Maailman mediat ovat sakeanaan erilaisia totuuksia. Samoista asioista esitetään eri näkökulmista totuutena hyvinkin suuresti toisistaan poikkeavia kantoja.
Eipä tiennyt Oona Airola pikkutyttönä Kokkolassa Kaj Chydeniuksen työväenlauluja laulaessaan, että muutama vuosi myöhemmin hän itse nousisi säveltäjämestarin kanssa sama
Nurmeksen kolmannet elokuvajuhlat kokosi elo-syyskuun vaihteessa tavallista kansaa katsomaan elokuvia ja kuuntelemaan tekijöiden keskusteluja. Juhlien taiteellisen johtajan Kai R.
Selkokielinen Olli Löytty selvittää aluksi grenrensä eli esseen. Se on yritystä ymmärtää. Esseistin ei tarvitse tutkijan lailla hallita aihettaan tai aihepiiriään.
Nokialainen kuvanveistäjä Ossi Somma on 1960-luvulta alkaen ottanut teoksillaan vahvasti kantaa eriarvoisuutta, köyhyyttä, elinympäristön tuhoamista, ahneutta ja rahavaltaa v