Työtaistelu jatkui syyskuun puolivälissä ICT-palveluita tarjoavassa Suomen Kotidatassa, jossa tilanne on jatkunut henkilöstön kannalta jo pitkään kestämättömänä.
Hallitus esittää ensi vuoden budjettiin 1 500 miljoonaa euroa uusien rynnäkköhävittäjien etumaksuksi vastoin suomalaisten enemmistön toiveita, toteaa Suomen kommunistisen pu
Maanpuolustuspiireistä kritiikkiä asehankinnoille Kovin vähälle huomiolle on jäänyt professori Jouni Suistolan ja evl (evp) Heikki Tiilikaisen toimittama viime vuonna julkais
Asumiskustannusten kalleus ja lisääntyvä yksinäisyys – siinä kaksi yhteiskunnallista ongelmaa, joihin eräs ratkaisu voisi tulevaisuudessa olla kollektiivi- tai yhteisöasum
Kannattajakorttien keräys on käynyt kuumana SKP:ssä läpi kesän sekä alkavan syksyn, ja toverit ympäri maan ovat suunnanneet ahkerin askelein turuille sekä toreille allekirj
Eurooppalaiset järjestöt julkaisivat Helsinki PRIDE:illa toimintahälytyksen parempien HLBTI-työntekijöiden (lesbot, homot, bi-, trans- ja intersukupuoliset) oikeuksien puolest
Yhdistyneiden kansakuntien perustamista juhlistavaa YK:n päivää vietetään lauantaina 24. lokakuuta. Samalla viikolla vietetään myös kansainvälistä aseistariisuntaviikkoa.