ystäväni opiskelee Pietarissa oikeustieteitä, Suomessa tapahtuvan opiskelun täydentämiseksi. Hän kertoi joululomalla Putinin pitäneen TV:ssä Venäjän turvallisuupoliittisen katsauksen. Rajat oli piirretty kolmella värillä: Punainen, oranssi ja sininen. Vimeksimainittu oli raja, jolla ei ole uhkia.
Sininen kiersi pohjoista jäämerta (ei rajojakaan) Toinen sininen oli Suomen ja Venäjän välinen.
Opiskelijaystäväni: " En ymmärrä miksi tämä asetelma tieten tahtoen pitäisi muuttaa?"
Täytyykin alkaa miettiä minne Haaviston muistomerkki sijoitetaan kun paraatipaikoilla on jo valtiomiesten patsaita. Ehkäpä Yrjönkadun ja Iso-Roobertinkadun nurkalle Mac Donaldsin viereen.Kallioon Karhupuistoon mahtuisi myös hänen hahmonsa.
"Täytyykin alkaa miettiä minne Haaviston muistomerkki sijoitetaan kun paraatipaikoilla on jo valtiomiesten patsaita. Ehkäpä Yrjönkadun ja Iso-Roobertinkadun nurkalle Mac Donaldsin viereen.Kallioon Karhupuistoon mahtuisi myös hänen hahmonsa."
Kansainvälisenä aseiden kalistelu miehenä Uraani Haavisto ansaitsisi patsaan Mannerheimin rinnalla.
Koska niiden ei kuitenkaan ihmisoikeusloukkausten vuoksi pitäisi olla missään näkösällä niin pitäisin sopivana että ne sijoitettaisiin johonkin suljettuun museotilaan jossa heidän palvojansa kuitenkin voisivat käydä vuodattamassa krokotiilin kyyneleensä.
Moni Paavo Arhinmäkeä tai muita Paavoja äänestänyt miettii, kumpi jäljellejääneistä ehdokkaista on se sopivampi. Suurennuslasi on tarpeen. Vaistonvaraisesti vihreä menee suoraan kokoomuslaisen ohi. Presidentivaalit ovat kuitenkin ulkopolitiikkavaalit, varsinkin kun presidentin sisäpoliittiset valtaoikeudet on poistettu. Mauttomimman perustelun, ehkä provosoidakseen, taisi esittää Aimo Minkkinen blogissaan heittämällä Haaviston Paasikiven linjan jatkajaksi.
Hesarin taannoisen artikkelin mukaan Haavistosta tehtiin vihreiden ehdokas, kun itse Martti Ahtisaari oli tätä varta vasten kehunut. Ahtisaarihan on lausunut globalisaation edenneen niin, ettei maantieteellä ole enää merkitystä, ja että Suomi kuuluisi länsimaana Natoon. Ei vaikuta paasikiviläisyydeltä. Olisiko paasikiviläisyyttä siinä, että vihreät saivat Haaviston kannatusta ratkaisevasti nousuun venäjänvastaisuudella, kun nostivat Kingiseppin lannoitetehtaan päästöt julkisuuteen Hesarin ja Ylen avustuksella? Eipä taida olla. Olisiko paasikiviläisyyttä siinä, että Haavisto sanoi vaalikeskustelussa Naton olevan Suomelle yhtä tärkeän kuin Venäjä. Eipä, varsinkaan kun Nato ei ole, ainakaan vielä, valtio. Yhdysvallat on sellainen ja on siellä valtameren takana.
Vaakani on nyt hivenen Niinistön puolella. Saatan silti äänestää tyhjää. Näyttää melko mustalta. Pahimmillaan näen tässä vain valinnan herrojen Talvisota ja Jatkosota välillä, vaikka sotaan ei ollakaan menossa. Urho Kekkonen taisi lausua, että Suomi ei ole sodan ja rauhan kysymyksessä puolueeton vaan rauhan puolella. Ainakaan kekkoslaisuutta ei Haavistossa ole, kun on vaalikeskustelussa jo kahdesti pommittanut Irania Hormuzin salmessa. Pääsi Niinistö toppuutelemaan, että katsottaisiinko ne pakotteet ensin. On siinäkin, että oikeistoupseeri saa rauhoitella sotahullua sivaria. Täältäkin kai pesisi, jos olisi se hetki. Mietitäänpäs vielä.
Alkuperäinen kirjoittaja: jari ansio

Alkuperäinen kirjoittaja: Työeläkeläinen
Rajojen värit tuossa mielessä riippuvat paljolti Venäjän omasta politiikasta. Aggressiivisuus herättää samaa vastapuolella.
Alkuperäinen kirjoittaja: J. Alexandersson
Hyvä kommentti. Laita se jakeluun myös muuhun verkkomediaan.
Alkuperäinen kirjoittaja: jyrki laukkanen
Täytyykin alkaa miettiä minne Haaviston muistomerkki sijoitetaan kun paraatipaikoilla on jo valtiomiesten patsaita. Ehkäpä Yrjönkadun ja Iso-Roobertinkadun nurkalle Mac Donaldsin viereen.Kallioon Karhupuistoon mahtuisi myös hänen hahmonsa.
Alkuperäinen kirjoittaja: Jari Heinonen
Hyvä ja viisas kommentti Aimolta, kiitos!
Alkuperäinen kirjoittaja: Kalevi Wahrman
Minkkinen viittasi Haavistossa Paasikiven linjaan. Keskustelu TV1 26.1.2012 osoitti, että Haavisto ei noudata "paasikiveläisyyttä" tukemalla venäjän ulkoa ohjattua "värioppositiota".
Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Aalto
"Täytyykin alkaa miettiä minne Haaviston muistomerkki sijoitetaan kun paraatipaikoilla on jo valtiomiesten patsaita. Ehkäpä Yrjönkadun ja Iso-Roobertinkadun nurkalle Mac Donaldsin viereen.Kallioon Karhupuistoon mahtuisi myös hänen hahmonsa."
Kansainvälisenä aseiden kalistelu miehenä Uraani Haavisto ansaitsisi patsaan Mannerheimin rinnalla.
Koska niiden ei kuitenkaan ihmisoikeusloukkausten vuoksi pitäisi olla missään näkösällä niin pitäisin sopivana että ne sijoitettaisiin johonkin suljettuun museotilaan jossa heidän palvojansa kuitenkin voisivat käydä vuodattamassa krokotiilin kyyneleensä.
Alkuperäinen kirjoittaja: Ilkka Salonen
Moni Paavo Arhinmäkeä tai muita Paavoja äänestänyt miettii, kumpi jäljellejääneistä ehdokkaista on se sopivampi. Suurennuslasi on tarpeen. Vaistonvaraisesti vihreä menee suoraan kokoomuslaisen ohi. Presidentivaalit ovat kuitenkin ulkopolitiikkavaalit, varsinkin kun presidentin sisäpoliittiset valtaoikeudet on poistettu. Mauttomimman perustelun, ehkä provosoidakseen, taisi esittää Aimo Minkkinen blogissaan heittämällä Haaviston Paasikiven linjan jatkajaksi.
Hesarin taannoisen artikkelin mukaan Haavistosta tehtiin vihreiden ehdokas, kun itse Martti Ahtisaari oli tätä varta vasten kehunut. Ahtisaarihan on lausunut globalisaation edenneen niin, ettei maantieteellä ole enää merkitystä, ja että Suomi kuuluisi länsimaana Natoon. Ei vaikuta paasikiviläisyydeltä. Olisiko paasikiviläisyyttä siinä, että vihreät saivat Haaviston kannatusta ratkaisevasti nousuun venäjänvastaisuudella, kun nostivat Kingiseppin lannoitetehtaan päästöt julkisuuteen Hesarin ja Ylen avustuksella? Eipä taida olla. Olisiko paasikiviläisyyttä siinä, että Haavisto sanoi vaalikeskustelussa Naton olevan Suomelle yhtä tärkeän kuin Venäjä. Eipä, varsinkaan kun Nato ei ole, ainakaan vielä, valtio. Yhdysvallat on sellainen ja on siellä valtameren takana.
Vaakani on nyt hivenen Niinistön puolella. Saatan silti äänestää tyhjää. Näyttää melko mustalta. Pahimmillaan näen tässä vain valinnan herrojen Talvisota ja Jatkosota välillä, vaikka sotaan ei ollakaan menossa. Urho Kekkonen taisi lausua, että Suomi ei ole sodan ja rauhan kysymyksessä puolueeton vaan rauhan puolella. Ainakaan kekkoslaisuutta ei Haavistossa ole, kun on vaalikeskustelussa jo kahdesti pommittanut Irania Hormuzin salmessa. Pääsi Niinistö toppuutelemaan, että katsottaisiinko ne pakotteet ensin. On siinäkin, että oikeistoupseeri saa rauhoitella sotahullua sivaria. Täältäkin kai pesisi, jos olisi se hetki. Mietitäänpäs vielä.
Terv. Ilkka Salonen Helsinki
Alkuperäinen kirjoittaja: Matti Aalto
"Haavisto jatkaa Paasikiven linjaa"
Millä planeetalla?
Alkuperäinen kirjoittaja: Juha Tapio
Todella ansiokas kirjoitus, Aimo Minkkinen. Minä en vaan ymmärrä, miten otsikko ja viimeinen kappale kuuluvat artikkeliin.