Vuonna 2012 silloinen Suomen pääministeri Jyrki Katainen sai epävirallisen ”antisolidaarisuuspalkinnon” sen vuoksi, että Kataisen johtama Suomen hallitus oli ainoana vaatim
Vuonna 1995 pääosin rikkaista teollisuusmaista muodostuvan OECD-järjestön puitteissa ryhdyttiin puuhaamaan kansainvälistä sopimusta, jolla oli tarkoitus vapauttaa globaaleja
Maailman kommunististen ja työväenpuolueiden 16. kansainvälinen kokous järjestettiin 13. – 15. marraskuuta Etelä Amerikassa, Ecuadorin suurimmassa kaupungissa Guayaquilissa.
Tiettävästi vaalit vastustajan puolueen vilpin takia kahdesti hävinnyt vasemmistolainen oppositiojohtaja Andrés Manuel López Obrador puhui suunsa puhtaaksi Columbian yliopisto
Kaliforniassa toimiva Oakland-instituutti toteaa heinäkuun lopulla julkaistussa raportissaan, että Ukrainan tekemä sopimus Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahasto IMF:
Ukrainassa käydään sisällissotaa, ja maa on nopeasti luisumassa taloudelliseen ja yhteiskunnalliseen tuhoon, toteaa Ukrainan kommunistisen puolueen keskuskomitea.