”EU:n puolustusyhteistyöstä voi olla kehittymässä kollektiivinen imperiumi”
– Kaiken kaikkiaan EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen nykyisten
suuntaviivojen mukaisesti on ongelmallista ennen kaikkea siksi, että
ollaan luomassa eräänlainen ”kollektiivinen imperiumi”,
jossa päätöksenteko on keskitetty muutamiin läntisiin
pääkaupunkeihin, jotka saavat ulottaa sotilaallisen voimansa mihin
tahansa ympäri maapalloa.
Näin sanoo
Helsingin yliopiston
kansainvälisen politiikan
professori
Heikki Patomäki
Tiedonantajan haastattelussa.
Patomäki on aiemmin myös toiminut maailmanpolitiikan ja -talouden
professorina
Nottingham-Trent
-yliopistossa Englannissa.
– EU:n kaavailtu ”puolustusydin” on ongelmallinen, kuten itse
asiassa koko EU:n puolustuksen kehittäminen sen konseption pohjalta
miltä nyt on lähdetty liikkeelle. Se on käytännössä
melkein sama kuin Naton yleinen linja, joka on tullut asteittain hyökkäävämmäksi
ja laajemmaksi, Patomäki huomauttaa.
Hänestä on oleellista, että sen enempää Nato
kuin EU eivät lähde siitä, että ne ovat YK:n periaatteiden
mukaan toimivia puolustusliittoja, vaan sotilasliittoja, jotka voivat operoida
koko maailmassa ilman YK:n hyväksyntääkin. Ja juuri tämä
on huomattava askel huolestuttavaan suuntaan.
– Jos tämän vielä yhdistää siihen, miten maailmantalous
on kehittynyt viime aikoina, tämä tarkoittaa hyvin pitkälle
sitä, että suojellaan yhä ongelmallisemmaksi osoittautunutta
maailmantalouden hallintajärjestelmää, omistusoikeuksia sekä
investointi- ja kauppavirtoja sotilaallisen voiman avulla, Patomäki
korostaa.
Hänen mielestään olemme nyt siirtymässä ”takaisin”
yhä lähemmäksi sellaista tilannetta, joka 1800-luvulla vallitsi
eurooppalaisten imperiumien aikakaudella.
Suomen hallitus sanoo nyt tuoreessa selonteossaan, ettei se halua että
EU:hun muodostetaan suljettu puolustusydin, vaan että EU:n mahdollisen
yhteisen puolustusyhteistyön on oltava avoin kaikille EU:n jäsenmaille.
Mutta onko EU:n puolustusyhteistyön nykyistä selvempi tiivistäminen
edes sekään Suomen etujen mukaista?
– Suomen hallitukset ovat kyllä koko 1990-luvun ja 2000-luvun alussa
hyväksyneet EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisen
– päin vastoin kuin Ruotsi, joka on esittänyt hyvin selkeitä
varauksia. Suomi on ollut valmis menemään aika pitkällekin,
professori Patomäki muistuttaa.
Hänen mukaansa Ruotsi on ollut varauksellinen nimenomaan sen suhteen,
voidaanko EU:lle antaa sotilaallinen toimimisvalmius ilman YK:ta. Suomi
ei tähänkään asiaan ole ottanut mitään kantaa.
Vaan eikö EU:n puolustusydintä sitten synny, jos Suomi käyttää
veto-oikeuttaan sen estämiseksi?
– EU:n puolustus on kyllä hanke, joka on edennyt jo pitkän
aikaa, joskin hyvin hitaasti ja vähitellen. Tällaisen ytimen muodostaminen
on vain vallinneen tosiasiallisen tilanteen institutionalisoimista pelättäessä
tilanteen muuttumista uusien jäsenmaiden liityttyä, ja kun on
myös kaikenlaisia muita poliittisia ristiriitoja unionin sisällä.
Halutaan siis jatkaa samaan tahtiin kuin nyt on jatkettu jo pitkään,
Patomäki huomauttaa.
Hänestä ei kuitenkaan ole mitenkään varmaa, onko
tämä ydin välttämättä ehto sille että
päästään eteenpäin.
– EU:n yhteinen puolustus voi edetä siitä huolimatta. Kannattaa
muistaa, että Euroopan integraation alkuperäinen lähtövaihe
oli nimenomaan yhteisen puolustuksen kehittäminen, mutta vaikka viisi
maata kuudesta sen oli jo hyväksynyt, sen ratifiointi kaatui Ranskan
parlamentissa kommunistien ja gaullistien varsin epätodennäköiseen
”yhteisrintamaan”, jossa molemmat vastustivat sitä, joskin
eri syistä. Sen jälkeen Euroopan integraatiota alettiinkin kehittää
funktionaalisesti talouspuolen kautta, Patomäki palauttaa historian
käänteitä mieliin ja jatkaa:
– 2000-luvun alussa yhteisen puolustuksen kehittäminen on taas jatkanut
etenemistään. Esimerkiksi ”nopean toiminnan” iskujoukon
kehittäminen etenee koko ajan askel kerrallaan, uusia valmiuksia luodaan,
uusia yhteistyösopimuksia informaationvaihdosta jne. Naton kanssa on
solmittu, hän muistuttaa.
Suomen hallituksen rahkeiden kestävyyttä Patomäki epäilee
vahvasti.
– Mitä Suomen hallitukseen tulee, minun on sen valossa, mitä
Suomi aiemmin on tehnyt, vaikea nähdä, että Suomi todellakin
olisi valmis käyttämään veto-oikeuttaan EU:n ”puolustusytimen”
kaatamiseksi – ainakaan yksin. Jos joitakuita muitakin maita saadaan mukaan,
niin ehkä silloin, hän arvelee.
Mikä suhde sitten on Suomen osallistumisella EU:n tiivistyvään
puolustusyhteistyöhön ja mahdollisella tulevalla Suomen Nato-jäsenyydellä?
Ovatko ne toisistaan riippumattomia, keskenään vaihtoehtoja, vai
johtaako peräti toinen toiseen?
– Suomen armeija ja koko puolustusorganisaatio on jo varsin pitkälle
harmonisoitu Natoon, ja kannattaa muistaa, että EU:n ja Naton jäsenmaat
ovat melkein samat. Natossahan ei ole montaa maata jotka eivät olisi
EU:n jäseniä – ja päin vastoin. Suomelta puuttuu itse asiassa
vain pari viimeistä muodollisuutta; turvatakuut ja rauhanturvaamislain
muuttaminen, Heikki Patomäki toteaa.
Suomi on siis yhtä aikaa kehittänyt suhteitaan sekä EU:hun
että Natoon, ja molemmat ovat hyvin lähellä toisiaan.
– Moni on myös huomauttanut, että jos EU:n puolustusta kehitetään
niin kuin sitä nyt kehitetään, niin tosiasialliset turvatakuut
tulevat Natolta, koska rinnakkaisia omia ei kannata kehittää.
Tämä tarkoittaa silloin käytännössä myös
sitoutumista Naton toimintaan monella tavalla, Patomäki painottaa ja
jatkaa:
– Kaiken kaikkiaan EU:n puolustusyhteistyön kehittäminen nykyisten
suuntaviivojen mukaisesti herättää epäluuloja ennen
kaikkea siksi, että ollaan luomassa eräänlainen ”kollektiivinen
imperiumi”, jossa päätöksenteko on keskitetty muutamiin
läntisiin pääkaupunkeihin, jotka saavat ulottaa sotilaallisen
voimansa mihin tahansa ympäri maapalloa.
Professori Patomäen mielestä ainoa ongelma ei ole se, että
se tapahtuisi ilman YK:n suostumusta, vaan ettei siinä myöskään
ole mukana mitään laillisuusperiaatetta tai demokraattista legitimiteettiä.
– Onhan YK:kin toki ongelmallinen tapa ratkaista demokraattista legitimiteettiä,
mutta se on ollut edes yritys siihen, ja sitä voitaisiin vielä
kehittää, jos ja kun se ei ole riittävä. Mutta EU:n
ja Naton konseptioita ei oikeuteta kansainvälisoikeudellisesti tai
demokraattisesti, vaan tietyt maat yksinkertaisesti vain vaativat yksinoikeutta
käyttää väkivaltaa ympäri maapalloa. Tämä
pyrkimys yhdistyy sellaiseen maailmantalouden hallintojärjestelmään,
joka yhtäältä on tyrehdyttänyt asteittain maailmantalouden
kasvun ja toisaalta lisännyt valtavasti eriarvoisuutta maailmassa varsin
lyhyessä ajassa, Patomäki korostaa.
Hänestä suomalaisten ei kannata missään nimessä
lähteä tällaiseen mukaan, vaan yrittää osallistua
rakentavasti vaihtoehtojen muotoiluun.
– Käytännössä se tarkoittaa sitä, että
globaalitalouden hallintojärjestelmiä pyritään muuttamaan
demokraattisempaan ja legitiimimpään suuntaan. EU:n perustuslakiluonnoshan
on osa yritystä ”perustuslaillistaa” uusliberalistinen maailmanjärjestys
eurooppalaisella tasolla, Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan
professori Heikki Patomäki arvioi.
