Näin syrjäisen silmällä katsoen Hannu Tiaisen ajatukset osuvat oikeaan. Kovin paljon kuluu aikaa ja tarmoa loistoaikojen muisteluun, menneiden kiistojen jatkamiseen ja toisten arvostelemiseen. Ehkä joku jopa moittisi vainoharhaisuudesta: kaikki muka vihaavat ja häiritsevät kommunisteja.
Tosi asiassa stalinismista tms. räksyttäjiä on vähän eikä nuorissa juuri ketään. Suurin jarru lienee omien korvien välissä. Luulen, ettei esim. Itä-Suomessa vasemmiston ja laajemmankin porukan yhteistyötä rajoita juuri muu kuin voimavarat. Väkeä on vähän ja aloitteellisuus harvinaista.
Jopa ex-kok. Karjalainen julkaisee useat asiallisesti kirjoitetut jutut yleisönosastolla, joskus tulee jopa tekemään uutista rauhantilaisuudesta.
Siispä täyttä höyryä eteenpäin, Yhteistyöhön ja verkostoitumaan!
Olin 29.3-10 Lenin ja 2000-luvun sosialismi tilaisuudessa Lenin museossa.
Lenin 140 vuotta johdosta teemana oli:
Mitä annettavaa Leninillä on 2000-luvun
radikaalin vasemmiston politiikalle ja
sosialismille. Hyvinä keskustelun alustajina toimivat Aimo Minkkinen ja
Miika Salo.
Alustajat korostivat Leninin ja Marxilaisten klassikoiden merkitystä tämän
päivän poliittiseen ja yhteiskunnalliseen kamppailuun.
Kehottaen kuitenkin luovuuteen niiden soveltamisessa tähän päivään.
Kuten Hannu mielestäni aivan oikein kysyt,
onko meillä ongelmia yhdistää teoria jokapäiväiseen poliittiseen työhömme?
Näiden kysymysten ympärillä se keskustelu kävi, johon jo viittasin.
Vastauksia emme luonnollisestikkaan
siinä ajassa löytäneet, mutta avauksia
jokaiselle podittavaksi.
Tärkeätä kuitenkin on keskustelun
jatkaminen, koska poliittinen muutos vaatii vaatii tekijänsä ja meidänkin
on kannettava kortemme kekoon.
Hannun diagnoosi kommunistien nykytilasta oli varsin saman suuntainen kuin omani, tappiota joka rintamalla.
Minun näkemykseni mukaan kommunismi on menettänyt kasvonsa kansan edessä niillä pöykärimäisillä keinoilla joita kaikki tähän mennessä valtaan tulleet kommunistiset liikkeet ovat noudattaneet. Nehän ovat ensimmäiseksi haudanneet demokratian jota kuitenkin ovat saarnanneet mutta jota eivät ole kestäneet.
Meidän sukupolvemme on saanut liian hyvän rokotuksen kommunisminimiseen sairauteen ettei meitä ole helppoa enää käännyttää siihen suuntaan. Juuri tuo pyrkimys väkivaltaiseen vallankumoukseen ja ihmisoikeuksien loukkauksiin on se suurin este teidän tiellänne, tämä siis kuten Hannu sanoi, teoria ja käytäntö eivät kohtaa toisiaan. On aivan sama mitä te puhutte jos kuulijan mielessä väijyy koko ajan kaksi asiaa, neuvostopropaganda ja diktatuuri.
Kommunismin on ensin luovuttava julkisesti kaikesta väkisin yrittämisestä ja ilmoitettava kannattavansa vapaata demokratiaa myös valtaan päästyään ja se on tehtävä niin avoimesti jotta siihen voi myös luottaa.
Sillä alueella jossa asun on nyt parin viikon aikana jaettu sekä suullista että kirjallista kutsua sekä Helluntaiherätyksen että Jehovan todistajien tilaisuuksiin mutta kommunisteista en ole kuullut mitään vuosikausiin jos näitä palstoja ei lasketa. Näistäkin tuo "lankkusaitti" on mennyt aivan läskiksi, täällä, kiitos ehkä toimitukselle, on sentään keskustelu säilynyt asiallisena vaikka emme olekaan aivan yhtä mieltä asioista. Keskustelua ei tosin syntyisikään samanmielisten kesken.
Miksi me tarvitsisimme Marxia ja Leniniä tänä päivänä? Heidän aikansa aivan toinen ja tämä päivä tarvitsee uudet teoriat ja ratkaisut kuten tulette huomaamaan. Jättäkää nyt pois se uskonto-osuus kommunismistanne niin uskottavuus paranee heti asteen verran.
Mahtaisiko kommunistisen järjestelmän mustamaalaamisella olla mitään tekoo ihmisten mielipiteissä?
Jos markkinatalouden arvosteluun ja sen aikaan saamiin ihmiskuntaan kohdanneisiin ja kohtaaviin katastroffeihin käytettäisiin yhtä paljon palstatilaa kuin sosialismin parjaamiseen niin miltähän tuo näyttäisi äänestäjien silmissä. Hyvä esimerkki on usan sos.uudistus kun se nyt kaataa kuko maan talouden , mutta käydyt sodat ei?! Valitettavasti useat ihmiset eivät enään jaksa/viitsi katsoa menneeseen tai tulevaan eletään vain kuluvassa päivässä piittaamatta toisista saatikka tulevasta. Maailma raaistuu päivä päivältä köyhät köyhtyy rikkaat rikastuu , mutta kukaan ei ole valmis tekeen mitään kunhan vain mennään päivä kerrallaan. Uhotaan suuria sitten teot on vallan toista hyvä esimerkki on juuri tullut tieto pankkikonkurssista joita ei pitänyt enään päästä valvonnan takia tapahtumaan. Uskoisin että sama malli on muissakin läntisissä demokratioissa.Muutoksia vaaditaan ja halutaan pitää vain muistaa kysyä niiden mielipidettä jotka sen kertoo.Yksikään puolue ei enään elä nykypäivässä ihmisten rinnalla vaan yritetään pönkittää nykyistä järjestelmää erilaisilla tuilla ja verokevennyksillä sekä myymällä yhteikunnan omaisuutta ja palvelutuotantoa markkinavoimille.
Kansa vaatii tekoja ei niinkään turhia lupauksia tähän on skp:n pystyttävä vastaamaan.
Täälläkin suuri teoreetikko "Työeläkeläinen" neuvoo miten kommunistit pääsevät eteenpäin politiikassa, kunhan luopuvat aatteestaan.
Meillä kyllä jäi keskustelu kesken "pääsaastuttajan erivapauksista", en ole vielä saanut neuvoa, miten siihen pitäisi suhtautua.
Itse asiaan, kaima on kyllä oikeassa, ulospäin pitää päästä omissa porukoissa kiehumisen sijaan.
Tänään kävin mielenkiintoista keskustelua huoltoaseman kuppilassa terveyspalvelujen yksityistämisestä. Poliittisesta näkemyksestä riippumatta kaikki pitivät sitä vääränä,bisnes ei sovi julkisiin palveluihin. Kyseltiin missä lirissä ollaan, kun yhdet suuret firmat valtaa markkinat, sitten se vasta maksaa.
Luulen, että nyt olisi koottavissa laaja rintama puolustamaan julkisia palveluja. Mekin voisimme olla siinä mukana vaippaka ihan aloitteentekijöinä.
Työeläkeläinen:
Olet käsittänyt hiukan väärin kirjoitukseni. En suinkaan kritisoi marxismi- leninismiä enkä myöskään meidän puolueohjelmia. Kun sanot, ettei puolueemme aja demokraattisia oikeuksia niin olet pahasti hakoteillä. Käyppä vilkaisemassa meidän puolueohjelmaa, niin tiedät mikä on tämän päivän SKP. http://www.skp.fi/ohjelmat_puolueohjelma.php
Pekka tuossa edellisessä kommentissa toikin hyvin esiin sen miten marxismi-leninismiä täytyy soveltaa tähän päivään ja niin myös puolueemme ohjelmissa ja asiakirjoissa tehdään, mutta se käytäntöön vieminen kyllä ontuu.
Olen sitä mieltä, että ehkä väkemme on erkaantunut liikaa arjesta, tai kuten Järvisen Pekka minulle kerran totesi: meidän porukka on tottunut nukkumaan liian pehmeillä patjoilla, kun kritisoin hänelle sitä, miten meidän sakki osallistui laimeasti erääseen miekkariin.
Kerropa Hannu sanotaanko minkään sosialistisen maan missään laissa, ohjelmassa tai asetuksessa jotain vapaasta demokratiasta jossa jokainen saa perustaa erilaisiin käsityksiin perustuvia puolueita joilla on samat oikeudet kuin sillä sinun kommunistisellasi?
Ennen kuin kommunismi hyväksyy muut aatesuunnat ja niiden talouskäsitykset ei sitä voi pitää demokratiaa ajavana puolueena vaan diktatuuriin pyrkivänä, puolueena jonka tarkoitus on orjuuttaa kaikki muuten ajattelevat oman uskontonsa taakse. Se vastaa katolista kirkkoa ennen uskonpuhdistusta ja nyt pitäisikin saada aikaan kommunismin uskonpuhdistus jotta se saisi edes mahdollisuuden.
Ohjelmassahan voidaan sanoa mitä hyvänsä mutta käytäntö ratkaisee, missä sosialistisessa maassa on ollut mahdollista vapaasti perustaa porvarillisia puolueita samoin oikeuksin joita sillä sosialistisella on? Meillähän saa perustaa jopa kommunistisen puolueen joka ajaa nykyhallinnon kaatamista.
Eikö kommunismi valtaan päästyään ole joka paikassa pyrkinyt proletariaatin diktatuuriin? Vai olenko erehtynyt?
Viittaamassasi lähteessä todella mainitaan sana demokratia monesti, sitä kuitenkaan tarkoittamatta. Siinä ajetaan lähinnä nk. kansandemokratiaa eli proletariaatin diktatuuria. Demokratia siinä muodossa kuin meillä tänään on antaa paremman mahdollisuuden eri aatteille näyttää mahdollisuutensa sekä politiikassa että taloudessa. Siksi vapaan demokratian maat ovat aina pärjänneet kansandemokratioita paremmin joka alalla jotka tulevat äkkiä mieleen.
Työeläkeläisenkö mielestä demokratiaa on vain se, kun suset päästetään vapaasti käyskentelemään lammaslaitumelle?
On selvää, että jos ja kun maailmassa järkiinnytään rajoittamaan ylikulutusta säätämällä tulo- ja eläkekatto, progressiivinen energiatariffi (mitä enemmän kulutat, sitä kalliimpi tariffi) jne, ne joudutaan säätämään enemmistön päätöksellä. Samaan aikaan huippurikkaat rouvat hakkaavat piikojensa kattiloita katukulkueissa, kuten Venezuelassa nyt ja Chilessä 1973.
Päätöksiä joudutaan valvomaan tiukasti ja mahdollisesti säätelemään niiden vastustamista. Rajoitetaanhan tupakointia, huumekauppaa, viinanmyyntiä, varkauksia jne, miksei siis lastemme pöydästä syömistä?
Näiden välttämättömien ja kiireellisten päätösten aikaansaamiseksi kuitenkin tarvitaan hyvin laajaa ja aktiivista kansalaismielipidettä. Sen julkisaanti on tikkuista hommaa.
Demokratia näyttää olevan aika ongelmallinen asia meilläkin, vaikka on monipuoluejärjestelmä ja lailliset oikeudet mielipiteenvapauteen. Ihmiset kannattavat ns. hyvinvointivaltiota, ovat jopa valmiit maksamaan veroja enemmän sen ylläpitämiseksi.
Päättäjät kuitenkin antavat verohelpotuksia rikkaille ja leikkaavat palveluja. Sitten niitä ulkoistetaan ja yksityistetään, mikä tulee lopulta kalliimmaksi. Kansalaisten oma toiminta näyttää olevan ainoa keino vaikuttaa päättäjiin.
Mutta pitkässä juoksussa pitäisi keksiä parannusta itse päätöksen tekoon, että kansalaisten ääni kuuluisi siinä paremmin.
Työeläkeläinen on periaatteessa jäljillä...mutta tarkastelee ihan sen mitään Marxismi-Leninismistä tietäen.
Aivan oikein.
Mitä helvettiä me toisillemme uskotellaan ja vakuutellaan?
Moniko kommari on facebookissa tai porvarilethien blogeissa harjoittamssa porvareiden kansa debattia?
Ei ole näkynyt.
Kommarit omissa kokouksissaan ja seminaareissaan vakuuttaa omantuntonsa kautta kommunistisuuttaan...hallelujaa.
Mutta kukaan muu siitä ei tiedä, kuin kommarit. Perkele!!!
Me olemme sitä mieltä, että kaikki ulsopäinsuuntautuvat tapahtumat on oltava vain meidän järjstämia, meidän omia alustajia, meidät omat kuulijat...se on sitä joukko toimintaa...
Eikä tämä ollut todellakaan mikään vitsi.
Me emme mainosta toisia puolueita tai ryhmiä...joten ne eivät puhu meidän järjestämissä tapahtumissa.
Eikä tämäkään ollut vitsi.
Monet eivät näe enää metsää puilta...
sääli!!
Kertokaa mistä saa poliittista ohjausta ja tukea? SKP:ssa?
Muualta kuin kokoomuksesta?
Enhän mitenkään kärjistä?
Tai ole vastarannankiiski?
Keskustelu auki...ja sassiin!!!
Ja jos tuntuu jotenkin oudolta, niin kirjat esiin.
Lenin: Valtio ja vallankumous, mitä on tehtävä, askel eteenpäin, kaksi askelta taaksepäin. Vasemmistolaiuus lastentautina kommunismissa.
Taisto Sinisalo: vastaus on vasemmistopolitiikka.
Näm kirjat luette...ja sitten keskustellaan...ja varsinkin Tampere.
Ei Kirsti kulutus ole kiinni tuloista kuin aivan tulonsaajien pienituloisimmissa ryhmissä.
Kulutus ei paljoa muutu vaikka 10'000,00 euron kuukausitulot laskevat parilla tuhannella. Selvyyden vuoksi kerron, ettei työeläkeläisen eläke ole kuin murto-osa tuosta kymppitonnista mutta silti en käytä koko kuukausituloani vaan aina jätän jotain pahanpäivän varalle tai muuhun tarpeeseen.
On toisaalta hyväkin jos ihmiset kuluttavat koska se työllistää meitä muita. Jos kauppa ei käy niin mistä töitä niille jotka eivät itse pysty itseään työllistämään?
Päättäjät Hannu ovat niitä joita me olemme valinneet, he edustavat kansan enemmistöä joten he tekevät päätöksiä myös niiden eduksi eli kansan. Ensi vuonna taas sinultakin kysytään kuka saa sanoa miten toimitaan ja toivottavasti käyt sanomassa mielipiteesi etkä kuulu siihen tyytyväisten ja penseiden ryhmään jotka viis veisaavat kunhan vaan pubit ovat auki.
Demokratiassa juuri kansan äänen tulee kuulua ja parhaiten se kuuluu vaaleissa, minkään ryhmän ääni kun ei ole kansanääni vaan ryhmän-. Joka haluaa kansan toimintaa niin kannustakaa porukkaa uurnille!
Minusta jotenkin tuntuu, että "Työeläkeläinen" saattaa ollakin pappi siviilissä, niin hurskaita neuvoja hän täällä jakelee. Vaan sanotaan, että hyvät neuvot ovat kalliita, onko näistä ilmaisista mihinkään.
Vastottain luin selvitystä, jonka mukaan kunnallinen päätöksenteko on voimakkaasti virkavaltaistunut. Asiat valmistellaan byrokratiassa ja pienessä piirissä ja luottamushenkilöt ovat ota tai jätä tilanteessa ilman vaihtoehtoa.
Jo kauan sitten silloinen Joensuun kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä totesi, että "luottamusmiehen pitää luottaa virkamieheen".
Valtion hallinnossa Raimo Sailas taitaa pyörittää jo viidettä hallitusta, eikä vielä ole mittauttanut kannatustaan missään vaaleissa.
Ei taida tulla pappia Työeläkeläisestä vaikka eukkokin joskus sanoo, että millaisen papin kirkko onkaan minussa menettänyt.
Yleisesti asiat joita kirjoitan ovat elämän varrella tarttuneita, ne eivät ole minkään koulukunnan "opetuksia", näissä asioissa muistan jo opiskeluaikana olleeni erimieltä luennoitsijoiden kanssa joten se vaan jatkuu.
Sailashan ei ole poliitikko vaan virkamies, virkamies tekee ammattitaidolla eikä hänen tarvitse osallistua vaaleihin. Sailas taitaa olla vielä kaiken lisäksi järkimies jota harvasta poliitikosta voi sanoa yhtä syvällä rintaäänellä. Poliitikoilla kun on tapana tehdä sitä politiikkaa muun ohessa.
Kapitalismissa F-18-hävittäjät ja Tomahawk-risteilyohjukset ovat IMFn ja Maailmanpankin ohella tehokkaimmat nyrkit ohjaamaan hairahtuneet takaisin oikealle tielle. Siis sille tielle, joka edesauttaa kapitalistien voittojen maksimointia.
Demokratiasta keskusteltaessa on syytä ottaa esille se, millainen on demokratian tila maissa, jotka avoimesti tuovat julki olevansa demokraattisia valtioita, mutta käytännössä toimivat täysin päinvastaisesti. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa USA ja Isreal, joiden lähimenneisyyttä näissä ei-demokraattisissa käytännöissä ei tarvinne kenellekkään ruveta enää kädestä pitäen neuvomaan.
Ei ole helppoa "Työeläkeläisen" eukollakaan, osanottoni.
Suomessa on harjoitettu "sailasta" politiikkaa parikymmentä vuotta. Maailmalla sitä sanotaan uusliberalismiksi ja Suomeen sen toivat virkamiehet, Raimo Sailas etunenässä, kuten Heikki Patomäki kertoo kirjassaan.
Sen perusajatus taitaa olla tuloerojen tietoinen kasvattaminen, ruvettiin verottamaan pääomatuloja kevyemmin kuin palkkatuloja.Seurauksena on ollut osinkotulojen huima kasvu ja ilman mitään omistajan omaa ansiota. Sitten leikattiin sosiaaliturvaa, että työhalut paranisivat, seurauksena on ollut köyhien määrän tuplaantuminen. Heitä on jo 700 000 ja leipäjonot vain kasvavat.
Samaan aikaan ruvettiin myymään meidän yhteistä omaisuutta, kannattavat valtion yhtiöt myytiin sijoittajille, nyt on käynnissä kunnallisten palvelujen siirtäminen yksityisen bisneksen lypsylehmäksi.
Kumma juttu Hannu, etkö anna lopputulokselle arvoa? Kun pääomatulojen verotusta muutettiin niin niiden tuotto kasvoi oleellisesti. Pääasiahan on saada verotuloja vai mitä sinä käsität verotuksella. Palkkaverojahan on nyt laskettu koko ajan ja nyt ollaan taas pakon edessä ja veroja joudutaan nostamaan laman kustannusten vuoksi. Palkkaverojen tasoa ei haluta nostaa joten nuo mainitsemasi pääoma ja muut ei palkka/eläketulot lienevät listalla.
En ole nähnyt yhtään tutkimusta jossa olisi tutkittu reaalisesti mikä on syynä köyhyyteen, paljonko voidaan laittaa yhteiskunnan harteille ja paljonko oman käytöksen. Kuka on lintsannut koulutuksessa, kuka on sortunut alkoholiin jne. Itse on pidettävä huolta itsestään muutoin ei pärjää oli järjestelmä mikä hyvänsä. Sellainen menettely, että kaikille töitä ja palkkaa vaikka ei olisi mitä teettää taloudellisesti tukehtuu omaan mahdottomuuteensa kuten näimme entisistä sosialisti/kommunisti valtioista Itä-Euroopassa II maailmansodan jälkeen.
Valtion on elettävä mieluiten ylijäämäisillä budjeteilla kuten meistä jokaisen. Kaikki muu on haihattelua.
Marxilainen teoria on osoittanut
kapitalismin kehityksen ja sen kykenemättömyyden vastata ihmiskunnan haasteisiin. Joita, ovat maailmanrauha, kansojen itsemääräämisoikeus, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, joka
turvaa kaikille oikeuden työhön ja sosiaaliseen turvallisuuteen sekä kaikille
mahdollisuuden tarvitsemiinsa terveyspalveluihin.
Unohtamatta kuitenkaan kaikkien oikeutta ja mahdollisuutta opiskeluun asettamatta
kenellekkään kattoa sen tielle.
Kuten tämä päivä osoittaa, miten tärkeätä on turvata demokraattiset ja poliittiset toimintaoikeudet sekä eri
etnisille ryhmille, joihin kapitalismi on osoittanut kykenemättömyytensä.
Olen useasti sanonut kapitalismin
puolustelijoille, kapitalismia ei voi pelastaa, joten vaihtoehtomme on
sosialsmi.
Voi Pekka parka miten sinä voit sekoittaa Marxin opit ja maailmanrauhan, kansojen itsemääräämisoikeuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, joka turvaa kaikille oikeuden työhön ja sosiaaliseen turvallisuuteen sekä kaikille mahdollisuuden tarvitsemiinsa terveyspalveluihin.
Mikään niistä ei pidä paikkaansa kokemuksesta jonka olemme saaneet suuresta kokeesta Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kanssa. Liittolaisetkin olivat mukana pakolla joten missä oli kansojen itsemääräämisoikeus? Miksi ne halusivat määrätä meidänkin asioistamme ja mikseivät karjalaiset ja inkeriläiset saaneet sitä itsemääräämisoikeuttaan ennen kuin Stalin laittoi niistä suuren osan arkkuun tai keskitysleireille?
Miksi teidän pitää puhua jostain ihanteista joita ei ole koskaan pystytty edes kokeilemaan vaan aina on mennyt metsään? Missä on nyt ne työpaikat jotka luvattiin kaikille Neuvostoliitossa ja sen satelliiteissa? Eivät edes tätä lupaustaan pystyneet pitämään.
"Työeläkeläisen" kanssa on tietenkin mahdoton keskustella mistään vähänkään teoreettisemmasta, koska hän ei ilmeisesti jouda lukemaan mitään muuta kuin Hesaria ja nettiä.
Sosiaalietuuksia leikattiin vuonna 1996, eikä niitä leikkauksia ole korjattu, joten jälkeenjääneisyys palkkojen ja hintojen noustessa on kasvanut. Sen seurauksena köyhyys on kasvanut silloisesta 300 000 nykyiseen yli 700 000.
On muistettava, että jos käytettäisiin samoja tilastointimenetelmiä kuin silloin, ei työttömyyskään ole oleellisesti helpottanut. Ja juuri pitkäaikaistyöttömät putoavat perusturvalle ja se on tänäkin päivänä vajaat 400 euroa kuussa.
Opintotuen jälkeenjääneisyys on korotusten jälkeenkin yli 20 prosenttia, lapsilisien yli 30 prosenttia. Lapsiperheiden köyhyys onkin kasvanut kaikkein voimakkaimmin.
Tietenkin "Työeläkeläinen" julistaa kelpo porvarin tavoin omahyväisesti, kuinka pitää itse järjestää asiansa eikä jäädä yhteiskunnan armoille. Hänkään ei ole tullut laskeneeksi miten paljon on nauttinut yhteiskunnan tukea saadessaan edullisen koulutuksen, terveydenhuollon, lapsilisät, sairauspäivärahat. Ja kaikkein tärkein häneltä jää huomaamatta, että ne ovat työväenliikkeen ja vasemmiston yhdessä kamppailemia. Paljon parjatut kommunistit olivat etunenässä ajamassa työväestön ja muiden vähävaraisten etuja. Nyt niistä on tullut kaikkien hyväksymiä ja nauttimia itsestäänselvyyksiä.
En todellakaan Hannu ole kiinnostunut näistä täällä esitetyistä teorioista, jos tarvitsen teoriaa niin luon ihan oman. Tämä ei tietystikään koske matikan eikä luonnontieteiden muutoinkaan.
Taloudessa on monta tietäjää ja kauppamiestä muttei kukaan ole pystynyt, ei kapitalistinen eikä sosialistinen hoitamaan asioita kuntoon. Parhaiten on kuitenkin mennyt täällä sosiaalisen porvarillisuuden alueella joten kannatan sitä eniten. Teoriakeskustelumme eivät juurikaan vaikuta maailman menoon joten kannattaa enemmänkin keskustella siitä miten tässä tilanteessa paremmin tulee toimeen.
Meillä on tällä hetkellä valtiolla liikaakin menoja joten en usko niitä paljoakaan voitavan nostaa hyvilläkään ideoilla, vaikka ne kuinka kannateltavilta kuulostaisivat.
Opiskellessani en saanut penniäkään opintotukia, säästöt ja laina olivat ne millä sen rahoitin kesätöiden lisäksi. Ei se työkään mitenkään varmaa ollut valmistumisen jälkeen kuten ei nytkään. Uudet sukupolvet vaan ovat oppineet jotta taivaasta sataa mannaa, jostain tutkimuksesta olin ymmärtävinäni suuren joukon olevan ilman vararahastoa pahan päivän varalle. Minä en pystyisi elämään siten, ilman varaa äkkinäisiin menoihin tai lomaan. Velka ei noihin ole ratkaisu eivätkä vipit.
En minä ainoa ole joka on käynyt yhteiskunnan maksamaa koulua, tosin muistaakseni oppikoulussa oli pieni lukukausimaksu. Kaikki sen koulutuksen saavat jotka vain haluavat ja kiinnittävät huomion siihen opiskeluun. Parempi suoja vähävaraisuutta vastaan kuin kommunistit on koulutus ja positiivinen asenne töihin, se antaa paremman tuloksen ja sen voin kokemuksesta vakuuttaa.
Kommunistit ne aina muistavat vakuuttaa osuuttaan kaikkeen sosiaaliseen hyvään mutta tuskin ne ovat mitään meillä aikaan saaneet yksinään, kaikki on päätetty yhteistyössä muiden kanssa joten lisätkää nekin samaan listaan. Se mitä kommunistit aikoinaan yrittivät oikein NL rahoilla oli vallankumous ja sosialistinen katastrofi maassamme, onneksi siitä ei tullut mitään.
Pekka Järvinen, tuo sinun kirjoittamasi puhe pari päivää sitten olisi voitu pitää monen uskonlahkon tilaisuudessa, niin vakuuttava se oli! "Vain minua ja opetustani seuraamalla Marxsilainen aate voi viedä paratiisiin", vakuuttavaa! Et huomannut sanoa, että kun tätä "uskoa" on seurattu eri maissa niin jälkeenjäävä polku on ollut ruumiiden peittämä. No, niinhän muutkin "vääräuskoiset" joutaa tappaa kuten keskiajalla tehtiin turhaan vääriä oppeja levittämastä ja kapuloita rattaisiin laittamasta.
Hallelujaa!
Työeläkeläinen, sinulle kapitalismin ja
sen lainmukaisuuden puolustajalle haluan sanoa. Kapitalismia kaikista todisteluistasi huolimatta ei voi pelastaa.
Ihmiskunta tulee sen osoittamaan, kun sen valittavana kapitalismin sijaan ei ole
muuta vaihtoehtoa kuin sosialismi.
Se sosialismin kokeilu Neuvostoliiton
osalta mihin viitasit haastaa monenlaisiin
kysymyksiin, josta olen valmis kansasi keskustelemaan, mikäli se perustuu
objektiivisuuteen, mutta siinä ei ollut
kaikki huonoa ihmiskuntaa ajatellen.
En minä Pekka mitään puolusta vaan kannatan, kapitalismi on nyt jo muuttunut sosiaaliseksi porvarillisuudeksi joten on turhaa enää puhua kapitalismista Suomen ja Länsi-Euroopan osalta. Tämä nykyinen järjestelmä tulee vielä pärjäämään pitkään joskaan ei varmasti ikuisesti, sosialismiksi siinä muodossa jonka olemme nähneet se ei tule muuttumaan. Ettei ole tai tule vaihtoehtoja on puppua koska näinhän sosialismin ja kapitalisminkin kokeilut olisivat jääneet ja eläisimme edelleen feodaalijärjestelmässä.
NL kommunismi ja sosialismi ovat ne esimerkit jotka olemme kaikki, ainakin vanhemmat, nähneet. Ne toimivat varoittavana esimerkkinä siitä mihin ne voivat johtaa, voidaan tietysti teoretisoida ja laatia hienoja mielikuvitusmalleja kuten Muumimaakin mutta me emme luota niihin koska ihminen tulee ne pilaamaan. Sosialismi sopii mehiläisille ja muurahaisille mutta ihminen ei siihen sopeudu enkä pidä suotavana sitä NL Stalinin konstia jossa sopeutumattomat tapetaan tai teljetään rankkaan pakkotyöhön.
Minä en usko sosialismin mahdollisuuksiin joukossa joka on niin suuri, etteivät kaikki ole keskenään tekemisissä päivittäin. Se sopinee vaikka luostariin tai suurperheeseen mutta ei sen suurempaan yhteiskuntaan. Se on minun objektiivinen näkemykseni sosialismista ja kommunismista, lisäksi niiden taakkana on uudistumattomuus. Henkilökohtaisesti en ole havainnut uudistumista sosialistisessa ajattelussa saatikka kommunistisessa, siinä mielessä ne muistuttavat Rooman kirkkoa joka aikoinaan oli valmis jopa polttamaan henkilöt jotka toivat uusia ajatuksia kirkon piiriin. Suomessa emme voi myöskään unohtaa sitä miten paavit ja kardinaalit kohtelivat Lutheria joka heistä näytti revisionistilta ja mikä se on kommunismille pahempaa kuin revisionistit.
Täytyy sanoa, etten ole kovin ylpeä siitä, miten kommunistit "keskustelevat" - eihän tämä ole mitään ajatustenvaihtoa! Eikö meidän porukassa tosiaan ole ihmisiä, jotka osaavat väitellä ystävällisesti ja asiallisesti, nimittelemättä, vääntelemättä toisten puheita ja panematta sanoja toisten suuhun, sekä perustella omat väitteensä kunnolla, ilman poliittista liturgiaa!
Ihan mahdotonta kommunistin tietenkin on myöntää, että liikkeen historia - varsinkin niissä maissa, joissa kommunistit pääsivät valtaan - on täynnä helvetinmoisia virheitä. Jos ei näe omia virheitään, ei voi oppia niistä ja kasvu loppuu siihen, niin yksilön ja yhteisön henkinen kasvu kuin näköjään liikkeenkin kasvu. Vaikka kuinka karuilta ja loukkaavilta kuulostaisivat esim. ilmaukset "tappiota joka rintamalla" ja "kommunismi on menettänyt kasvonsa", kannattaa miettiä, mitä historiallisia tosiasioita sanojen takana on. Totuus pitää pystyä kohtaamaan, vaikka se olisi rumakin; muuten kaikki on tyhjän päälle rakentamista.
Totuus lienee kuitenkin siinä tavassa jolla kommunistit ovat toimineet alusta alkaen jo vuosisadan, omia mokia ei myönnetä vaan nekin ovat kapitalistien aiheuttamia pelkällä olemassa olollaan jos ei muuta keksitä. Sanotaan tottumuksen olevan toinen luonto, siitäkin täällä on hyvä esimerkki Kalle-Armaan muodossa. Hän kun on ottanut tuon omituisen ilmaisutavan niin sitä ei voi kehittää selkokielen suuntaan, vaan samat koukerot seuraavat toistaan. Olisikohan se sitä yksiniittisyyttä josta niin paljon puhutaan.
Kommunismin kokeilut ovat ajautuneet kaikki samaan tilaan kuin Rooman kirkko aikoinaan, muuta ajatusmallia ei sallita ja niiden kannattajat vaikka laitetaan kokon koristeeksi tai tuhotaan muulla tavoin. Kommunismi ei ole kestänyt kritiikkiä yhdessäkään kokeiluissaan, se tekee siitä haavoittuvan koska siltä puuttuu itsensäkorjaavuus. Mitä voidaankaan korjata koska kaikki muu ajattelu on revisionismia joka kuullostaa jopa pahemmalta ja syntisemmältä kuin kapitalisti, jos kommunistilla nyt oikeaa syntiä edes voi olla.
Olen paljolti Tainan kanssa samaa mieltä kommunistien ajatustenvaihdosta. Väitän, että ainakin vanhemmalla väellä vieläkin kolkuttaa takaraivossa mennyt puolueriita, eikä siksi uskalleta keskustella asioista avoimesti. Hyvin vähän on tässäkin ketjussa keskusteltu itse aiheesta eli kommunistien toimintakulttuurista jota kritisoin.
Mitä tulee menneisyyteen, niin totta kai meidän on tunnustettava tosiasiat ja niinhän puolue on myös tehnyt. Emme saa kuitenkaan jäädä kieriskelemään, voivottelemaan ja ottamaan loputtomiin iskuja vastaan. On selvää, että oikeisto yrittää menneisyydellä kampittaa meitä koko ajan ja samalla peittää kapitalismin hirmuteot ja kyvyttömyyden vastaamaan ihmiskunnan ja luonnon haasteisiin.
Uteliaisuus on tiedostavan ihmisen
ominaispiirre. TIEDONANTAJA-lehden
pitäisi ohjata lukijansa hankkimaan lisää tietoa. Valmiiksi pureksittuna
ei tieto kiihota lisätutkimuksiin.
Kun tietää perusasiat eikä pelkästään
sen mitä Marx tai Lenin olivat mieltä
niin voi esiintyä muillakin turuilla kuin vain meidän omillamme. Mitä talouseliitin harmaat toimijat puuhaavat. Missä mennään globaalitaloudessa tai käynnissä olevissa kapitalismin rosvoussodissa.
Eli suoraan sanoen mitä kansojen viholliset suunnittelevat seuraavaksi.
Vain perusteellisilla ja ajankohtaisilla tiedoilla voimme seurata maailman tapahtumia. Olla
pässinä narun päässä ei anna mahdollisuuksia vaikuttaa asioiden kulkuun.
"
On selvää, että oikeisto yrittää menneisyydellä kampittaa meitä koko ajan ja samalla peittää kapitalismin hirmuteot ja kyvyttömyyden vastaamaan ihmiskunnan ja luonnon haasteisiin.
"
Aivan oikein. Lisäksi Tiedonantajan keskustelupalstalla pitäisi sekä aitojen keskustelijoiden että toimituksen ajatella sitä miten kyetään suuntautumaan tulevaisuuteen ja sallimaan keskustelun säilyminen itse aiheessa.
Tietenkin sananvapautta pitää kunnioittaa, aivan aidosti.
Aivan aidosti pitää myös kunnioittaa ihmisten oikeutta keskustella ilman häiriköintiä ja provosointia.
Minun tietääkseni jatkuvaa pohjoiskoreasta ja stalinista jankkaamista ei sallita Oulun, Kiimingin, Haukiputaan, Iin, Muhoksen, Oulunsalon eikä Kempeleenkään kunnanvaltuustoissa. Jankkaaminen toki sallitaan kaikissa em. kunnissa esimerkiksi pihalla.
Pitäisikköhän Tiedonantajankin omaksua tunnettujen pohjoispohjalais kuntien demokraattinen käytäntö ja laittaa sinne keskustelupalstalle sellainen otsikko kuin Piha ja laittaa sitten kaikki sinne kuuluvat kirjoitukset sinne?
Nyt yllätit minut täysin Matti. Mitä ihmeen hyötyä olisikaan kunnanvaltuuston kokouksissa jankata Stalinista tai P-Koreasta? Tuskin noilla tahoilla on paljoakaan annettavaa meidän kunnallispolitiikallemme, vai oletteko suunnittelemassa Pohjois-Suomeen diktatuuria?
Sen sijaan täällä jossa pitäisi keskustella kommunismista, sen tulevaisuudesta ja käytännöstä on paikallaan ottaa esimerkkejä siitä miten kommunismi/sosialismi ovat käytännössä toteutuneet maailmalla. Meidän ihmisten maailmamme ei ole mikään Muumimaa vaan reaalimaailma joten esimerkit pitää ottaa samasta maailmasta jossa toimimme ei mielikuvituksesta eikä haaveista.
Virheitä pitää voida analysoida koska muutoin ei niitä voi välttää tulevaisuudessa kuten olemme huomanneet. Koska kommunismi ei myönnä virheitään kuin joskus juhlapuheissa eikä hae uusia nuotteja toimintaansa niin sen tulevaisuus on kovin rajallinen. Tähän ei riitä edes ne muutama terve mielipide keskustelun parantamiseksi joita täälläkin on näkynyt (esim. Tiainen, Hollo) vaan sen on lähdettävä koko rintamalla liikkeelle sanottakoon sitä vaikka uskonpuhdistukseksi.
Nimimerkki "Työeläkeläinen" on helppo tunnistaa trolliksi, jonka ainoa missio tällä palstalla on imeä voimia muista kirjoittajista.
Jos hänen kirjoituksiaan edelleen julkaistaan, suosittelen olemaan lukematta niitä. Voimat kannattaa kohdistaa rakentavasti, sillä niitä ei ole käytettävissä määrättömästi. Miksi heittää voimia mustaan aukkoon?
Eikö "Toinen eläkeläinen" ole koskaan kuullut vapaasta keskustelusta? Miten minä nyt kenestäkään voimia imisin? Eikö ole vain hyvä jos saadaan aikaan keskustelua? Taidat kuulua siihen NWO ryhmään joka kuvittelee vaikka minkälaisia salaliittoja päänsä menoksi.
Mitä rakentavaa sinä olet sanonut? Minä olen sentään ainakin kehottanut miettimään linjaa jolla saadaan väki taas uskomaan, se kun on kaikonnut muille vehreämmille laitumille. Aloita sinä uskonpuhdistus jos muut eivät siihen kykene!
Lue vaikka Huhtalan kommentti niin alat saada uutta virkeää ajatusta lamakalloon!
Alkuperäinen kirjoittaja: Kirsti Era

Alkuperäinen kirjoittaja: Pekka Järvinen

Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen

Alkuperäinen kirjoittaja: Pauli Schadrin

Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Ketoharju

Alkuperäinen kirjoittaja: arbeiter
Työeläkeläiseltä mietinnän arvoinen kommentti. Proletariaatin diktatuuri ei kuulosta hyvältä tavoitteelta länsimaisten sivistysvaltioiden demokratiaan tottuneista.
Alkuperäinen kirjoittaja: Kirsti Era
Pekka, sallitko pikku pyynnön: älä käytä Enteriä rivin vaihtamiseen, vain jos haluat aloittaa uuden kappaleen. On helpompi lukea.
Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Tiainen

Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Työeläkeläinen on periaatteessa jäljillä...mutta tarkastelee ihan sen mitään Marxismi-Leninismistä tietäen.
Aivan oikein.
Mitä helvettiä me toisillemme uskotellaan ja vakuutellaan?
Moniko kommari on facebookissa tai porvarilethien blogeissa harjoittamssa porvareiden kansa debattia?
Ei ole näkynyt.
Kommarit omissa kokouksissaan ja seminaareissaan vakuuttaa omantuntonsa kautta kommunistisuuttaan...hallelujaa.
Mutta kukaan muu siitä ei tiedä, kuin kommarit. Perkele!!!
Me olemme sitä mieltä, että kaikki ulsopäinsuuntautuvat tapahtumat on oltava vain meidän järjstämia, meidän omia alustajia, meidät omat kuulijat...se on sitä joukko toimintaa...
Eikä tämä ollut todellakaan mikään vitsi.
Me emme mainosta toisia puolueita tai ryhmiä...joten ne eivät puhu meidän järjestämissä tapahtumissa.
Eikä tämäkään ollut vitsi.
Monet eivät näe enää metsää puilta...
sääli!!
Kertokaa mistä saa poliittista ohjausta ja tukea? SKP:ssa?
Muualta kuin kokoomuksesta?
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Enhän mitenkään kärjistä?
Tai ole vastarannankiiski?
Keskustelu auki...ja sassiin!!!
Ja jos tuntuu jotenkin oudolta, niin kirjat esiin.
Lenin: Valtio ja vallankumous, mitä on tehtävä, askel eteenpäin, kaksi askelta taaksepäin. Vasemmistolaiuus lastentautina kommunismissa.
Taisto Sinisalo: vastaus on vasemmistopolitiikka.
Näm kirjat luette...ja sitten keskustellaan...ja varsinkin Tampere.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Pauli Schadrin Neuvostoliitto kaatui jo siihen käymättä yhtään sotaa, että oli vain joku "paikallinen kahakka" Afganistanissa!
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Ei Kirsti kulutus ole kiinni tuloista kuin aivan tulonsaajien pienituloisimmissa ryhmissä.
Kulutus ei paljoa muutu vaikka 10'000,00 euron kuukausitulot laskevat parilla tuhannella. Selvyyden vuoksi kerron, ettei työeläkeläisen eläke ole kuin murto-osa tuosta kymppitonnista mutta silti en käytä koko kuukausituloani vaan aina jätän jotain pahanpäivän varalle tai muuhun tarpeeseen.
On toisaalta hyväkin jos ihmiset kuluttavat koska se työllistää meitä muita. Jos kauppa ei käy niin mistä töitä niille jotka eivät itse pysty itseään työllistämään?
Päättäjät Hannu ovat niitä joita me olemme valinneet, he edustavat kansan enemmistöä joten he tekevät päätöksiä myös niiden eduksi eli kansan. Ensi vuonna taas sinultakin kysytään kuka saa sanoa miten toimitaan ja toivottavasti käyt sanomassa mielipiteesi etkä kuulu siihen tyytyväisten ja penseiden ryhmään jotka viis veisaavat kunhan vaan pubit ovat auki.
Demokratiassa juuri kansan äänen tulee kuulua ja parhaiten se kuuluu vaaleissa, minkään ryhmän ääni kun ei ole kansanääni vaan ryhmän-. Joka haluaa kansan toimintaa niin kannustakaa porukkaa uurnille!
Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Ketoharju
Minusta jotenkin tuntuu, että "Työeläkeläinen" saattaa ollakin pappi siviilissä, niin hurskaita neuvoja hän täällä jakelee. Vaan sanotaan, että hyvät neuvot ovat kalliita, onko näistä ilmaisista mihinkään.
Vastottain luin selvitystä, jonka mukaan kunnallinen päätöksenteko on voimakkaasti virkavaltaistunut. Asiat valmistellaan byrokratiassa ja pienessä piirissä ja luottamushenkilöt ovat ota tai jätä tilanteessa ilman vaihtoehtoa.
Jo kauan sitten silloinen Joensuun kaupunginjohtaja Aaro Heikkilä totesi, että "luottamusmiehen pitää luottaa virkamieheen".
Valtion hallinnossa Raimo Sailas taitaa pyörittää jo viidettä hallitusta, eikä vielä ole mittauttanut kannatustaan missään vaaleissa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Ei taida tulla pappia Työeläkeläisestä vaikka eukkokin joskus sanoo, että millaisen papin kirkko onkaan minussa menettänyt.
Yleisesti asiat joita kirjoitan ovat elämän varrella tarttuneita, ne eivät ole minkään koulukunnan "opetuksia", näissä asioissa muistan jo opiskeluaikana olleeni erimieltä luennoitsijoiden kanssa joten se vaan jatkuu.
Sailashan ei ole poliitikko vaan virkamies, virkamies tekee ammattitaidolla eikä hänen tarvitse osallistua vaaleihin. Sailas taitaa olla vielä kaiken lisäksi järkimies jota harvasta poliitikosta voi sanoa yhtä syvällä rintaäänellä. Poliitikoilla kun on tapana tehdä sitä politiikkaa muun ohessa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Aaro Heikkinen
Kapitalismissa F-18-hävittäjät ja Tomahawk-risteilyohjukset ovat IMFn ja Maailmanpankin ohella tehokkaimmat nyrkit ohjaamaan hairahtuneet takaisin oikealle tielle. Siis sille tielle, joka edesauttaa kapitalistien voittojen maksimointia.
Demokratiasta keskusteltaessa on syytä ottaa esille se, millainen on demokratian tila maissa, jotka avoimesti tuovat julki olevansa demokraattisia valtioita, mutta käytännössä toimivat täysin päinvastaisesti. Esimerkkejä tästä ovat vaikkapa USA ja Isreal, joiden lähimenneisyyttä näissä ei-demokraattisissa käytännöissä ei tarvinne kenellekkään ruveta enää kädestä pitäen neuvomaan.
Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Ketoharju
Ei ole helppoa "Työeläkeläisen" eukollakaan, osanottoni.
Suomessa on harjoitettu "sailasta" politiikkaa parikymmentä vuotta. Maailmalla sitä sanotaan uusliberalismiksi ja Suomeen sen toivat virkamiehet, Raimo Sailas etunenässä, kuten Heikki Patomäki kertoo kirjassaan.
Sen perusajatus taitaa olla tuloerojen tietoinen kasvattaminen, ruvettiin verottamaan pääomatuloja kevyemmin kuin palkkatuloja.Seurauksena on ollut osinkotulojen huima kasvu ja ilman mitään omistajan omaa ansiota. Sitten leikattiin sosiaaliturvaa, että työhalut paranisivat, seurauksena on ollut köyhien määrän tuplaantuminen. Heitä on jo 700 000 ja leipäjonot vain kasvavat.
Samaan aikaan ruvettiin myymään meidän yhteistä omaisuutta, kannattavat valtion yhtiöt myytiin sijoittajille, nyt on käynnissä kunnallisten palvelujen siirtäminen yksityisen bisneksen lypsylehmäksi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Kumma juttu Hannu, etkö anna lopputulokselle arvoa? Kun pääomatulojen verotusta muutettiin niin niiden tuotto kasvoi oleellisesti. Pääasiahan on saada verotuloja vai mitä sinä käsität verotuksella. Palkkaverojahan on nyt laskettu koko ajan ja nyt ollaan taas pakon edessä ja veroja joudutaan nostamaan laman kustannusten vuoksi. Palkkaverojen tasoa ei haluta nostaa joten nuo mainitsemasi pääoma ja muut ei palkka/eläketulot lienevät listalla.
En ole nähnyt yhtään tutkimusta jossa olisi tutkittu reaalisesti mikä on syynä köyhyyteen, paljonko voidaan laittaa yhteiskunnan harteille ja paljonko oman käytöksen. Kuka on lintsannut koulutuksessa, kuka on sortunut alkoholiin jne. Itse on pidettävä huolta itsestään muutoin ei pärjää oli järjestelmä mikä hyvänsä. Sellainen menettely, että kaikille töitä ja palkkaa vaikka ei olisi mitä teettää taloudellisesti tukehtuu omaan mahdottomuuteensa kuten näimme entisistä sosialisti/kommunisti valtioista Itä-Euroopassa II maailmansodan jälkeen.
Valtion on elettävä mieluiten ylijäämäisillä budjeteilla kuten meistä jokaisen. Kaikki muu on haihattelua.
Alkuperäinen kirjoittaja: Pekka Järvinen
Marxilainen teoria on osoittanut
kapitalismin kehityksen ja sen kykenemättömyyden vastata ihmiskunnan haasteisiin. Joita, ovat maailmanrauha, kansojen itsemääräämisoikeus, yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus, joka
turvaa kaikille oikeuden työhön ja sosiaaliseen turvallisuuteen sekä kaikille
mahdollisuuden tarvitsemiinsa terveyspalveluihin.
Unohtamatta kuitenkaan kaikkien oikeutta ja mahdollisuutta opiskeluun asettamatta
kenellekkään kattoa sen tielle.
Kuten tämä päivä osoittaa, miten tärkeätä on turvata demokraattiset ja poliittiset toimintaoikeudet sekä eri
etnisille ryhmille, joihin kapitalismi on osoittanut kykenemättömyytensä.
Olen useasti sanonut kapitalismin
puolustelijoille, kapitalismia ei voi pelastaa, joten vaihtoehtomme on
sosialsmi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Voi Pekka parka miten sinä voit sekoittaa Marxin opit ja maailmanrauhan, kansojen itsemääräämisoikeuden, yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden, joka turvaa kaikille oikeuden työhön ja sosiaaliseen turvallisuuteen sekä kaikille mahdollisuuden tarvitsemiinsa terveyspalveluihin.
Mikään niistä ei pidä paikkaansa kokemuksesta jonka olemme saaneet suuresta kokeesta Neuvostoliiton ja sen liittolaisten kanssa. Liittolaisetkin olivat mukana pakolla joten missä oli kansojen itsemääräämisoikeus? Miksi ne halusivat määrätä meidänkin asioistamme ja mikseivät karjalaiset ja inkeriläiset saaneet sitä itsemääräämisoikeuttaan ennen kuin Stalin laittoi niistä suuren osan arkkuun tai keskitysleireille?
Miksi teidän pitää puhua jostain ihanteista joita ei ole koskaan pystytty edes kokeilemaan vaan aina on mennyt metsään? Missä on nyt ne työpaikat jotka luvattiin kaikille Neuvostoliitossa ja sen satelliiteissa? Eivät edes tätä lupaustaan pystyneet pitämään.
Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Ketoharju
"Työeläkeläisen" kanssa on tietenkin mahdoton keskustella mistään vähänkään teoreettisemmasta, koska hän ei ilmeisesti jouda lukemaan mitään muuta kuin Hesaria ja nettiä.
Sosiaalietuuksia leikattiin vuonna 1996, eikä niitä leikkauksia ole korjattu, joten jälkeenjääneisyys palkkojen ja hintojen noustessa on kasvanut. Sen seurauksena köyhyys on kasvanut silloisesta 300 000 nykyiseen yli 700 000.
On muistettava, että jos käytettäisiin samoja tilastointimenetelmiä kuin silloin, ei työttömyyskään ole oleellisesti helpottanut. Ja juuri pitkäaikaistyöttömät putoavat perusturvalle ja se on tänäkin päivänä vajaat 400 euroa kuussa.
Opintotuen jälkeenjääneisyys on korotusten jälkeenkin yli 20 prosenttia, lapsilisien yli 30 prosenttia. Lapsiperheiden köyhyys onkin kasvanut kaikkein voimakkaimmin.
Tietenkin "Työeläkeläinen" julistaa kelpo porvarin tavoin omahyväisesti, kuinka pitää itse järjestää asiansa eikä jäädä yhteiskunnan armoille. Hänkään ei ole tullut laskeneeksi miten paljon on nauttinut yhteiskunnan tukea saadessaan edullisen koulutuksen, terveydenhuollon, lapsilisät, sairauspäivärahat. Ja kaikkein tärkein häneltä jää huomaamatta, että ne ovat työväenliikkeen ja vasemmiston yhdessä kamppailemia. Paljon parjatut kommunistit olivat etunenässä ajamassa työväestön ja muiden vähävaraisten etuja. Nyt niistä on tullut kaikkien hyväksymiä ja nauttimia itsestäänselvyyksiä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
En todellakaan Hannu ole kiinnostunut näistä täällä esitetyistä teorioista, jos tarvitsen teoriaa niin luon ihan oman. Tämä ei tietystikään koske matikan eikä luonnontieteiden muutoinkaan.
Taloudessa on monta tietäjää ja kauppamiestä muttei kukaan ole pystynyt, ei kapitalistinen eikä sosialistinen hoitamaan asioita kuntoon. Parhaiten on kuitenkin mennyt täällä sosiaalisen porvarillisuuden alueella joten kannatan sitä eniten. Teoriakeskustelumme eivät juurikaan vaikuta maailman menoon joten kannattaa enemmänkin keskustella siitä miten tässä tilanteessa paremmin tulee toimeen.
Meillä on tällä hetkellä valtiolla liikaakin menoja joten en usko niitä paljoakaan voitavan nostaa hyvilläkään ideoilla, vaikka ne kuinka kannateltavilta kuulostaisivat.
Opiskellessani en saanut penniäkään opintotukia, säästöt ja laina olivat ne millä sen rahoitin kesätöiden lisäksi. Ei se työkään mitenkään varmaa ollut valmistumisen jälkeen kuten ei nytkään. Uudet sukupolvet vaan ovat oppineet jotta taivaasta sataa mannaa, jostain tutkimuksesta olin ymmärtävinäni suuren joukon olevan ilman vararahastoa pahan päivän varalle. Minä en pystyisi elämään siten, ilman varaa äkkinäisiin menoihin tai lomaan. Velka ei noihin ole ratkaisu eivätkä vipit.
En minä ainoa ole joka on käynyt yhteiskunnan maksamaa koulua, tosin muistaakseni oppikoulussa oli pieni lukukausimaksu. Kaikki sen koulutuksen saavat jotka vain haluavat ja kiinnittävät huomion siihen opiskeluun. Parempi suoja vähävaraisuutta vastaan kuin kommunistit on koulutus ja positiivinen asenne töihin, se antaa paremman tuloksen ja sen voin kokemuksesta vakuuttaa.
Kommunistit ne aina muistavat vakuuttaa osuuttaan kaikkeen sosiaaliseen hyvään mutta tuskin ne ovat mitään meillä aikaan saaneet yksinään, kaikki on päätetty yhteistyössä muiden kanssa joten lisätkää nekin samaan listaan. Se mitä kommunistit aikoinaan yrittivät oikein NL rahoilla oli vallankumous ja sosialistinen katastrofi maassamme, onneksi siitä ei tullut mitään.
Alkuperäinen kirjoittaja: PSillanpää
Pekka Järvinen, tuo sinun kirjoittamasi puhe pari päivää sitten olisi voitu pitää monen uskonlahkon tilaisuudessa, niin vakuuttava se oli! "Vain minua ja opetustani seuraamalla Marxsilainen aate voi viedä paratiisiin", vakuuttavaa! Et huomannut sanoa, että kun tätä "uskoa" on seurattu eri maissa niin jälkeenjäävä polku on ollut ruumiiden peittämä. No, niinhän muutkin "vääräuskoiset" joutaa tappaa kuten keskiajalla tehtiin turhaan vääriä oppeja levittämastä ja kapuloita rattaisiin laittamasta.
Hallelujaa!
Alkuperäinen kirjoittaja: Pekka Järvinen
Työeläkeläinen, sinulle kapitalismin ja
sen lainmukaisuuden puolustajalle haluan sanoa. Kapitalismia kaikista todisteluistasi huolimatta ei voi pelastaa.
Ihmiskunta tulee sen osoittamaan, kun sen valittavana kapitalismin sijaan ei ole
muuta vaihtoehtoa kuin sosialismi.
Se sosialismin kokeilu Neuvostoliiton
osalta mihin viitasit haastaa monenlaisiin
kysymyksiin, josta olen valmis kansasi keskustelemaan, mikäli se perustuu
objektiivisuuteen, mutta siinä ei ollut
kaikki huonoa ihmiskuntaa ajatellen.
Alkuperäinen kirjoittaja: Pekka Järvinen
Kiitos Era. Tämä tietokonetekniikka ei ole
osaamistani, mutta yritän ottaa opikseni, mutta kuinkahan siinä tämmöisen vaarin
käy.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
En minä Pekka mitään puolusta vaan kannatan, kapitalismi on nyt jo muuttunut sosiaaliseksi porvarillisuudeksi joten on turhaa enää puhua kapitalismista Suomen ja Länsi-Euroopan osalta. Tämä nykyinen järjestelmä tulee vielä pärjäämään pitkään joskaan ei varmasti ikuisesti, sosialismiksi siinä muodossa jonka olemme nähneet se ei tule muuttumaan. Ettei ole tai tule vaihtoehtoja on puppua koska näinhän sosialismin ja kapitalisminkin kokeilut olisivat jääneet ja eläisimme edelleen feodaalijärjestelmässä.
NL kommunismi ja sosialismi ovat ne esimerkit jotka olemme kaikki, ainakin vanhemmat, nähneet. Ne toimivat varoittavana esimerkkinä siitä mihin ne voivat johtaa, voidaan tietysti teoretisoida ja laatia hienoja mielikuvitusmalleja kuten Muumimaakin mutta me emme luota niihin koska ihminen tulee ne pilaamaan. Sosialismi sopii mehiläisille ja muurahaisille mutta ihminen ei siihen sopeudu enkä pidä suotavana sitä NL Stalinin konstia jossa sopeutumattomat tapetaan tai teljetään rankkaan pakkotyöhön.
Minä en usko sosialismin mahdollisuuksiin joukossa joka on niin suuri, etteivät kaikki ole keskenään tekemisissä päivittäin. Se sopinee vaikka luostariin tai suurperheeseen mutta ei sen suurempaan yhteiskuntaan. Se on minun objektiivinen näkemykseni sosialismista ja kommunismista, lisäksi niiden taakkana on uudistumattomuus. Henkilökohtaisesti en ole havainnut uudistumista sosialistisessa ajattelussa saatikka kommunistisessa, siinä mielessä ne muistuttavat Rooman kirkkoa joka aikoinaan oli valmis jopa polttamaan henkilöt jotka toivat uusia ajatuksia kirkon piiriin. Suomessa emme voi myöskään unohtaa sitä miten paavit ja kardinaalit kohtelivat Lutheria joka heistä näytti revisionistilta ja mikä se on kommunismille pahempaa kuin revisionistit.
Alkuperäinen kirjoittaja: Taina Hollo
Täytyy sanoa, etten ole kovin ylpeä siitä, miten kommunistit "keskustelevat" - eihän tämä ole mitään ajatustenvaihtoa! Eikö meidän porukassa tosiaan ole ihmisiä, jotka osaavat väitellä ystävällisesti ja asiallisesti, nimittelemättä, vääntelemättä toisten puheita ja panematta sanoja toisten suuhun, sekä perustella omat väitteensä kunnolla, ilman poliittista liturgiaa!
Ihan mahdotonta kommunistin tietenkin on myöntää, että liikkeen historia - varsinkin niissä maissa, joissa kommunistit pääsivät valtaan - on täynnä helvetinmoisia virheitä. Jos ei näe omia virheitään, ei voi oppia niistä ja kasvu loppuu siihen, niin yksilön ja yhteisön henkinen kasvu kuin näköjään liikkeenkin kasvu. Vaikka kuinka karuilta ja loukkaavilta kuulostaisivat esim. ilmaukset "tappiota joka rintamalla" ja "kommunismi on menettänyt kasvonsa", kannattaa miettiä, mitä historiallisia tosiasioita sanojen takana on. Totuus pitää pystyä kohtaamaan, vaikka se olisi rumakin; muuten kaikki on tyhjän päälle rakentamista.
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Varsin virkistävä puheenvuoro, Taina.
Totuus lienee kuitenkin siinä tavassa jolla kommunistit ovat toimineet alusta alkaen jo vuosisadan, omia mokia ei myönnetä vaan nekin ovat kapitalistien aiheuttamia pelkällä olemassa olollaan jos ei muuta keksitä. Sanotaan tottumuksen olevan toinen luonto, siitäkin täällä on hyvä esimerkki Kalle-Armaan muodossa. Hän kun on ottanut tuon omituisen ilmaisutavan niin sitä ei voi kehittää selkokielen suuntaan, vaan samat koukerot seuraavat toistaan. Olisikohan se sitä yksiniittisyyttä josta niin paljon puhutaan.
Kommunismin kokeilut ovat ajautuneet kaikki samaan tilaan kuin Rooman kirkko aikoinaan, muuta ajatusmallia ei sallita ja niiden kannattajat vaikka laitetaan kokon koristeeksi tai tuhotaan muulla tavoin. Kommunismi ei ole kestänyt kritiikkiä yhdessäkään kokeiluissaan, se tekee siitä haavoittuvan koska siltä puuttuu itsensäkorjaavuus. Mitä voidaankaan korjata koska kaikki muu ajattelu on revisionismia joka kuullostaa jopa pahemmalta ja syntisemmältä kuin kapitalisti, jos kommunistilla nyt oikeaa syntiä edes voi olla.
Alkuperäinen kirjoittaja: Hannu Tiainen
Olen paljolti Tainan kanssa samaa mieltä kommunistien ajatustenvaihdosta. Väitän, että ainakin vanhemmalla väellä vieläkin kolkuttaa takaraivossa mennyt puolueriita, eikä siksi uskalleta keskustella asioista avoimesti. Hyvin vähän on tässäkin ketjussa keskusteltu itse aiheesta eli kommunistien toimintakulttuurista jota kritisoin.
Mitä tulee menneisyyteen, niin totta kai meidän on tunnustettava tosiasiat ja niinhän puolue on myös tehnyt. Emme saa kuitenkaan jäädä kieriskelemään, voivottelemaan ja ottamaan loputtomiin iskuja vastaan. On selvää, että oikeisto yrittää menneisyydellä kampittaa meitä koko ajan ja samalla peittää kapitalismin hirmuteot ja kyvyttömyyden vastaamaan ihmiskunnan ja luonnon haasteisiin.
Alkuperäinen kirjoittaja: Pekka Virtanen
Uteliaisuus on tiedostavan ihmisen
ominaispiirre. TIEDONANTAJA-lehden
pitäisi ohjata lukijansa hankkimaan lisää tietoa. Valmiiksi pureksittuna
ei tieto kiihota lisätutkimuksiin.
Kun tietää perusasiat eikä pelkästään
sen mitä Marx tai Lenin olivat mieltä
niin voi esiintyä muillakin turuilla kuin vain meidän omillamme. Mitä talouseliitin harmaat toimijat puuhaavat. Missä mennään globaalitaloudessa tai käynnissä olevissa kapitalismin rosvoussodissa.
Eli suoraan sanoen mitä kansojen viholliset suunnittelevat seuraavaksi.
Vain perusteellisilla ja ajankohtaisilla tiedoilla voimme seurata maailman tapahtumia. Olla
pässinä narun päässä ei anna mahdollisuuksia vaikuttaa asioiden kulkuun.
Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Aalto
"
On selvää, että oikeisto yrittää menneisyydellä kampittaa meitä koko ajan ja samalla peittää kapitalismin hirmuteot ja kyvyttömyyden vastaamaan ihmiskunnan ja luonnon haasteisiin.
"
Aivan oikein. Lisäksi Tiedonantajan keskustelupalstalla pitäisi sekä aitojen keskustelijoiden että toimituksen ajatella sitä miten kyetään suuntautumaan tulevaisuuteen ja sallimaan keskustelun säilyminen itse aiheessa.
Tietenkin sananvapautta pitää kunnioittaa, aivan aidosti.
Aivan aidosti pitää myös kunnioittaa ihmisten oikeutta keskustella ilman häiriköintiä ja provosointia.
Minun tietääkseni jatkuvaa pohjoiskoreasta ja stalinista jankkaamista ei sallita Oulun, Kiimingin, Haukiputaan, Iin, Muhoksen, Oulunsalon eikä Kempeleenkään kunnanvaltuustoissa. Jankkaaminen toki sallitaan kaikissa em. kunnissa esimerkiksi pihalla.
Pitäisikköhän Tiedonantajankin omaksua tunnettujen pohjoispohjalais kuntien demokraattinen käytäntö ja laittaa sinne keskustelupalstalle sellainen otsikko kuin Piha ja laittaa sitten kaikki sinne kuuluvat kirjoitukset sinne?
Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Nyt yllätit minut täysin Matti. Mitä ihmeen hyötyä olisikaan kunnanvaltuuston kokouksissa jankata Stalinista tai P-Koreasta? Tuskin noilla tahoilla on paljoakaan annettavaa meidän kunnallispolitiikallemme, vai oletteko suunnittelemassa Pohjois-Suomeen diktatuuria?
Sen sijaan täällä jossa pitäisi keskustella kommunismista, sen tulevaisuudesta ja käytännöstä on paikallaan ottaa esimerkkejä siitä miten kommunismi/sosialismi ovat käytännössä toteutuneet maailmalla. Meidän ihmisten maailmamme ei ole mikään Muumimaa vaan reaalimaailma joten esimerkit pitää ottaa samasta maailmasta jossa toimimme ei mielikuvituksesta eikä haaveista.
Virheitä pitää voida analysoida koska muutoin ei niitä voi välttää tulevaisuudessa kuten olemme huomanneet. Koska kommunismi ei myönnä virheitään kuin joskus juhlapuheissa eikä hae uusia nuotteja toimintaansa niin sen tulevaisuus on kovin rajallinen. Tähän ei riitä edes ne muutama terve mielipide keskustelun parantamiseksi joita täälläkin on näkynyt (esim. Tiainen, Hollo) vaan sen on lähdettävä koko rintamalla liikkeelle sanottakoon sitä vaikka uskonpuhdistukseksi.
Alkuperäinen kirjoittaja: Markku Huhtala
Työeläkeläinen on lähinnä jäljillä.
Pitäisi herättää keskustelua, vaan huomaan vain vittuilua, tai ylimielistä Besserwisseriä.
Haloo kommarit!!!
Alkuperäinen kirjoittaja: Toinen eläkeläinen