n päivänä 24.10. Lapin Rauhanpuolustajien Kemissä järjestämän tilaisuuden tunnuksena oli Ne, jotka eivät tunne menneisyyttä, ovat tuomitut toistamaan virheet.
Asumiskustannusten kalleus ja lisääntyvä yksinäisyys – siinä kaksi yhteiskunnallista ongelmaa, joihin eräs ratkaisu voisi tulevaisuudessa olla kollektiivi- tai yhteisöasum
Vuoden 2019 lopussa Suomessa oli reilusti yli kolme miljoonaa asuntoa, joista noin joka kymmenes oli vailla vakituista asukasta, kerrotaan Tilastokeskuksen Tieto&Trendit -blogi
Finnairin päätös lopettaa lennot Kemiin ja useille muille kentille on poikinut ehdotuksia kuntien tuesta lentoyhteyksien säilyttämisestä. Tällaisesta on esimerkkejä mm.
Kannattajakorttien keräys on käynyt kuumana SKP:ssä läpi kesän sekä alkavan syksyn, ja toverit ympäri maan ovat suunnanneet ahkerin askelein turuille sekä toreille allekirj
Metsäteollisuus ry:n ilmoitus työehtosopimustoiminnasta irtautumisesta johtaa palkkojen laskuun ja työntekijöiden etuuksien kaventumiseen, sanovat Suomen kommunistisen puolueen
Meidän on valittava kumman tulevaisuuden haluamme: kulutusyhteikunnan vai aikarikkaan yhteiskunnan. Ensimmäinen palvelee pääoman halua kasvaa yhä suuremmaksi.