Alkuperäinen kirjoittaja: Pörssiherrat kuriin
Tilastojen mukaan vuonna 2009 palkkoja maksettiin Suomessa prosentin vähemmän kun edellisenä vuonna. Loppuvuodesta palkkasumma oli jopa 2 prosenttia pienempi, joillakin aloilla kuten teollisuudessa ja rakentamisessa 10 prosenttia. Eli palkoista tingittiin viime vuonna melko reilusti.
Kunnallisvero uhkaa nousta puolessa Suomen kuntia. Palveluja leikataan silti.
Sen sijaan tappioista huolimatta pörssiyhtiöt maksavat 13 prosenttia enemmän, miljardi euroa ennemän omistajileen osinkoa.
Lama ei näy rikkaiden taskussa mutta duunareiden sitäkin enemmän.
Miten niin yrityksillä ei muka ole rahaa palkankorotuksiin? Kukas se nyt ahne on? Pahempaa kaksinaismoralismia ei voi löytää.
Muistutetaan vielä, että osinkotuloista maksetaan huomattavasti pienempi osa veroa kuin ansiotuloista. Jos tuo miljardi pistettäisiin palkkoihin niin siitä tulisi monta sataa miljoonaa erilaisina veroina valtiolle.
Ja osinkotuloista ei muuten tule latin latia kuntien verokirstuun.
Alkuperäinen kirjoittaja: Pörssiherrat kuriin
Tilastojen mukaan vuonna 2009 palkkoja maksettiin Suomessa prosentin vähemmän kun edellisenä vuonna. Loppuvuodesta palkkasumma oli jopa 2 prosenttia pienempi, joillakin aloilla kuten teollisuudessa ja rakentamisessa 10 prosenttia. Eli palkoista tingittiin viime vuonna melko reilusti.
Kunnallisvero uhkaa nousta puolessa Suomen kuntia. Palveluja leikataan silti.
Sen sijaan tappioista huolimatta pörssiyhtiöt maksavat 13 prosenttia enemmän, miljardi euroa ennemän omistajileen osinkoa.
Lama ei näy rikkaiden taskussa mutta duunareiden sitäkin enemmän.
Miten niin yrityksillä ei muka ole rahaa palkankorotuksiin? Kukas se nyt ahne on? Pahempaa kaksinaismoralismia ei voi löytää.
Muistutetaan vielä, että osinkotuloista maksetaan huomattavasti pienempi osa veroa kuin ansiotuloista. Jos tuo miljardi pistettäisiin palkkoihin niin siitä tulisi monta sataa miljoonaa erilaisina veroina valtiolle.
Ja osinkotuloista ei muuten tule latin latia kuntien verokirstuun.
Alkuperäinen kirjoittaja: tapsa
duunaria ollaan kyllä heti syyllistämässä jos yrittää palkkaaa ittelleen tapella. osingot nostetaan vaikka tappioo tulis, kassasta rahat vain pörssiherrojen taskuun.
saa nyt kattoo ku media alkaa hyökätä akt.n ja muiden duunareiden kimppuun kun nehän uhkaavat vaatimuksillaan koko suomen taloutta ja vientiä ja ties mitä. sen sijaan pörssiherrat tekee pyyteetöntä työtä ja kamppailee isänmaan talouden puolesta, kyllä niille se miljaardi lohkeaa tosta vaan. kuka se täällä oikein riistää ja ketä? mistä sitä rahaa nyt yrityksistä oikein löyty ku vasta oltiin sitä lakki kourassa anelemassa yhteiskunnalta?
Alkuperäinen kirjoittaja: arbeiter
Onko nimimerkki "pörssiherrat kuriin" laskenut mikä on osinkojen veroprosentti, kun otat huomioon sen kaksinkertaisen verotuksen? Eli yritys ensin maksaa tuloksestaan veron - oliko se nyt tulovero - jonka jälkeen osinkoina jaetusta osasta maksetaan vielä efektiivinen 19% vero. Vero nousee kummasti...
Alkuperäinen kirjoittaja: pörssihai
Ei mitään hätää. Vuonna 2007 yritysten voitot olivat 45,5 miljardia euroa, josta perittiin yhteisöveroa 7,1 miljardia, eli noi 15,5 prosenttia. Seuraavana vuonna noin 40 miljardin voitoista maksettiin 5,6 miljardia yhteisöveroa, eli noin 14 prosenttia.
Osinkoja jaettiin näinä kahtena vuotena yhteensä lähes 40 miljardia Vain osasta peritään veroa ja kunnallisveroa ei ollenkaan. Ulkomaille veroparatiiseihin siirtyvistä osingoista ei peritä veroa minnekään. Mitään kaksinkertaista verotusta ei ole olemassa ja verotus muutenkin on kerrassaan höyhenen keveää. Ei rahakkaita mitenkään vaadita osallistumaan yhteiskunnan rakennustyöhön. Toistaiseksi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Pörssiherrat kuriin
Ensin maksaa yritys verot voitoista ja sitten osinkojen saaja osingoista, eihän tässä mitään kaksinkertaista verotusta ole, kun maksajana on eri taho. Sitä paitsi, mikä ongelma se kaksinkertainen verotus muka ylipäätään on? Varallisuusvero vain takaisin!
Alkuperäinen kirjoittaja: Myyryläinen
Kas kummaa kun kaksinkertaisesta verotuksesta huolta kantavat eivät näe samaa ongelmaa valmiste- ja arvonlisäveroissa? Nehän ne vasta kaksin- ja parhaimmillaan kolmin- ja nelinkertaista verotusta ovat.
Lisäksi avoir fiscalin kannattajat eivät huomaa, että yrityksen tulos ja siitä maksettavat verot eivät seuraa mitenkään loogisesti yrityksen maksamia osinkoja. Osinkoja maksetaan ihan riippumatta yrityksen tuloksesta, tarvittaessa vaikka velaksi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Kaksinkertaista verotustahan on jos samasta tulosta maksetaan kahteen kertaan ja näinhän on noiden voittojen suhteen yrityksissä.
Kun täällä kadehditaan osinkoja niin miksette hanki yritysosakkeita ja pääsisi osalle noista tuloista? Sehän on meidän jokaisen oikeus ostaa niitä. Itse en kuitenkaan omista ensimmäistäkään pörssiosaketta joskin prosentuaalisesti olen aikanaan tehnyt niillä aika mukavan voiton.
Ostin erään suuren yrityksen henkilökunta-annista 700 mk:n arvosta osakkeita. Unohdin ne ja noin 10 vuoden jälkeen päätin ne löytäessäni lunastaa eli myydä. Sain niiden talongeilla jälkeenpäin olleissa osakeanneissa tulleita osakkeita lähes ilmaiseksi ja kaikki osingot mitä oli jaettu. lopulta noin 1000 mk sijoituksesta sain noin 4000 mk tuloksen noin 10 vuoden odotuksella. Eihän se paljoa tehnyt vuotta kohden, silloin kun olivat korotkin vielä varsin eri tasolla nykypäivään verrattuna.
Tappiota tekevä kuralla oleva firma ei maksa osinkoa, osingon maksuun pitää olla omia varoja jos haluaa välttää tiilenpäänlaskentokursseja uudessa Kakolassa. Lisäksi olisi otettava huomioon jotta tappiota tekevät firmat ovat huonoja työllistämään ja kuka sijoittaisi pääomiaan ilmaiseksi? Kyllä kohtuullinen osinko on taattava niille jotka sijoittavat työllisyyteen.
Sijoittamisessa on aika suuret riskit jotka myös on katettava joten on turhaa kadehtia, moni on menettänyt omansa ja lainatut tuossa liike-elämän myllerryksessä.
Alkuperäinen kirjoittaja: pörssihai
Pörssiyhtiölla on varaa maksaa osinkoja runsaasti. Ilmoittivat 7 miljardin osingoista. Muutamat yhtiöt jakavat osinkoja vaikka viime vuoden tulos oli miinusmerkkinen. On kaiketi jäänyt edellisten vuosien mahtivoittoja säästöön. Duunareita nämä yhtiöt näyttävät vaativan tyytymään reaaliansioiden alentamiseen. Jonkunhan rikkaitten lystit on tietenkin maksettava - ne ajattelevat. Riskejähän ei tässä ole niin kauan kuin duunarit tähän suostuvat, mutta sitten...
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Jos pörssihaista tuntuu siltä, että osingot ovat suuria niin mikä estää ostamasta pörssistä noita tulonlähteitä. Kyllä niitä myydään vaikka kommunistillekin. Sillä tavoin pääset osallistumaan siihenkin juhlaan.
Mistä kuvittelisit saavasi työpaikan jos joku ei sijoittaisi varojaan tuotantoon? Kaikki eivät voi olla kunnalla töissä koska on jonkun tuotettava se varallisuus josta nekin verot maksetaan jolla kunnan työntekijät palkkansa saavat.
Miksi taas joku sijoittaisi jos rahat vaan häviäisivät jonnekin ilman niistä saatavaa hyötyä? Kohtuullinen osinko on se joka saa homman pyörimään.
Alkuperäinen kirjoittaja: pörssihai
Mitä siitä tulisi, jos duunaritkin alkaisivat pörssikeinottelua harjoittamaan. Kuka sitten ne työt tekee?
Eipä taida sitä paitsi duunarin rahat oskehankintoihin joutaa. Ne menevät elämiseen lähes kaikki.
Tämähän on se mekanismi, joka mahdollistaa vain harvoille ja valituille pörssikeinottelun.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Eikö olisi fiksua omistaa oman työnantajansa osakkeita? Silloinhan työskentelisit siinäkin mielessä omaksi hyväksesi, jos menee hyvin sinunkin ansiostasi niin osinkoja jaettaisiin myös sinulle omistuksesi suhteessa. Ei varallisuus eikä osakkeiden omistaminen yleensäkään estä työntekoa joskin saattaa suurena määränä vaikuttaa sen laatuun.
Osakkeiden omistaminen ei ole keinottelua vaan varallisuuden hallintaa. Jos halutaan puhua keinottelusta niin se liittyy erilaisten johdannaisten kauppaan, niissä ennustetaan tulevaisuutta ja riskit ovat suurempia. Niitä minä välttäisin duunarina ja olen välttänytkin. Tosin en ole tuohon osakekauppaankaan juuri sotkeutunut yhtä henkilökunta-antia lukuun ottamatta ja nekin ovat olleet historiaa jo kymmeniä vuosia.
En myöskään kadehdi niitä jotka sijoittamalla tuotantoon antavat muille työtä ja ottavat riskiä meidän puolestamme. Moni yrittäjä on niissä hommissa menettänyt omat ja tuttavien rahat.
Alkuperäinen kirjoittaja: Duunaritkin pörssikeinottelevat, tietämättään
Pörssihai oli huolissaan näin "Mitä siitä tulisi, jos duunaritkin alkaisivat pörssikeinottelua harjoittamaan. Kuka sitten ne työt tekee? "
Eikö duunarit "pörssikeinottele" eläkemaksuillaan Kyllä valtion kontrolloimat eläkeyhtiöt sijoittavat eläkemaksuista kertyvät rahat pääomamarkkinoille. Nämä rahat sitten poikivat (toivottavasti tukevasti, että minäkin saan joskun eläkkeelle siirryttyäni työeläkettä pienestä työmiehen palkastani)
Työläinen nostaa siis "osinkonsa" tyypillisesti eläkkeelle siirryttyään, tietämättään
Alkuperäinen kirjoittaja: pörssihai
Duunarit eivät keinottele eläkevaroillaan, vaan niillä keinottelevat eläkeyhtiöiden omistajatahot ja hallinnossa olevat.
Vaarana on enemmänkin se, että he pelailevat taivaan tuuliin duunareitten eläkesäästöt. Finansiromahduksen jäljiltä lienee vieläkin vajetta pääomissa. Hallitus ajaa eläkeiän korottamista, jotta kuprut saadaan maksettua.
Alkuperäinen kirjoittaja: Duunaritkin pörssikeinottelevat, tietämättään
Pörssihai, totta viserrät. Duunarit eivät keinottele eläkevaroillaan,vaan eläkeyhtiöiden omistajatahot ja hallinnossa olevat.
Olet oikeassa myös siinä, että he pelailevat (tai ovat pelanneet jo) duunarien varat taivaan tuuliin.
Tässä kohtaan meidän duunareiden pitääkin olla tarkkana. MEIDÄN PITÄÄ KYETÄ VALVOMAAN ELAKEVAROILLAMME KEINOTTELIJOITA!
-tässä kohtaan haluaisinkin ideoita, miten tämä valvonta tehdään. onko kellään tähän hyvää konseptia?
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Työeläkelaitosten hallinnossa on aina myös työntekijöiden edustajia jotka valitaan ammattiliitoista joten jos keinotellaan niin työläiset ovat siinä itse mukana.
Viisaalla sijoittamisella kuitenkin saadaan pitkällä aikajänteellä parempi tulos kuin nollakorkoisilla säästötileillä joten osa kannattaa sijoittaa työllisyyteen eli yhtiöihin.
Jos jollain on parempia ajatuksia tai ehdotuksia tuottavista sijoituksista niin varmasti kannattaa esittää. Täytyy muistaa, että hallittavana on varsin suuri määrä miljardeja euroja joten ne pitää hajauttaa moneen eri toimialaan.
Alkuperäinen kirjoittaja: Löytyykö "kapitalismille" vaihtoehtoa?
Artikkelissa parjataan kapitalismia. Kapitalismilla tarkoitetaan kai pääomasijoittamista. Pääomasijoittamine tarkoittaa, että investoidaan tuotannon välineisiin, jotta niistä voitaisiin saada enemmän tuotantoa ulos. (kannattaa sijoittaa pari sataa moottorisahaan, kuin nilkuttaa vanhalla justeerilla). Pääomasijoittaja odottaa muis saavansa osan (tai kokonaan) tuotannon hyödystä itselleen. Toimivassa valtiossa verotus viimeistään varmistaa, että osa hyödystä saadaan yhteiskunnan yhteiseen käyttöö.
MITÄ PAHAA SIINÄ ON. Tai ainakin, keksikää tilalle parempi tapa lisätä hyvinvointia!